RISTIRIITAISTA

Olemme vastikään saaneet demokratian kautta valita kansanedustajat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kansa on ilmaissut  tahtonsa siitä, mitä politiikkaa maassa harjoitetaan seuraavan neljän vuoden aikana tai niin kauan, kun hallitus on työkykyinen. Perussuomalaisten rummutus on perustunut kauan siihen, että Kreikalle ei pidä syytää rahaa, vaan se tulisi erottaa EU:sta. Samoin on haluttu kriittistä maahanmuuttopolitiikkaa. Lisäksi perussuomalaiset eli Soini puhui asiasta, joka lopulta vetosi äänestäjiin: autoveron poistosta ja melkein samassa yhteydessä myös omaisuusveron palauttamisesta. Politiikan teko ei ole helppoa. Äänestäjät luottivat, että jotain tapahtuu. Perussuomalaiset menivät hallitukseen ja hyväksyivät kompromissit, joista mitkään eivät toteuttaneet lupauksia. Päinvastoin: juuri Kreikka- asiassa ja maahanmuuttoasiassa tuli sellaiset mällit, että oikein hävettää. Koen oikeasti myötähäpeää. Soinin unelma täyttyi, vuosien vedätys onnistui, tie hallitukseen oli auennut. Itsestäni näyttää siltä, että tässä on käymässä kuin Urpo Leppäselle takavuosina. Kaksi isoa puoluetta asetti perussuomalaisten Soinille miinan, joka laukesi oikein toden teolla. Voidaan tietysti kysyä, olisiko persuilla ollut vaihtoehtoja, kun vaikuttamisesta puhutaan. Vastauksena tähän kysymykseen, voi todeta, että ei ollut kuin yksi: periaatteista kiinni pitäminen ja hallituksesta lähtö tai sinne menemättä jättäminen. Soini oli avainpaikalla: nyt olisi kansa ansainnut selitykset. Maisterismiehen olisi luullut kykenevän sellaisia antamaan. Huonolta näyttää, taitaa happi loppua perussuomalaisilta, harmi.

 

Suomessa on ollut viime aikoina ja vuosina muitakin ristiriitoja ja pettymyksiä, kuin perussuomalaisten politiikka. Suomen oloissa  on ollut ” saavutus”   elektroniikkateollisuuden hedelmän, Nokian kännykkävalmistuksen sössiminen. Suomalaiset saattoivat olla yhtä ylpeitä Nokian saavutuksista kuin suurista urheiluvoitoista. Huippu-urheiluhan on hetken hurmaa, mutta niin oli lähes tulkoon Nokiakin, vaikka moni luuli kaiken jatkuvan ikuisesti. Kansanedustajatkin alkoivat hymyillä makean tyytyväisinä ja puhemies Uosukaisen aikana edustajien eläkkeitä korjattiin tuntuvasti. Mikäs oli korjatessa, kun maalla oli rahasampo nimeltä Nokia, jonka pääjohtaja Jorma Ollila oli lähes jumala. Nyttemmin on selvinnyt, kuinka alamäki voi koskea muitakin kuin ”alamäki-Aaltosta” puistonpenkillä. On selvinnyt, että Nokian johto ja väliporras oli seonnut todellisuudesta siinä määrin, että kudelmat piti purkaa ja laittaa uusiksi moneen kertaan. Lopulta aika loppui ja vihollisten suurhyökkäys kaatoi puolustukset. Jotain tuttua vai, on on. Näinhän kävi Suomen rintamalla jatkosodassa kesäkuussa 1944. Tiedettiin, mitä oli sekaisin ja mitkä ovat ilmeiset faktat, vaan ei ollut aikaa syventyä, herrat puuhastelivat omissa ympyröissään. Jotenkin tämä löpsähtäminen oli vuosia tuttua Suomen jääkiekkojoukkueen kohdalla suurissa turnauksissa. Tiedettiin, että ruotsalaiset osaavat venyä, suomalaiset eivät. Mutta nyt sekin on nähty, että suomalaisetkin osaavat terästäytyä jääkiekossa, enkä ole sitä koskaan epäillytkään. Mutta kauan se kesti. Nykyisin ei sitten rehdillä pelilläkään onnistu: viholliseksi on tullut tuomaripeli ja sääntöjen noudattamatta jättäminen. Osataan suomessakin kieroilla, mutta kansainvälisessä jääkiekossa ja EU:ssa näyttää siltä, että tarvittaessa sääntöjä tulkitaan tai jätetään noudattamatta. Suomihan on lopulta ”kiltti poika” oli sitten kysymyksessä sotakorvauksien maksu tai Eu-veljien ja sisarten myötäily.

 

Eu:hun mentiin suurin toivein ja jäsenyyden piti taata turvallisuus, työllisyys, tavaroiden vapaa liikkuvuus samalla tavalla joka EU-maahan. Suomi on noudattanut lähes kaikkia sääntöjä. Hankinnat on kilpailutettu ja monet hankinnat ovat menneet muualle. Ja taas on lähtenyt väkeä kortistoon. Autoveroasioissa Suomi on kuitenkin ollut jääräpäisen itsenäinen. Jos kuluttaja on jotain voittoja saanut autoveroasiassa, on kaikki tapahtunut vaikeimman kautta valittamalla. Sellainen vaikutelma syntyy, että Suomen asiat menevät hunningolle, jos autovero poistuisi. Mutta nykyisten päättäjien ajatusten mukaan Suomen asiat eivät mene hunningolle, jos maahan virtaa tuhansia turvapaikanhakijoita.

 

Tavallinen duunari ei voi olla tyytyväinen Suomessa, eikä myöskään perushetero, eikä myöskään arvoista kiinni pitävä kansalainen. Kun seuraa nettikommentteja, huomaa, että kansa ei ole tyhmää, monet arvostelut ovat oikeutettuja. Mistä sitten kiikastaa? Miksi päätökset ja toimet eivät ole sellaisia, että ihmiset voisivat olla tyytyväisiä.

 

Suomessa on jäänyt päälle vallakumouksen henki. On tahoja, jotka haluavat tehdä sen omalla tavallaan hiljaa hivuttamalla; jos Pentti Linkolan näkemyksiä noudatettaisiin, Suomessa ei olisi teollisuutta ollenkaan, maa muuttuisi luonnonsuojelualueeksi, autojen hinnat olisivat kuin Kuubassa ja kaikki perinteiset ( lue vanhoilliset ) arvot pitäisi kaataa. Myös sukupuolten omituinen liukuva tasa-arvo pitäisi toteuttaa. Hippiliikkeen ”love not war” tulisi toteutua sukupuolesta riippumatta, ihmisten pitäisi saada liikkua vapaasti maasta toiseen. Luulen, että kaiken juurena on oletus, että kansalaispalkka tulee ( myös turvapaikanhakijoille ). Oletetaan, että rahaa tulee itsestään tai, jollei tule. se vain auttaa kaiken sekaisin laittamista. Sukupuolineutraliteetin vastustaja on foobikko ja maahanmuuton arvostelija on rasisti. Tällaiseksi tämä elämä on mennyt. Tähän kuoroon on saatu mukaan myös muutkin kuin vihervallakumoukselliset, valitettavasti sitkeällä leimaamismenttaliteetilla.

 

Ruikutus siitä, että Suomella menee huonosti taloudellisesti on täysin ristiriidassa sen innon kanssa, jolla turvapaikanhakijoita majoitetaan Suomeen. Asia on sinänsä hyvä, mutta on paljon suomalaisia, jotka kaipaisivat perusteluja ja selityksiä tälle vuolaalle vastaanotolle. Meillä olisi aivan riittävästi oman kansan autettavia. Järjestäkää hyvät päättäjät lomahotellimajoituksia köyhille!

 

Ihmiset kaipaisivat selityksiä. Sipilä piti sujuvan TV-puheen. Valitettavasti sekään ei vakuuttanut maahanmuuttokysymyksissä.

 

Empatiaa tavallista kansaa kohtaan ei päättäjillä ole. Selitys on mielestäni se, että suomalainen taitaa mennä sekaisin kolmesta asiasta: vallasta, viinasta ja rahasta. Suomalaisten viinakäyttäytyminen kyllä tiedetään, mutta ei sitä, että empatia loppuu valtaan. Onkohan suomalainen tyytymättömyys osittain vallankäytön seuraus ja sitä, että valtaa käyttäviltä ei saa selityksiä?

Punaista syttyy seuraavista sanoista: autovero, maahanmuutto, sukupuolineutraalisuus, bonukset, päällikköys, saasteet, ilmastonmuutos. Nehän ovat asioita, joista yleensä voidaan olla vain yhtä mieltä tai jos on jotain mieltä, mikään ei muutu, vaikka perussuomalainen puoluekin sitä lupaa.

 

Sen verran ovat rassanneet mieltä nämä asiat, että oli pakko kirjoittaa auki ja vielä todeta loppukaneettina, että  eipä hyvinvointia ole edistänyt suomalaisen työväen lakkoaseen liipasinherkkyyskään.

Toivoin mukaan kansa saisi  selityksiä ja vastauksia ja oikeudenmukaista kohtelua, sitähän se hyvinvointi olisi!

 

 

Itsestään huolehtiminen, yhdessä eläminen

Ihmisen tai yksilön tärkein tehtävä on itsestään huolehtiminen. Jos sitä ei tee, on jotain pahasti vialla. Huolehtimismekanismi on ihmisen sisään kirjoitettu tarve. Koko asian motivaatio on asiassa itsessään, fyysinen huolenpito itsestään syntyy luontaisesti, mikäli Maslowin ns tarvehierarkiaa on uskominen. Maslowin hierarkia esitetään usein pyramidikaaviona, jossa kerroksittain etenevät järjestyksessä  fysiologiset tarpeet, turvallisuuden tarpeet yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet, arvonannon tarpeet ja itsensä toteuttamisen  tarpeet viimeisenä havainnollistetaan.

Ensimmäinen tarve lienee ravinnon saanti ja nälän tunteen poistaminen, nälkä ajaa tekemään jotain, sama koskee pohjoisissa olosuhteissa taistelua kylmää vastaan.  Muodikkaisiin vaatteisiin pukeutuminen saattaa kuulua jo  korkeampaan hierarkiaan samoin kuin hienostoravintolassa syönti.

Nykyaika ainakin hyvinvointivaltioissa on tarvehierarkian kannalta monimutkainen. Suomessa on ollut kylmä kesä, mutta ihmisten pitää saada pukeutua shortseihin ja t-paitoihin. Vaatekaupat eivät edes tarjoa pitkähihaisia sisäpaitoja. On tullut muotiin, että kuljetaan t-paidoissa, polkupyörällä ajetaan shortseissa säässä kuin säässä. Ikään kuin puolustusmekanismit olisivat kadoksissa. Itse en suostu lähtemään ulos helleasussa, kun on 14 astetta C ulkolämpötilana. Yleistä trendiä ei voi kuin ihmetellä. Polkupyöräilijät ja osin mopoilijat sitä paitsi ajavat polven yläpuolelle ulottuvissa housuissa, ajoasu ei ole turvallisuudenkaan kannalta asiallinen, onnettomuuden sattuessa polvet ovat verillä. Vaikka turvallisuus on yksi ihmisen tarve, tällaisissa asioissa ei osata tai haluta sitä siis ajatella. Mitä mopoiluun ja yleensä harrastuksiin tulee, ollaan varmasti jo itsensä toteuttamisen vaiheessa. Valitettavasti mopoilijat toteuttavat itseään ajattelematta muita ihmisiä, tärkeintä on, että ääni kuuluu ja mahdollisimman kovaa.

Sosiaalisten tarpeiden tyydyttäminen sosiaalisen median kautta on nyt muodissa ja in. Roikutaan netissä, keskustellaan ja ollaan ”tuttavia”, vaikka nimimerkin kautta. Outoa, että tämä riittää ja joillekin näyttää käyneen niin. ”Some” on tullut jäädäkseen. Ihmiset eivät tapaa, ihminen näkee vain kylmän ruudun Henkilökohtainen kohtaaminen on vaikeata. Ja jos netti ei kiinnosta, niin tarvitaan jokin  muu väline. Kännykkä on ainakin yksi sellainen. Livekohtaamisen vaivannäkö ja suhtautuminen toisen maailmaan jää pois, näin kommunikoinnista tulee eräällä tavalla helppoa, mutta todella köykäistä.

Sosiaalisuus on tarve, mutta sen toteutuminen on sitten taas toinen juttu. Suomalaiset ovat huonoja tässä lajissa paljosta some-aktiivisuudesta huolimatta. Jokin aika sitten  radiossa oli joitakin ns. asiantuntijoita keskustelemassa suomalaisten sosiaalisuudesta. Psykiatri  Ben Fuhrman kiisti  suomalaisten epäsosiaalisuuden. Olen ehdottomasti ja edelleen sitä mieltä itse, että suomalaiset ovat jöröä ja huonosti kommunikoivaa kansaa, ko radio-ohjlemassa asiaa yritettiin vesittää. On tietenkin selvää, että yksittäisiä poikkeuksia on joka paikassa, mutta keskimäärin tämänlaatuiselta asia näyttäisi. Toki moni on löytänyt kontakteja virallista  yhdistyksissä, yhtiökokouksissa joukkue-urheilussa, on sitten eri asia, miten smal talk siellä sujuu. Eräs amerikkalainen pariskunta valitti jokin aika sitten loukkaantuneena, että suomalaiset naapurit eivät edes tervehdi. Näinhän se yleisesti menee. Kun ei ole tapoja, on vaikea olla edes muodollisesti sosiaalinen.

Välitön ja myönteinen kommunikointi olisi suomalaisille paljon väärtti. Siinä itsensä toteuttaminen ja itsestään huolehtiminen toimisi eräänlaisena terapiana ja ilmaisena elvyttäjänä.

 Toki kannattaa miettiä, mitä kertoo ja sanoo. Internet on tässä mielessä julma: asiat jäävät kiertämään ikuista kiertoaan Internet-avaruudessa. Onhan Sanassakin sanottu, että ”joutuu tilille jokaisesta turhasta sanasta”. Täysi avoimuus ei aina olekaan paras vaihtoehto, mutta ehdottomasti se johtaisi oikeudenmukaisimpaan lopputulokseen. Näinhän olisi käynyt myös Kreikan kohdalla, jos laskelmat olisivat olleet oikeat EU:iin liityttäessä. Näin on joka tapauksessa, leimautumisesta huolimatta. Itse miellän reilun pelin ja avoimuuden samaan nippuun. Ja kun siihen liitetään vielä asiallisuus, niin aletaan olla lähellä ihannetta.

Suomalainen kyräily on monen tekijän summa: siihen liittyy vertailuja, paljon tunteita, epäluuloja, laskelmointia jopa laiskuutta ja sitten ne huonot tavat.

Eihän se kommunikointi ja tavatkaan yksin riitä, tarvitaan myös luottamus, jota nykyinen pääministeri Sipilä on korostanut.

Luottamus, sen niminen elokuva tehtiin 1976, elokuvan ohjasi Edvin Laine, toisena ohjaajana ollessa venäläisen kollegan. Onko luottamus todella samaa kuin 70-luvun idänretoriikka: hoetaan tiettyjä positiivisia asioita naapureiden ja ihmisten kesken: osittainhan se sitä on.

Hyvillä ihmis -ja naapurisuhteilla on aina positiivinen vaikutus.

 

 

 

Media murroksessa ja Yleisradion monopoli

Yleisradiossa kuuluu poliittisen päättäjän ääni. Ja saa kuuluakin, mutta sen pitäisi kuulua tasapuolisesti. Kaikkien tahojen siis puolueiden tulisi päästä esille, kun vaalitkin lähestyvät. Vaikka Yle onkin poliittisesti värittynyt, sen tehtävän tulee olla jotain muuta kuin poliittinen etäispääte. Tästä Yleisradiota on syytetty jo kauan, aikanaan puhuttiin ”repo-radiosta” ja oikeisto nimitti suoraan Yleisradiota vasemmiston äänitorveksi. Ylen kustannusten siirtäminen veroluonteiseksi maksuksi oli päättäjiltä huono veto. Suuri piiska sivalsi kansaa, ikään kuin olisi haluttu sanoa, että ”siinäs saitte te, jotka ette TV-lupamaksua ole maksaneet, nyt sitten maksatte tekin, jotka olette aiemmin olleet salakatselijoita.” Mutta eipä silti, TV-lupatarkastajajärjestelmä oli kovin väkinäinen ja kankea. Mutta silloin oli mahdollista olla katsomatta TV:tä ja säästää tämä summa. Olen varma, että tämä vero on aiheuttanut sen, että jostain tingitään ja jotain pudotetaan pois päivittäisistä menoista. Yksi kärsijöistä saattaa olla ev. lut. kirkko, siihen kuuluminen kun ei ole laissa säädetty pakolliseksi. Toinen on lehdistö ja kolmas yleinen kulutus.

 Suomalaisessa julkisessa päätöksenteko- ajattelussa mennään helposti äärilaidasta toiseen. Olisi ollut luontevaa, että Yleisradion vuotuiset menot olisi leivottu budjettiin, se olisi varmaan onnistunut, moni muukin asia on onnistunut, jos ja kun fiksua poliittista ajattelua ja tahtoa on haluttu toteuttaa.

 

Tätä kirjoitettaessa oli lehdistä luettavissa  suru-uutinen: tunnetun radioäänen haltija Pentti Fagerholm on poissa. Kaikki jäämme kaipauksella muistelemaan niitä aikoja, jolloin ääni oli lähes yhtä kuin radio. Olihan niitä muitakin, Pentti F oli yksi tunnetuimmista.

 

On muuten helppo yhtyä Pentti Fagerholmin 80-vuotiaana antamaan lausumaan haastattelussa, että monen nykytoimittajan olisi hyvä mennä puheopetukseen.  On joitakin radioääniä, joiden puhetavasta ja äänestä tulee niin huono fiilis, että pakko on vaihtaa kanavaa tai helpointa: sulkea radio.  Olen sitä mieltä, että useita nykytoimittajia ei olisi pitänyt ottaa ollenkaan työhön radion puolelle. En tiedä, mitkä kriteerit ovat nykyisin, mutta äänen ja puhetyylin ohella on myös tullut tavaksi puhua kaikkea muuta kuin kirjakieltä. Esimerkiksi kysytään: ”Onks tää nyt näin et…?” On suuri asennekysymys itseä ja kuulijoita kohtaan alkaa puhua huoliteltua suomea. On jotenkin jopa koomista, että  saksalaisperäinen toimittaja Roman Schatz puhuu parempaa suomea kuin moni suomalainen haastateltava ja toimittajakollega. Eikä hieman vieras intonaatio häiritse yhtään päinvastoin olisi hyvin tervetullut suomalaiseen puhetyyliin, joka on hyvin monotonista ja ylhäältä alas liruavaa jorottamista.

 

Hella Wuolijoen idea-lista sodan jälkeen oli todennäköisesti tarkoitettu ”kansan parhaaksi ja valistukseksi”. Se ei häpeäisi tänäkään päivänä yhtään. Siinä oli aikanaan sellaista sisältöä, joka on nykyisin kadotettu. Yleisradio yrittää viihdyttää ei valistaa. Mutta viihdyttäminekin on vaikeaa. Todellinen viihde on kadonnut. ”Alivaltio-sihteeri” on hauska, mutta ihmettelen, että jonkin ihmisen ammatti kelpaa viihteeksi.  ”Anonyymit kotikiusatut” on mauton sitä paitsi tavallista miestä suorastaan pilkkaava ohjelma, joka ei kyllä naurata, ohjelma on kyllä oikea feministien riemuvoitto. Säälin suomalaista miestä, joka ei ole pystynyt puuttumaan näin mauttomaan ohjelmaan. Siis miespuolinen pääjohtaja hyväksyy tämän. Hella Wuolijoen vihaama ”Lännen lokari”- levy ja kappale on pientä tällaisen mauttomuuden rinnalla.

On mautonta myös soittaa klassista tauotta, tietenkin halpaa, koska säveltäjät ovat kuolleet aikoja sitten, mutta eihän se tee asiaa yhtään jalommaksi.

 

Puutun vielä pariin pikkuseikkaan: YLE ja Ylen aikainen ovat näitä muka fiksusti keksittyjä lyhenteitä, joilla on jokin suomen kielen perusta. Siis: nousin ylös ylen aikaisin. Siis erittäin fiksua! Miksei voida puhua Yleisradiosta. Eihän se kovin pitkä sana ole. Samankaltainen kielellinen kehitys on Eurovision laulukilpailujen kohdalla, niitä nimitetään yleisesti ”Euroviisuiksi”. Ymmärrettävää kyllä ,että tästä kilpailusta tuli ”viisut”, Suomihan on menestynyt heikosti.

 

Puuttumatta eri kanavien tarjontaan yksityiskohtaisemmin, painottaisin asiaohjelmien tärkeyttä. Tiedettä kyllä tulee radio-ohjelminakin, mutta huonostipa aihetta mainostetaan tai asialliset puheohjelmat tulevat väärään aikaan. Toki kaikki on netistä uudelleen kuunneltavissa ja hyvä niin.

 Tarkoitan ja painotan nyt radiota, joka opettaisi ihmisiä kuuntelemaan rakentavia ohjelmia hyvään aikaan. Parasta aikaa vie esimerkiksi Radio Puheesta urheilu.

Nyt ei oikein tiedä, mistä asiaohjelmia kuuntelisi. Ykköseltä tulee niitä satunnaisesti ja yleensä oopperaa. Viralliselta kanavalta tulee uutiset puolen tunnin välein, mutta väliin on kuunneltava poppia. Jos sulkee radion, saattaa jokin tärkeä tiedote jäädä kuuntelematta. Ruotsinkieliset - ja nuortenkanavat ovat oma lukunsa.

 

Mitä tulee reporadio-aikaan, itse pääjohtaja oli avoimesti vastaamassa radiossa kansalaisten kysymyksiin. Nykyisestä pääjohtajasta en tiedä, kuinka paljon hän on esimerkiksi TV:ssä ollut esillä, mutta radion puolella en ole kuullut kuin ohimennen, ehkä kerran. Mistään avoimuudesta ei ollut silloinkaan kyse.

 

Radio ei saa olla viihdelaitos verorahoilla maksettuna. Kyllä sen pitäisi olla rakentava instituutio  ja laadukkaasti toimitettu.

 

Yksityiskanavat eivät tuoneet juurikaan piristystä radiotarjontaan. Kukaan muotitietoinen ei kuitenkaan ”kehtaa” ilmoittaa kuuntelevansa Yleisradion ohjelmia.

 

Ihmisten ajasta kilpaillaan. Ihmiset äänestävät jaloillaan, vaikka kirkosta on erottu, on siihen ollut muitakin syitä kuin kirkollisveron tuoma lisämeno. Kirkon pääsanomaa ei ole kuultu, kirkon johtohahmot ja ”modernit” edustajat puhuvat vain suvaitsevaisuudesta.

 

Jos lehti jää tilaamatta, ei voi syyttää pelkästään Yle-veroa. Paitsi, että lehtimaksuihin roiskaistiin alvi, lehdet eivät ole sisällöllisesti parantuneet. Toimittajien naamavärkeistä on tullut tärkein uutinen, otsikot ovat huonontuneet, ns. artistit  ja julkkikset ovat myös päivälehtien palstoilla kysyttyä riistaa, jos uutiskynnys vähänkin ylittyy.

 

Hyviä ns. yleisaikakausilehtiä ei yksinkertaisesti ole. Vika Suomessa ei ole yksin lehtien. Kun jokin suuri juorulehti menestyy, on syy yksinkertaisesti siinä, että tällaisella sisällöllä on kysyntää. Mutta olen silti pitkään ihmetellyt, kun kaikkea uutta tälläkin rintamalla kokeillaan, miksei monipuolista perhelehteä ole: siis kuvitettuja maailmanuutisia, mielenkiintoisia juttuja, jotain kaikille ja kaikkea jokaiselle.

Onko niin, että, kun jotain kirjallisuuslehteä tehdään puoliväkisin ja perinteitä kunnioittaen, hyvää yleislehteä ei tehdä, koskia sen pitäisi saada suuri levikki? Ja onko niin, että suuret syövät ennen pitkää pienet.

 

Radion kuuntelun tärkeydestä kertoo Jyväskylän Yliopiston Järvi-radiolle antama tunnustus. Perusteluina mainitaan monipuolisuus ja monenikäisten, monenlaisten arvomaailmojen huomioonottaminen. Olisiko niin, että nyt tuli kanava, joka pystyi ajamaan Yleisradion ohi? Kuuntelijoiden halukkuudesta kuunnella suosittua ohjelmaa kuvastaa se, että ollaan valmiita maksamaan 10 euroa toivekappaleelta. Onnittelut Järviradiolle.

 

Muu media lienee kateudesta vihreä, koska edes Turun seudun suurin lehti, joka on hyvin asiallinen päivälehti ( ilman toimittajien suuria naamakuvia ) ei ole julkaissut uutista.

 

Ymmärrän, että kohta on joku ostamassa suosittua radiota pois markkinoilta. Pitäkäähän pintanne hyvät Järviradion edustajat!