Isät ja pojat

Nyt, kun on tultu aikaan, jolloin keskustellaan joko lapsen kahdesta äidistä tai isästä, on kuulunut ääniä, että lapsi tarvitsee siis ainakin yhden isän. Mutta toisaalta on tullut esiin myös, että isä voi olla kaikkea muuta kuin hyvä. Tämähän tuli esiin Herlinien perhepaljastusten myötä. Pojan suhteessa isään on aina jännitteensä. Normaalissa perheessä poika kilpailee isän kanssa samasta naisesta: äidistä. Eihän tämä kilpailu mitenkään tietoista välttämättä ole, mutta alitajuista, tiedostamatonta varmaan kyllä. Kait isä voi olla myös pahis. Esimerkiksi isän aggressiivisuus voi kanavoitua monella tavalla. Isä voi olla vaativa valmentaja kentän laidalla ruoskien poikaansa yhä parempiin suorituksiin. Isä voi asettaa ammatillisia päämääriä jälkeläiselleen, jotka ohjelmoidaan jo pienestä pitäen. Isä voi ottaa melkein jumalan roolin. Ikävintä on se, että isä alkaa rangaista lasta kuten jumala. Ja vielä pahemmaksi menee, jos alkoholi astuu mukaan, koska silloin menee kontrolli. Lapsen kurittaminen tai ojentaminen muuttuu epäjohdonmukaiseksi. Alkoholistiperhettä pidetään säännönmukaisesti pahimpana. Mutta kyllä pahuus voi kukoistaa isä poika suhteissa muutenkin. Jos joku on perinyt isältään mittavan omaisuuden ja silti julkisesti sanoo isänsä olleen täysi nolla, on uskottava, että näin varmasti on – pojan kannalta. Lapsi nimittäin luonnostaan suojelee vanhempiaan myös myöhemmällä iällä. Siksi kynnyksen ylittäminen merkitsee, että jotain on ollut pahasti vialla. Hyvän isän mittari ei olekaan omaisuus ja asema. Mutta on selvää, että isän nuorempi sukupolvi arvostelee kaikkea, myös tätä omaisuutta ja asemaa. Jos niitä isällä ei ole, kyllä nuori tulee miettineeksi ja vertailleeksi isäänsä muihin. Kuka ja millainen sitten on hyvä isä ja mikä on kaikkein pahin isä. Hyvä isä lienee osallistuva, maltillinen ja kiinnostunut pojan maailmasta. Hyvä isä kasvattaa myös sukupuolikysymyksissä. Hyvä isä avaa maailmaa varovasti, jotta sinne on parempi kurkistaa. Hyvä isä on kiinnostunut pojan ammatillisista kysymyksistä ja auttaa tarvittaessa. Pahinta on sittenkin välinpitämättömyys. Lapsi ei ole itseohjautuva kone vaan tarvitsee vanhemman tukea. Poika tarvitsee isän. On sitten toinen asia, jos poika on niin arvosteleva, että oma isä ”ei kelpaa”. Kaikki nämä kelpaamiskysymykset saattavat olla valitettavia näkökulmavirheitä. Stereotypioita on luoto jo kauan. Tosiasia on se, että kaikki poika- isä –suhteet ovat tapauskohtaisia. Jos sekä isä sekä poika ovat mutkattomia luonteeltaan ja ajattelultaan, ja molemmat osapuolet pystyvät kommunikoimaan, on lopputuloskin mutkaton ja hyvä.
Isän ehkä vähiten tiedostettu merkitys on kuitenkin siinä, että voi poika voi projisoida omaa ihmisyyttään vanhempaansa, isäänsä. Ja sen puutteen tajuavat vain ne, joilla isää ei ole ollut. Silloin syntyy kuva ihanteesta, jota kukaan ei ole.

Demokratia ja vastuu

Suomessa on hyvä elää ja on lottovoitto , kun on käynyt niin, että on syntynyt tänne. Suomessahan on demokratia ja elämme oikeusvaltiossa.
Demokratiassa on yksi huono puoli. Kukaan ei todellisuudessa ota vastuuta mistään. Ja juuri sen takia Suomessa ei pitäisi älämöidä esimerkiksi Venäjän kehittymättömästä demokratiasta. Demokratiassa olisi paljon kehitettävää länsimaissakin. Suomessa ollaan presidentin valtaa kaventamassa. Kukaan ei ole oikein esittänyt perusteita sille, miksi näin pitäisi menetellä. Pelätäänkö, että Suomessa presidentti noin niin kuin teoriassa voisi tehdä vallankaappauksen armeijan ylipäällikkönä. Enpä usko, että Suomessa moinen koskaan onnistuisi.
Kun nykyisin puhutaan lamasta, niin mennäänpä takaisin edellisen laman aikaan. Seuraukset tietävät liiankin karvaasti etenkin ne, jotka maksavat löysän rahan velkoja vieläkin. Katastrofi oli tosiasia kaikista velkasaneerauksista huolimatta. Kuka kantaa vastuun? Tietenkin on ihmisiä, jotka käyttävät rahaa holtittomasti, ajavat liikenteessä piittaamattomasti ( vilkun käyttö mm aina vain vähenee esim. moottoriteillä), mutta kansalaisvalistus olisi paikallaan. Ihmisiä patistetaan kuluttamaan, mutta eikö yksilön kannalta olisi järkevää valistaa edelleen esimerkiksi rahankäytössä. Eipä olisi pahitteeksi, vaikka pakollinen avioliitto-ja lastenkasvatuskoulukin olisi. Valistustoiminta pitäisi laillistaa ja konkretisoida. Yleisradiolla on perinteisesti ollut valistajan rooli. Mihin katosivat liikenneradio, sosiaalinen kirjelaatikko, luontoillasta nyt puhumattakaan? Hyviin asioihin tulee ihmisiä patistaa. Joskus tarvitaan myös tahoa, joka sanoo, missä kaappi seisoo. Kyllä se demokratiassakin voi olla presidentti. Pitäisi olla myös seurauksia ja toimenpiteitä eikä vain pelkkää sananlouskutusta.
Nyt on tullut osto-ja myyntidemokratiaa, valtaa voidaan rahoittaa eli ostaa jotain. Eihän mikään taho rahaa syydä puolueelle, jos ei jotain vastapalveluksia odottaisi. No presidentti on lausunut mielipiteensä asiasta. Mitä olisi Urho tehnyt? Eikö hän olisi harkinnut aktuellipoliitikkojen harkintakykyä ja vähintään myllyttänyt? Kun ei ole kissaa, niin hiiret hyppivät. Urho puuttui 70-luvulla liikennekuolemiinkin ja kiitos sen, nyt ajetaan valoilla, asia, jonka kaikki ovat hiljaisesti hyväksyneet, koska se selvästi parantaa liikenneturvallisuutta.
----------

Nyt sitten tiedetään, että Tyrvään kirkosta tuli ”norsukirkko”. Kukaan ei kehtaa arvostella ”pyhiä” maalauksia. Niitä ei tehdä uusiksi, ellei jotain ihmettä tapahdu. Ja turhaahan se arvostelu tässä tapauksessa onkin. Huonot arkkitehtooniset asiat ja kirkkoon maalatut maalaukset ovat ja pysyvät.

Mutta vapaus vallitkoon, ei Jumala siitä muutu vaikka ihmiset selittävät miten asioita. Kannattaisi kuitenkin vilkaista Raamattuunkin aina, kun näiden asioiden kanssa painii.

Mutta jos pitää valita nihkeän demokratian ja Stalinistisen kaaoksen ja pahuuden välillä, kiitos mieluummin pidetään edes tällainen demokratia ja kehitetään sitä.

Positiiviset ja negatiiviset pyörittäjät

Kuten tunnetaan ja tiedetään maailmamme on polarisoitunut. Sähkövaraukset ovat positiivisia tai negatiivisia, ihmisiäkin on tasan kahta lajia: naisia ja miehiä, valoa on joko tai, on mutaa ja valkoista sekä kylmä ja lämmin.
Jos asiaa ajatellaan yhteisöllisesti tai yhteiskunnallisesti meillä on kahdenlaista toimintaa: on negatiivisiin asioihin liittyvää ja sitten positiivisiin asioihin liittyvää.
Sitä negatiiviseen pooliin liittyvää on paljon ja se myös kiinnostaa. Joskus herää kysymys, miksi ilmiöt ovat niin nurjia ja omalla tavallaan epäoikeudenmukaisia. Otetaanpa esimerkiksi tapahtumat: henkilö puukottaa toista: tämä tapahtuma työllistää välittömästi poliisin, sairasauton kuljettajan, lääkärin , sairaanhoitajan, lakimiehen ja lopulta vanginvartijan, vankilapsykologin ja vankilapapin- ja tietenkin useat lehtien toimittajat. Ehkä tässä eivät ole edes kaikki. Mutta ajatellaanpa sitten positiivisella alueella opettajaa, joka valmistelee tuntinsa ja häärää kasvatettavien oppilaiden kanssa. Tämä toiminta työllistää lopulta korkeintaan toimistotyöntekijän, ehkä kouluterveydenhoitajan, ja koulukyydin kohdalla kuljettajan. Herää kysymys, kumpi taho on siis merkittävämpi, tuo negatiivinen toiminta vai positiivinen toiminta? Jos tästä tehtäisiin gallup-kysely, suuri joukko vastaisi melko varmasti, että opettajan toiminta on arvokkaampaa puuhaa kuin murhamiehen. Tietysti voidaan sanoa, että kysymyksenasettelu on väärä, mutta eikö toisaalta näin tule pohtia. Yleinen suuntaus on mennyt juuri tämän tyyppisten painotuksien myötä siihen, että moni kunniaton asia on aivan ok. Ja onhan se kovin mielenkiintoistakin: kun joku käryää dopingista, joku seurustelee salaa jonkun kanssa, nähty jossain. Mitäs nyt opettajat, nehän vaan ovat ja nostavat palkkaa ja pitävät pitkiä lomia.

Tällaista pohtimista tulisi käydä siksi, että positiiviset arvot nostettaisiin esiin, joku häveliäisyyden taso alkaisi olla todellisuutta. Näin alkaisi löytyä energiaa myös positiiviselle puolelle: alettaisiin miettiä harrastuksia, yhteisöllistä toimintaa, mainostettaisiin näitä fiksulla tavalla eikä lälläri-tyyliin kuin hartausohjelmia mitenkään viimeksi mainittujakaan unohtamatta.
Tarkistamisen paikkaa olisi myös positiivilla markkinoilla. Kirkon juuri lanseeraama ”kirkkovene”- teema on tavallisen tallaajan kannalta kyllä jotain aivan uskomatonta. Kirkko muka herättää keskustelua kuvalla, joka on ikiajat löytynyt vessojen seinille kaiverrettuna ja piirrettynä ja jonka nimeä nuoriso mättää työkseen.
Henkinen ja hengellinen sokeus on tosiasia. Ne haastattelut ja kyselyt, joita toimittajat ovat tehneet kirkon edustajille, ovat poikkeuksetta sisältäneet ihmettelyä rivien välistä: eikö kirkolla ole muuta tuotavaa kuin tällainen v***n kuva. Eikö kirkolla ole enää muuta keinoa kuin kikkailla mainostoimistojen kanssa. Nämä mainosmaakarit kun eivät muuta osaakaan kuin vääntää vitsiä ja ”herättää ajatuksia”. Itse asiaan ei näytä riittävän mielikuvitusta. Tämä on sokeutta ja tavallisen ihmisen aliarviointia.
Ei kaikki negatiivinen sittenkään kiinnosta, kun se on ujutettu väärään paikkaan. Tällaisessa on aina kyse hyvästä mausta.

Oinosen puheet.

Ihmettelen niitä reaktioita, jotka kansanedustaja Pentti Oinosen puheista nousivat. Kieltämättä puheen sisältö oli kärjekäs. Kenellekään ei tullut mieleen, että moni ”tavallinen” ajattelee näin eli: ”onpa aikoihin eletty”. Joskus 6-70 luvulla olisi ollut utopistista törkypuhetta, että homot ja lesbot menevät naimisiin virallisesti, puhumattakaan siitä että he sen lisäksi voisivat ADOPTOIDA LAPSEN. Jos joku olisi vakavasti esittänyt tämän suuntaisia virallisia kannanottoja, olisi asiaa paheksuttu voimakkaasti. Tätä taustaa vasten Oinosen lausuman sisältö on tulkittavissa siten, että mitä tahansa järjenvastaista voi odottaa muka yleisen hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden nimissä nyt ja tulevaisuudessa.
Koirat ovat lemmikkejä, joista useimmat omistajat käyttävät inhimillistä nimitystä ”hän”. Uskomatonta, eläin rinnastetaan ihmiseen, sillä eläimiä pitäisi oikeakielisesti nimittää pronominilla ” se”. Sen sijaan ihmisistä enimmäkseen käytetään sanontaa ”se”. Eikö tämä ole ihmisen halveksuntaa siinä missä Oinosen puheetkin? On selvää, että humaani näkökulma puhuu ihmisen oikeuksista. Siis kaikilla kansanluokilla pitäisi olla oikeus terveeseen ja normaaliin elämään. On käsittämätöntä kuitenkin, että homot ja lesbot saavat erikoiskohtelua, joka normaalin eli heteroväestön pitää ymmärtää. Voisiko ajatella toisin päin: homojen ja lesbojen tulisi ymmärtää, kuinka vastenmieliseltä pahimmoillaan tällaiset ilmiöt tavallisista ihmisistä tuntuvat! Oinonen toi esiin heteroväestön tunteet. Kai nyt jokainen ymmärtää, että lapsia syntyy vain heterosuhteessa ja siitähän biologisissa normaaliperheissä on kysymys. On siis järjenvastaista tukea homo –ja lesbosuhteisia liittoja. En tiedä kuka vedättää, onkohan kirkonkaan piirissä ajateltu, kuinka hölmöstä asiasta on kysymys. Terve yhteiskunta sietää ja suvaitsee erilaisia ihmisryhmiä, mutta terve yhteiskunta tukekoon normaaleja lapsiperheitä.
On todennäköistä, että homoliittojen lapsi joutuu kiusatuksi. Siinä Oinonen oli myös oikeassa.

Suorittava työ

Ihminen on mukavuutta rakastava perusluonteeltaan. Työnkin pitäisi olla mukavaa, Suomessa mielellään vielä sisätyötä. Ulkona on epämukavaa työskennellä myös kesällä. Itse olen ollut aikoinaan rakennuksen purkutyössä, liikennelaskennassa, jonka tosin voi tehdä pienessä kopissa , mutta työaika saattoi olla vaikkapa kello neljä yöllä, lapioimassa hevosen kuivaa lantaa, puutarhatyöntekijänä hautausmaalla, panimotyöntekijänä sekä jäätelövarastolla, jonka olosuhteet vastasivat osittain ulkotyötä. Kaikissa näissä töissä oli joku pomo. Vähän tätä pomoa näkyi. Esimerkiksi panimolla pomo istui ruskeassa työtakissa pitkin päivää toimistossa, josta sai valvoa, mitä korihisseillä tehtiin. Kerran päivässä pomo teki pienen kävelykierroksen.
Jos orkesteri soittaa kapellimestari edessään, voi olla, että orkesterista saa irti jotakin lisävolyymeja ja vaimennuksia oikeassa paikassa. Mutta orkesteri , jossa on pelkkä kapellimestari ,ei soi, mutta orkesteri voi soittaa ilman kapellimestaria ja jopa niin, että kapellimestarin paikalla voi olla kuka tahansa. Jostain syystä orkesterinjohtaja saa paremman rahallisen korvauksen kuin soittaja. Sama pätee kaikkiin työyhteisöihin. Pomo saa paremman korvauksen kuin suorittavan työn tekijä. Kun kuitenkin työntekijätkin ovat vuosikausia osanneet jo vaatia omaansa, niin lopulta isojen firmojen pomoilla oli lyödä varsinainen valttikortti pöytään: bonukset, jotka eivät sitten pieniä olleetkaan. Omituiselta tuntuu, että mikään moraalinen seula ei ole lopulta tuominnut ja tehnyt jotain bonusjärjestelmälle.

Ilman suorittavaa työtä yhteiskunta ei pyörisi. Se on aivan varma. No sanotaan, että joskus liikennelakkojen aikoina jotkut linjat ajetaan ”esimiesvoimin”. Mikseivät esimiehet aja muulloin, mihin heitä tarvitaan, jos he pystyvät lakon aikana ajamaan?

Suomi on nykyisin pälliköiden luvattu maa. Kuntiin ja yrityksiin on siunaantunut jos jonkinlaisia päälliköä. Herää kyllä eittämättä kysymys, tarvitaanko työelämässä näin runsasta päällikkökuntaa. Ja suora vastaus on tässä blogissa, että nykyisellään ei tarvita. Parhaimmillaan päällikkö voisi paremman palkkansa edestä kannustaa, kuunnella ja tukea alaisiaan työssään. Kannustus voisi ratkaisevasti korvata ne kuuluisat pari lisävuotta, joita 63- vuotiaiden työntekijöiden hartijoille on päätetty sälyttää. Kaksi vuotta on loppupäässä työhistoriaa pitkä aika. Vertaa sitä vaikka vankeustuomioon. Valitettavasti kannustukset , empatiat ja ja työntekijän kuulemiset ovat äärimmäisen harvinaisia. Ylimielisyys, vallan näyttäminen, ”trategioiden” vääntäminen ja kokouksissa asioiden märehtiminen on päälliköiden arkipäivää. Kun ei tiedetä eikä haluta tietää, mitä suorittavan työn tekijät tekevät ja minkälaista tukea he tarvitsisivat, on helppo paeta omiin projekteihin, työmatkoihin, messuille, ja taas kokouksiin. Ei ole kuvaa siitä, mitä omassa päällikköydessään pitäisi lopulta tehdä. Osa alkaa sitten sen oikean hiostamisen. Ja valitettavasti, vaikka kuinka maan hallitus on päättänyt työelämän pidentämisestä, päälliköt mielellään ottavat nuoria ja silmää miellyttäviä ja tottelevaisia uusia työntekijöitä ja hiostavat vanhat eläkkeelle. Ylekin saneerasi Jungerin tullessa päälliköksi ”eläkejärjestelyin ” väkeä vanhemmasta päästä.

Mutta työnantajiakin on ymmärrettävä. Usein kuulee parjausta, että työnaja tekee sitä ja sitä ja ei ymmärrä sitä ja sitä. Tosiasia vaan on se, että työantaja on se, joka on työpaikan perustanut, siis tuotantovälineet, suunnitelmat, rakennuksen usein työterveyshuollon ja ehkä muitakin etuja. Työntekijäkin on velvoitetttu ajattelemaan toista osapuolta, työnantajaa ja hänen vaikeuksiaan. Vättäisin, että, jos tätä empatiaa olisi puolin ja toisin enemmän ja ”potut pottuina”-mentaliteetti unohdettaisiin, olisi vähemmän porua ja asioista voitaisiin keskustella asiallisesti, ehkä usein päästäisiin taloudelliseti parempiin, molempia osapuolia tyydyttäviin ratkaisuihin.

Raha, raha ja raha!

Luit aivan oikein, otsikossa ei lue kolmeen kertaa rauha, vaikka suomen kielellä läheltä liippaakin. Maailmassa kahinoidaan ja soditaan ja kyllä rauhasta saisi puhua tässäkin blogissa koko tämänkin kirjoituksen verran. Mutta mennäänpäs aasinsillan kautta siihen toiseen asiaan nimittäin raha. Sanotaan , että raha rauhoittaa ja tällä tarkoitetaan, että kun sitä on sopivasti, ei ole niin paha oli kuin olisi ilman sitä. Tämä tietenkin on totta. Mutta asia, joka on yhä enenevässä määrin uutinen, on maailman talous. Tuskin tavallinen suomalainen ymmärtää, mistä on kysymys. Korot laskevat ja normaaleilla vakuuksilla varmasti saada pankistakin lainaa. Mihin maailman rahat ovat yhtäkkiä kadonneet? Kyllähän ne jossain ovat, mutta maailmalla eivät pankeissa eivätkä kuluttajilla. Raha vaan on karkumatkalla jossain, josta siitä ei ole hyötyä.

Hypätäänpäs maailmantaloudesta aivan kotimaisiin ympyröihin. Kunta on Suomessa alue, jolla on oma taloudellinen hallintonsa. Kunnalla on oikeus periä veroja. Kun rahasta ja tuotosta alettiin puhua edellisen taloudellisen kriisin aikaan alkaen v.90, kunnissa alettiin pohtia, että jokainen kunnan sisäinen yksikkö pitäisi nimetä tulosyksiköksi. Hienoa. Kunnan piti tuottaa tulosta, vaikka mitään kaupallista toimintaa ei ole. No tietenkin vähitellen kunnankin palvelut alkoivat maksaa vuosi vuodelta enemmän verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, mutta mistään TULOKSESTA taloudellisessa mielessä ei voi puhua. Johtajien palkkoja on kyllä kunnissakin säännöllisin väliajoin muistettu korottaa. Myös edustusmenot ovat hulppeita. Kaikenkarvaisia päälliköitä riittää kunnissa ja niitä on lisätty. Valtion puolella hiljan on aloitettu tuottavuusohjelma. Hienoa sekin. Ja mitä tuotetaan: uusia innovaatioita, valtiojohtoisia yrityksiä, autoteollisuutta. No ei. tuottavuusohjelma on sitä, että eri valtionyksiköistä pannaan pois ihmisiä. Tuottavuusohjelma on työttömyystehdas.

Nyt on kohta kaksikymmentä vuotta puhuttu rahasta ja sen puutteesta ja siitä, että kaikki on kallista ja varsinkin ihmisten työ ja olemassaolo maksavat. Jotkut puhuvat mielellään myös tulevaisuudesta, kun ihmiset ikääntyvät ( huom! kaikki vanhenevat) ja siten luovat ongelmia. Minä en yhtään ihmettele, jos jonkun hieman sairas logiikka päättää harventaa väestöä. Karmea on ajatus, mutta älkää hyvät poliitikot , media ja uutisoijat jatkako enää tähän malliin. Lisää epätoivoa on tulossa. Uskokaa jo, median väki ja poliitikot, että RAHA EI OLE MIKÄÄN ARVO ITSESSÄÄN. Niin tiedän, että se joillekin on, mutta eikö tunnetun Roope- Ankankin elämänasenteessa ole jotain sairasta. Ja poliitikot, presidentti ja media! Jos puhutte työllisyydestä ja sen parantamisesta, niin perustakaa niitä yrityksiä itse. Eduskunta ehtisi hyvin johtaa ja ideoida kymmentä valtion yritystä ja säätää samalla lakeja. Palkatkaa kolmas avustaja! On asioita, jotka valtion pitäisi hoitaa peruspalveluna, ilman että markkinavoimat niitä heilauttelisivat. Valtion yritykset voisivat aivan hyvin tuottaa tappiotakin. Ei se tappiokaan olisi siinä pääasia, vaan se, että ihmiset ovat työssä ja voivat rakentaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan. Valtio voisi tehdä lannoitteita, vaatteita, autoja, rautatiekalustoa, linja-autokalustoa, laivoja, tietokoneita, kelloja, printtereitä, printterimusteita, aseita ja vaatteita armeijalle, lentokoneita armeijalle, helikoptereita armeijalle, leluja lapsille jne. Mutta älkää puhuko kannattavuudesta ja rahasta. Painakaa vaikka suomen markkoja, joita käyttettäisiin suomalaisen, valtion teollisuuden rahoittamiseen. Suomen markan käyttö olisi sitä, että sillä saisi ostaa vain kotimaisia tuotteita, myös elintarvikkeita. Siis kotimarkkinateollisuus käyntiin. Suomalainen voisi elää suomalaisesta työstä sekä syödä suomalaista ruokaa. Eli olisi todella suomalainen.

Tämä jatkuva rahasta ja talouden kriisistä puhuminen on hyväpalkkaisten oman syyllisyyden kääntämistä huono-osaisten syyksi. Kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä, niin puhutaan rahatalouden kriisistä, vaikka sitä ei todellisuudessa hyväosaisilla koskaan ole ollutkaan.

Kansallinen identiteetti- perusravot-villi pohjola

Täällä Euroopan laitaosassa on osattu tai jouduttu ottamaan vastaan ”amerikanaaltoja” halusimme tai emme. USA on muodostanut suuren järjestyneen ja sivistyneen yhteiskunnan ja ennen kaikkea suuren markkina-alueen tyyssijan jo kauan. Amerikkalainen hyvinvointi ja tuotanto on muodostanut rahalle vastineen ja toisin päin dollareita paljon omistava on aina saanut kaikkea mitä rahalla on tarjolla. Viime aikoina rahasta on tullut itseisarvo, ei välttämättä se, mitä sillä saa. Rahalla saa rahaa. Mutta rahalla spekuloijat ovat unohtaneet, että rahan takana ei ole mitään, jos ei joku tee myös työtä. Eikä työ ole ainoa arvoa, eikä varsinkaan silloin kun kuluttaja käyttää rahaa. Voisi luulla, että kuluttajalla on arvomaailma, kun hän rahallaan jotain ostaa. Asunnnon hankinta esimerkiksi perustuu turvallisuuteen ja kodin, henkisen ja fyysisen elämän tyyssijan ostamiseen. Ei voida kiistää etteikö koti ja asunto olisi perusarvo. Koti on hyvä esimerkki siitä, että rahan taustalla on muitakin arvoja kuin pelkkä rahan omistaminen, numeroiden määrä tilillä ja sen vaihtoarvo osakemarkkinoilla.
Ihminen on valitettavasti taloudenkin kanssa pohjimmiltaan paha ja ahne. Vapaa markkinatalous sairastuu siksi, että se on vapaa ja ihminen ahne. Rahan liikkeitä ei kontrolloida tarpeeksi, jolloin rahan arvo alkaa heilahdella ja lopulta siitä kärsivät kaikki. Syntyy enemmän tai vähemmän suuri vyöry jota voi verrata vaikkapa tsunamiin. Kaikkein eniten kärsivät ne , jotka ovat uskoneet rahalla olevan ihmiselle normaalia arvoa. Talouden laantuessa loppuu työ ja saattaa mennä koti alta.
Mitä tavallinen palkansaaja voi oppia tästä. Jotain pitäisi. Olisiko se kuitenkin se , että velka on aina velkaa ja jos sitä otettaan, niin maltillisesti ja muu rahan käyttö tulee asettaa sen mukaisesti.
Erikoinen ilmiö vapaassa markkinataloudessa on se, että suunnitelmataloutta vieroksutaan muuten kuin ruttoa, mutta kun taloudessa ja pankeilla alkaa tulla kato eteen, valtio tulee suoraan hätiin ja lupaa tukea pankkeja ja tarpeen tullen perustaa roskapankin. Yksinkertaista. Ei vaadita paljon mielikuvitusta. Mutta normaalitilanteessa sitten valtiovallan (nykyinen) periaate on se, että kun ollaan vapaassa markkinataloudessa yhtiöitetään ja ulkoistetaan kaikki, mitään valtion vastuuta ei ole. Omistajanohjauskin on vain katteettomia puheita. Taitaa olla niin, sen jälkeen kun Suomi on liittynyt NATOon, niin täällä on ulkoistettu lähes kaikki, siis armeijakin. Valtiovaltakin on pian pelkkä Eu:n nukkekabinetti.
Mutta palatkaamme niihin amerikanaaltoihin! Amerikkalaisuudesta parhaiten Suomessa tunnetaan viihde, kiitos television ja amerikkalaisten sarjojen. Lienee niin, että lähes kaikki amerikkalaiset kaupalliset tuotteen ovat jollakin tavalla rantautuneet meillekin. Suomessa ei ole koskaan todennäköisesti kuitenkaan haluttu nähdä tai nähty USA:ta oikein, ymmärtäen amerikkalaista sielua ja sydäntä, sitä, mitä Amerikka pitää pyhänä ja tärkeänä. Siinä missä amerikkalainen uudisraivaaja rukoili ja luki Raamattua ja teki peltoa, suomalainen kiroili ja iski suota kuokallaan. Tällainen kuvahan meillä on itsestämme, mutta amerikkalaisen tunnistamme milloin mistäkin muusta kuin uskonnon näkökulmasta, puhutaan NATOsta, puhutaan taloudesta, puhutaan presidentistä, puhutaan Amerikka-myönteisyydestä, Marilynistä, Hardwardista, suuresta maailmasta, Elviksesta, Hollywoodista. Tosiasiassa usko Jumalaan ja maallistuminen on edelleen vedenjakaja Amerikassa. Olkoonkin niin, että ns. tosiuskovaiset kuuluvat oikeistoon abortinvastustamisineen, niin evankelisella uskolla on tärkeä merkitys amerikkalaisuudessa.
Voisi kysyä, miksi suomalaisuudessa uskolla ja kristinuskolla ole merkitystä? Päästiinkohän suomalaisen identiteetin ytimeen. Suomalaisilla taitaa olla usko Jumalaan vasta silloin tosi, kun on hädän hetki, jos silloinkaan. Mutta onhan suurin osa kansasta tietoisia kristinuskon perussanomasta ja suuri osa kuuluu vielä luterilaiseen kirkkoon. Siltikään usko ei ole osana suomalaista identiteettiä kuten amerikkalaisilla. Vai olisiko niin, että suomalaisten perusarvo on kieltää arvot ja ajatella välttämättömin, tärkeintä on olla vähän tyytymätön siihenkin, mitä sattuu olemaan, kaikkea pitäisi olla, mutta jos on, niin sekään ei ole mitään. Olisiko niin, että täällä euroopan laitamailla rehottaa vieläkin villi kansa, joka vain murahtelee alkeellisesti vähän kaikelle. Tarvitaan ehkä vielä 100 vuotta, jotta ollaan opittu sivistyneille tavoille.