Rautalankamalli

Jos panisin lehteen ilmoituksen, että jaan ilmaiseksi kahvia siellä ja siellä torilla siihen ja siihen aikaan, menestys olisi taattu. Paikalla olisi joukoittain ihmisiä, median edustajia ja kaikenlaisia uteliaita ihmisiä. Sen sijaan tällaiset blogit ja kirjoitukset tuskin tekevät suurempaa vaikutusta kuin että joku toteaa vain ”so what ”. Sanojen ja tekojen synkronin mekaniikka onkin eräs salaisuus, jonka ymmärtäminen vie ja veisi asioita huomattavasti eteenpäin, mikäli se toimisi. Otetaan pari esimerkkiä: kansalaisille jaettaisiin terveellisen syömisen ja laihduttamisen ohjeet terveysministeriön toimesta ja samalla joku ideanikkari keksisi, miten sanojen sisältö muuttuisi todelliseksi tekemiseksi. Todellinen huolenpito ja vastuu onkin sitä, että mietitään, miten päämäärä saavutetaan. Ei riitä, että päämäärä ja tavoite vain asetetaan. Tähän asiaan on suomenkielessä myös ilmaisu: ”väännetään rautalangasta malli”. Siis yleisesti tiedetään , mitä pitäisi tehdä, mutta kuinka moni viitsii vääntää mallin ja saattaa sen toisen tietoon. Jos tätä tehtäisiin, sosiaalisuus ja hyvinvointi lisääntyisivät huomattavasti. Kaikilla on jokin rautalankamalli, useat ovat jossain osaavia ja eksperttejä. Valitettavasti näitä rautalankamalleja ei voi ostaa, niiden esittäminen pitäisi tehdä arjessa, ihmisten keskellä ja työpaikoilla. Kaikenlaisia tutkimuksia tehdään esimerkiksi työhyvinvoinnista, mutta, mitään muuta ei sitten tapahdukaan. On selvää, että rautalankamallin vääntäminen vaatisi jonkinlaista empatiaa, ” small talkia ” sekä kiinnostusta yleensä elämisestä. Ehkä kokonaisen ihmiskuvan pitäisi muuttua. Toisen valistaminen lähisuhteissa ei pitäisi olla armonopala ja nenänvartta pitkin katsottu toimenpide saateajatuksella”onpas tyhmä, kun ei ymmärrä”. Rautalankamallin vääntäminen kannattaisi myös mainosmaailmassa, ei vitsin vääntäminen. Ihmisen motivaatio oppimiseen ja kuuntelemiseen lisääntyy aina esimerkkien avulla.
Heittäydy sosiaalisuuteen!
Valitettavsti suomalaiset ovat asenteellisia ja kovapäisiä. Mitä me tiedämme esimerkiksi oikeasti naapurimaistamme. kenellä olisi vastuu kertoa? Tämäkin blogi jää ”so what” tasolle, jollei joku avainhenkilö sisäistä asiaa – valitettavasti näin käy useimmille nettikirjoituksille: oletetaan, että jokin joukko hyppii ilosta, kun on saanut lukea jotakin viisasta.
Hyvää syksyä!

Eivät vain pihlajanmarjat

Lainaus Ylen sivultoilta:
Omena-ala on kasvanut Suomessa tasaisesti. 1990-luvun puolessa välissä tuotanto oli 2-3 miljoonaa kiloa, mutta nyt päästään jo 4,5 miljoonaan kiloon. Ammattimaisesti omenaa viljeleviä tiloja on Suomessa noin 400, jotka sijaitsevat pääosin Ahvenanmaalla, Lounais-Suomessa ja Länsi-Uusimaalla.
Uusien lajikkeiden maku ja ulkonäkö ovat jo kilpailukelpoisia ulkomaisten omenoiden kanssa eikä hintakaan enää huimaa niin paljon kuin ennen. "Nyt omenanmyynnistä noin 6 % on kotimaista, realistinen tavoite voisi tulevaisuudessa olla 12 %", arvelee Timo Krappe.
Ammattitarhoissa puhaltavat eurooppalaiset tuulet: omenapuut ovat pieniä, tiheästi istutettuja eikä satoa tarvitse enää odotella vuosia. Suosittuja omenalajikkeita ovat mm.Lobo, Jaspi ja Melba. Uusia tulokkaita ovat mm.makeat ja kauniit Discovery, Summerred ja Amorosa.
"Perinteinen Valkea kuulas alkaa olla jo historiaa", toteaa Timo Krappe.
--------------------
Oli kuinka tahansa, omenat ovat kauttaaltaan huonoja marketeissa ja kaupoissa, kovia ja happamia. Tuontiomenat voivat olla kauniita ja kiiltäviä, mutta pääsääntöisesti huononmakuisia. Kun lähimarketissa tai kaupassa ei sallita maistaa myytävää omenaa, kuluttajalle jää yleensä omenantarpeessaan vain huono omenalaatu ostoskoriin. On käsittämätöntä, että tällaista tavaraa myydään. Ja ilmeisesti tilanne johtuu siitä, että ostajat ovat hyväksyneet tilanteen, itsekin huomaan olleeni näissä arpajaisissa jo kauan. Vain harvoin saa maukasta omenaa marketeista. Varmasti kyse on omenan kestävyydestä. Valkea kuulas oli herkkua, kun aikanaan sitä sai, mutta valitettavasti kauppa ei hyväksy ainakaan kotimaisia omenoita vähäisinkään mustelmin.
Toinen ongelma-artikkeli on mansikka. Aikanaan mansikka-aikana sai herkutella, mutta ei enää. Ainakin omat kokemukseni viime vuosilta ovat huonoja, mansikka on hapan marja. Ja varmasti kyse on siitä, että lajikkeet on valittu siten, että ne kestävät kuljetusta myyntitiskille mehustumatta.
Herää kysymys: miksi yleensä myydään moista tavaraa?

Meedia ja meedio

Meedia meni meedion lankaan. Amerikassa joku meedio oli ”selvänähnyt” ruumiiden hautapaikan. Ruumiiden piti olla lapsia. Mutta mitään ei ollutkaan Silti meedia ehti panna levitykseen asian kohu-uutisena, joka levisi ympäri maailmaa. Eipä tässä mitään, satu mikä satu, ankka mikä ankka , joka lopulta osoittautui kahjo-selvänäkijän harhaksi. Tämä asia paljastaa ainakin kolme asiaa,joihin tulisi kiinnittää huomio uutisoinnin yhteydessä. Ensinnäkin, mitä pitää ajatella kaikenlaatuisista ennustajista, horoskoopeista ja astrologeista. Tuleeko näiden kautta todellista tietoa vai onko kyse toiveajattelusta ellei peräti unelmista. Valitettavasti ihmisessä on piirre, joka haluaa uskoa pilvilinnoihin. Ne antavat sisältöä muuten niin tylsään arkielämään. Kun media ja iltapäivälehdet tietävät tämän, tätä koukutusta käytetään häikäilemättä hyväksi. Myös ennustajien ilmoituksia julkaistaan ja ilmeisesti kysyntää riittää, koska ilmoituksia on jatkuvasti esillä. Toiseksi tulisi aloittaa terve kritiikki uutisten kohdalla. Tämä koskee nimenomaan toimittajia, koska heillä on valta kirjoittaa juttunsa. Voi kuvitella vaan, mitä iltapäivät ovat velkaa vaikkapa Ulvilan murhatapauksen pääepäillylle kaikesta siitä uutisoinnista, mitä on suollettu julkisuuteen. Yhdellekään kuvien ja kissakokoisten kirjaimien julkaisseelle lehdelle ja toimittajalle ei tullut mieleen, että voisi käydä niin, että Ulvilan pääepäilty voitaisiinkin todeta lopulta syyttömäksi. Lehdillä – siis medialla on suuri tarve moralisoida kuninkaita ja kansanedustajia, mutta itsekritiikki puttuu. Oikeutta lehtiä vastaan joutuu aina hakemaan käräjillä. Julkisen sanan neuvoston huomautukset eivät auta uhria yhtään.
Kolmas seikka on väärän tiedon levittämisen vaarat ja paniikki. Toisessa päässä on liiat toiveet. Iltapäivälehdillä on nykyisin tapana hehkuttaa urheiluvoittoja etukäteen, vaikka yhtään mitalia ei ole saatu. Näin luodaan hirvittäviä paineita urheilijoille. Esimerkiksi suomalaisten mäkihyppääjien niskoille on joka kausi kuormattu etukäteen voittovaatimuksia.
Uusi ilmiö on säätilojen etukäteen rummuttaminen ja tiedottaminen lähes kritiikittömästi. Ennätykset ”paukkuvat” kirjoitetaan säistäkin. Ihmisetkin ovat uutisissa huippuja tai rikollisia. Lukijoilta kerjätään kuvia ilmaiseksi kertomatta, että niistä maksetaankin jotain. Kaiken lisäksi kieli on huonontunut. Poliisit ”jahtaavat” nykyisin rikollisia jne, valtiot suuttuvat toisilleen ja joku ”meinasi” tehdä jotain, kun pitäisi sanoa ”ajaa takaa” tai ”joku oli tehdä jotain”, uutisotsikoitten kielikukkasista puhumattakaan. Ehkä viimeisimpiä ja huvittavimpia otsikoita oli: ”Itsepesu tulee kielletyksi”. Jokainen voi toimia sitten sen mukaan.
Pää kylmänä kuumillakin ilmoilla!

Soini ja naapurit

Soinia ja hänen kannattajiaan on sanottu populisteiksi. Soinin tapa esittää asiat on enemmän ja sana populismi ei kuvaa oikeastaan mitään. Soini on tähti ja erikoistapaus poliitikkojen suuressa massassa. Hänet erottaa rivipoliitikosta se, että hän osaa samaistua tavallisen ihmisen osaan ja ajatteluun. Siihenhän riittäisi tavallinen maalaisjärkikin, jota varmasti on muillakin poliitikoilla ollut varmasti, mutta Soinilla on lisäksi halu pitää periaatteensa ja toivotaan , että niin todella tapahtuu. Ei riitä empatia eikä ymmärrys, jos takki kääntyy. Vaikea uskoa, että kannattajajoukko joutuu pettymään, eihän Soini ole yksin.
Totuudenpuhujasta ei ole koskaan kaikki pitäneet. Nyt näyttää siltä, että nimenomaan Länsi-Euroopassa on revitty Perussuomalaisten menestyksestä otsikoita, joilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Suomessakin on piirejä, jotka ovat alkaneet nimitellä ilman mitään perusteita Soinia natsiksi. Sofi Oksanen, joka näyttää luulevan, että hän on mielipiteiden kuningatar,voi kertoa muiden puolesta Suomesta väkivallan kärkimaana ja Perussuomalaisten taidekäsityksestä muka natsiaatteen mukaisena. Sofi Oksasen pitäisi nyt mennä peilin eteen ja kysyä itseltään, että mikä on homman nimi.
Oma lukunsa mediakäytännöissä ja muissakin käytännöissä on itäisen naapurimme otsikoiden revintä. Yleensä Venäjän mediakaan ei suhtaudu puolueettomasti Suomen tapahtumiin, onhan tämä jo nähty historiassakin. Uskomatonta on venäjän puuttuminen suomalaisten lapsiasiainpolitiikkaan. Ikään kuin Venäjällä olisi kanttia alkaa vahtia Suomessa ihmisoikeuskäytäntöjä. Venäjän tulisi huolehtia omista köyhistään ja katulapsistaan. Suomessakin on sosiaalisia ongelmia, mutta ei täällä kodittomia katulapsia ole. Nyt on nootti päällä siitä, että Suomen oikeuslaitos ei rangaissut isää, joka salakuljetti poikansa diplomaatikyydillä Suomeen. Mitähän muita keinoja olisi ollut?
Että tällaiset naapurit: Ruotsissa pidetään ilmeisesti meitä vielä lähes alkeellisina ihmisinä ilman omaa päätäntävaltaa ja Venäjällä näykitään asialla, joka on kuin hyttysen kakka valtameressä.

Tuloeroista

Aivan hiljattain oli radiossa keskusteluohjelma tuloeroista ja palkkatyöstä. Sitä kuunnellessa tuli mieleeni, missä kulkee ahneuden ja kohtuuden raja. Niin , että eikö saisi olla ahne? Varmasti saa, jos ei mitenkään moralisoi käsitettä. Samoin voidaan kysyä, missä kulkee työmotivaation ja laiskuuden raja. Ihminen lienee kuitenkin peruslaiska. Oikeaa työtä tuskin kukaan haluaisi tehdä. Ohjelmaan soitti henkilö, joka väitti, että isojen palkkojen takana on työmotivaatio, siis, että suuren konsernin pääjohtaja ei motivoidu työstään, jollei kultaiset kädenpuristus ja eläkesopimukset, palkka ja bonukset ole sellaisia kuin muuallakin maailmassa tai jotain sinne päin. Mistä tämä vänkäys tulee? Muistaakseni hollantilainen sananlasku menee jotenkin niin, että ”maailma on kuin heinäkasa, ja kaikki yrittävät nyhtää siitä minkä kerkiävät”. Eli ihminen on samaan aikaan patalaiska ja himoahne. No mitäs siitä tulee. Ei mitään, jollei OLISI PAKKO tehdä työtä ja ponnistella eteenpäin elääkseen. Kaikille ei ole suotu mahdollisuutta saada leipäänsä pellosta ja viljelemisestä. Ja Suomessa sekin työ on vaikeata. Ja vaikka haluaisikin, useinmiten on hankittava jokin muu ammatti.

Emme pysty selittämään ,miksi ihmiset syntyvät erilaiseen osaan toisiinsa nähden. Joillakin on henkisiä kykyjä, ulkonäköä enemmän kuin muilla. Jotkut ovat sairaampia ja toiset terveempiä kuin toiset. Nykyisin voidaan kysyä, mikseivät oikea ihmisvastuu ja yksilön kunnioitus toteudu. Hyväosaiset mielellään ajattelevat, että kaikki on heidän ansiotaan. Usein unohdetaan, ne asiat, mitkä eivät ole, ja niitähän on suurin osa: esimerkiksi äly, ulkonäkö ja lähtökodin vauraus ei ole omaa ansiota eikä yleinen terveyskään. Mutta sen sijaan ponnistelu, yrittäminen ja se, minkä omista lähtökohdistaan voisi ponnistaa omalla vastuullaan, joka jokaisella toki on. On vielä joitakin marginaalikysymyksiä: miksi jotkut ajautuvat huumeisiin ja miksi jotkut tekevät rikoksia ja joutuvat lusimaan? Eihän näihin asioihin mitään suoria vastauksia ole. Sikäli kuin kristillinen mieli ja lähimmäisen rakkaus katoavat, ajatus yhteisvastuusta ja heinien nyhtämisestä mulle, mulle ja mulle vaan tulee todellisuudeksi. Ja on varma , että yhteiskunta ei näin pelaa. Verot harmittavat tietenkin, kun huono-osaisempia pitää auttaa. Verothan ne tietenkin ovat olleet syynä, kun ajatus oikeudenmukaisuudesta ja yhteisvastuusta katosi kasinotalouden myötä.
Kannataisi kuitenkin ajatella, mikä on sitten omaa ansiota ja mikä ei ja sitä, että itsekin voisi olla myös toisen asemassa.
Mihin katosi Moraalinen varustautumisliike?
Sitä paitsi laiskuus ja ahneus ovat olleet perinteisesti tunnettujen kuolemansyntien joukossa, eikä syyttä.

Onnellista uutta vuotta !

Suomesta saadaan uutisia, että olemme maailman onnellisin kansa. Onko niin, että emme olekaan niin ruikuttavaa , alakuloista ja tyytymätöntä joukkoa kuin on monesti oletettu. Vai onko niin, että syvällisesti pohdittuaan suomalainen on luonteeltaan tyytyväinen ehkä jossain määrin sopeutuva ja miksei alistuva. Onhan Suomessa paljon hyviä asioita.
Onnellisuus on nykyisin paljon mietitty kysymys. On myös pohdittu, miten tullaan onnelliseksi ja miten onnellisuus säilytetään

Mutta mitä kertovat muutamat tilastot: esimerkiksi itsemurhatilasto, joka on väestöön suhteutettuna maailman kärkeä. Tuskin ihminen lopettaa päivänsä omalla päätöksellään, jos elämässä on kaikki reilassa. Vaikka olen kuullut väitettävän, että itsemurhankin tekona on ”onnellinen tapahtuma”. Voihan asia nähdä näinkin, koska itse saa päättää elämänsä päättymisestä. Päättyyhän se joka tapauksessa jokaisella joskus. Itsemurha tekona on kuitenkin itsekkyyden huippu ja toisten arvostamisen pohjalukema. Siinä jätetään jotkut kyselemään ja kaipaamaan. Mutta onko niin, että joitakin yksilöitä ei kaivata. Yksi ”vaan” on poissa muonavahvuudesta. Vanhus saattaa virua vuosikaudet muumiona asunnossaan. Pohjimmaisena ajatuksena saattaa monien kohdalla olla: ” Ehkä se oli hänelle parasta”. Mutta sittenkin. Eikö itsari ole liian helppo ratkaisu? Eikö aina kannattaisi ryhtyä taistelemaan jonkun asian puolesta? Viimeaikojen julkistetut nuorten itsemurhat hämmentävät. Olisivatko asiat paremmin, jos vanhemmat tietäisivät, mitä nuoret ovat tekemässä tai ajattelemassa? Olisivatko jotkut itsemurhat estettävissä, jos kouluissa olisi toinen meininki kuin nyt: olisi kuri ja järjestys ja tarvittaessa myös opettajien kohdalla. On erikoista, että koulukuriongelmaa ei ole pystytty ratkaisemaan, vaikka tilanne on ollut sama jo ainakin 25 vuotta. Lapsen ja nuoren pitäisi kokea, että kouluun on kiva mennä ja siellä on kiva oppia. Kuri ja järjestys toisi turvallisuuden tunteen, joka antaisi ehkä elämiselle jonkinlaisen tarkoituksen.
Jos yhteiskunta ja vanhemmat antavat kuvan, että millään ei ole oikein mitään väliä, seuraus yksilön kohdalla voi olla huono.
Suomi on myös avioerojen luvattu maa. Ja on varmaa ,että osa eroista on turhia ja tapahtuvat esimerkiksi siinä luulossa, että esimerkiksi on ”löytynyt se oikea”. Ei sellaista ole; miten ihmeessä sellainen olisi? Ehkä jatkuva väkivalta kotona on hyväksyttävä eron syy. Parisuhdeterapia ja kurssit ovat hyvä tie opetella sietämään toista, kun rakkaus on loppuu. Kommunikaatiolla on suuri merkitys. Siinä meidän kaikkien suomalaisten olisi kehityttävä. Jurottaminen pitää lopettaa.

Poliisi on tehnyt hyvää työtä huumejengien kohdalla: kaiken aikaa tulee ilmi huumeiden levitysyrityksiä. Hyvä niin. Mutta huumeet ovat maassamme ja pysyvästi. Valitettavasti. Ja ne luovat paljon onnettomuutta ja tyhjyyttä.

Elämänpohja voi löytyä myös Isosta Kirjasta: ” Muista luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat, joista sanot: ”Nämä eivät minua miellytä”