Onnellista uutta vuotta !

Suomesta saadaan uutisia, että olemme maailman onnellisin kansa. Onko niin, että emme olekaan niin ruikuttavaa , alakuloista ja tyytymätöntä joukkoa kuin on monesti oletettu. Vai onko niin, että syvällisesti pohdittuaan suomalainen on luonteeltaan tyytyväinen ehkä jossain määrin sopeutuva ja miksei alistuva. Onhan Suomessa paljon hyviä asioita.
Onnellisuus on nykyisin paljon mietitty kysymys. On myös pohdittu, miten tullaan onnelliseksi ja miten onnellisuus säilytetään

Mutta mitä kertovat muutamat tilastot: esimerkiksi itsemurhatilasto, joka on väestöön suhteutettuna maailman kärkeä. Tuskin ihminen lopettaa päivänsä omalla päätöksellään, jos elämässä on kaikki reilassa. Vaikka olen kuullut väitettävän, että itsemurhankin tekona on ”onnellinen tapahtuma”. Voihan asia nähdä näinkin, koska itse saa päättää elämänsä päättymisestä. Päättyyhän se joka tapauksessa jokaisella joskus. Itsemurha tekona on kuitenkin itsekkyyden huippu ja toisten arvostamisen pohjalukema. Siinä jätetään jotkut kyselemään ja kaipaamaan. Mutta onko niin, että joitakin yksilöitä ei kaivata. Yksi ”vaan” on poissa muonavahvuudesta. Vanhus saattaa virua vuosikaudet muumiona asunnossaan. Pohjimmaisena ajatuksena saattaa monien kohdalla olla: ” Ehkä se oli hänelle parasta”. Mutta sittenkin. Eikö itsari ole liian helppo ratkaisu? Eikö aina kannattaisi ryhtyä taistelemaan jonkun asian puolesta? Viimeaikojen julkistetut nuorten itsemurhat hämmentävät. Olisivatko asiat paremmin, jos vanhemmat tietäisivät, mitä nuoret ovat tekemässä tai ajattelemassa? Olisivatko jotkut itsemurhat estettävissä, jos kouluissa olisi toinen meininki kuin nyt: olisi kuri ja järjestys ja tarvittaessa myös opettajien kohdalla. On erikoista, että koulukuriongelmaa ei ole pystytty ratkaisemaan, vaikka tilanne on ollut sama jo ainakin 25 vuotta. Lapsen ja nuoren pitäisi kokea, että kouluun on kiva mennä ja siellä on kiva oppia. Kuri ja järjestys toisi turvallisuuden tunteen, joka antaisi ehkä elämiselle jonkinlaisen tarkoituksen.
Jos yhteiskunta ja vanhemmat antavat kuvan, että millään ei ole oikein mitään väliä, seuraus yksilön kohdalla voi olla huono.
Suomi on myös avioerojen luvattu maa. Ja on varmaa ,että osa eroista on turhia ja tapahtuvat esimerkiksi siinä luulossa, että esimerkiksi on ”löytynyt se oikea”. Ei sellaista ole; miten ihmeessä sellainen olisi? Ehkä jatkuva väkivalta kotona on hyväksyttävä eron syy. Parisuhdeterapia ja kurssit ovat hyvä tie opetella sietämään toista, kun rakkaus on loppuu. Kommunikaatiolla on suuri merkitys. Siinä meidän kaikkien suomalaisten olisi kehityttävä. Jurottaminen pitää lopettaa.

Poliisi on tehnyt hyvää työtä huumejengien kohdalla: kaiken aikaa tulee ilmi huumeiden levitysyrityksiä. Hyvä niin. Mutta huumeet ovat maassamme ja pysyvästi. Valitettavasti. Ja ne luovat paljon onnettomuutta ja tyhjyyttä.

Elämänpohja voi löytyä myös Isosta Kirjasta: ” Muista luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat, joista sanot: ”Nämä eivät minua miellytä”