Yleisradiossa kuuluu poliittisen päättäjän ääni. Ja saa
kuuluakin, mutta sen pitäisi kuulua tasapuolisesti. Kaikkien tahojen siis
puolueiden tulisi päästä esille, kun vaalitkin lähestyvät. Vaikka Yle onkin
poliittisesti värittynyt, sen tehtävän tulee olla jotain muuta kuin poliittinen
etäispääte. Tästä Yleisradiota on syytetty jo kauan, aikanaan puhuttiin
”repo-radiosta” ja oikeisto nimitti suoraan Yleisradiota vasemmiston
äänitorveksi. Ylen kustannusten siirtäminen veroluonteiseksi maksuksi oli
päättäjiltä huono veto. Suuri piiska sivalsi kansaa, ikään kuin olisi haluttu
sanoa, että ”siinäs saitte te, jotka ette TV-lupamaksua ole maksaneet, nyt
sitten maksatte tekin, jotka olette aiemmin olleet salakatselijoita.” Mutta
eipä silti, TV-lupatarkastajajärjestelmä oli kovin väkinäinen ja kankea. Mutta
silloin oli mahdollista olla katsomatta TV:tä ja säästää tämä summa. Olen
varma, että tämä vero on aiheuttanut sen, että jostain tingitään ja jotain
pudotetaan pois päivittäisistä menoista. Yksi kärsijöistä saattaa olla ev. lut.
kirkko, siihen kuuluminen kun ei ole laissa säädetty pakolliseksi. Toinen on
lehdistö ja kolmas yleinen kulutus.
Suomalaisessa
julkisessa päätöksenteko- ajattelussa mennään helposti äärilaidasta toiseen.
Olisi ollut luontevaa, että Yleisradion vuotuiset menot olisi leivottu
budjettiin, se olisi varmaan onnistunut, moni muukin asia on onnistunut, jos ja
kun fiksua poliittista ajattelua ja tahtoa on haluttu toteuttaa.
Tätä kirjoitettaessa oli lehdistä luettavissa suru-uutinen: tunnetun radioäänen haltija
Pentti Fagerholm on poissa. Kaikki jäämme kaipauksella muistelemaan niitä
aikoja, jolloin ääni oli lähes yhtä kuin radio. Olihan niitä muitakin, Pentti F
oli yksi tunnetuimmista.
On muuten helppo yhtyä Pentti Fagerholmin 80-vuotiaana
antamaan lausumaan haastattelussa, että monen nykytoimittajan olisi hyvä mennä
puheopetukseen. On joitakin radioääniä,
joiden puhetavasta ja äänestä tulee niin huono fiilis, että pakko on vaihtaa
kanavaa tai helpointa: sulkea radio.
Olen sitä mieltä, että useita nykytoimittajia ei olisi pitänyt ottaa
ollenkaan työhön radion puolelle. En tiedä, mitkä kriteerit ovat nykyisin,
mutta äänen ja puhetyylin ohella on myös tullut tavaksi puhua kaikkea muuta
kuin kirjakieltä. Esimerkiksi kysytään: ”Onks tää nyt näin et…?” On suuri
asennekysymys itseä ja kuulijoita kohtaan alkaa puhua huoliteltua suomea. On
jotenkin jopa koomista, että
saksalaisperäinen toimittaja Roman Schatz puhuu parempaa suomea kuin
moni suomalainen haastateltava ja toimittajakollega. Eikä hieman vieras
intonaatio häiritse yhtään päinvastoin olisi hyvin tervetullut suomalaiseen
puhetyyliin, joka on hyvin monotonista ja ylhäältä alas liruavaa jorottamista.
Hella Wuolijoen idea-lista sodan jälkeen oli todennäköisesti
tarkoitettu ”kansan parhaaksi ja valistukseksi”. Se ei häpeäisi tänäkään
päivänä yhtään. Siinä oli aikanaan sellaista sisältöä, joka on nykyisin
kadotettu. Yleisradio yrittää viihdyttää ei valistaa. Mutta viihdyttäminekin on
vaikeaa. Todellinen viihde on kadonnut. ”Alivaltio-sihteeri” on hauska, mutta
ihmettelen, että jonkin ihmisen ammatti kelpaa viihteeksi. ”Anonyymit kotikiusatut” on mauton sitä
paitsi tavallista miestä suorastaan pilkkaava ohjelma, joka ei kyllä naurata,
ohjelma on kyllä oikea feministien riemuvoitto. Säälin suomalaista miestä, joka
ei ole pystynyt puuttumaan näin mauttomaan ohjelmaan. Siis miespuolinen
pääjohtaja hyväksyy tämän. Hella Wuolijoen vihaama ”Lännen lokari”- levy ja
kappale on pientä tällaisen mauttomuuden rinnalla.
On mautonta myös soittaa klassista tauotta, tietenkin
halpaa, koska säveltäjät ovat kuolleet aikoja sitten, mutta eihän se tee asiaa
yhtään jalommaksi.
Puutun vielä pariin pikkuseikkaan: YLE ja Ylen aikainen ovat
näitä muka fiksusti keksittyjä lyhenteitä, joilla on jokin suomen kielen
perusta. Siis: nousin ylös ylen aikaisin. Siis erittäin fiksua! Miksei voida
puhua Yleisradiosta. Eihän se kovin pitkä sana ole. Samankaltainen kielellinen
kehitys on Eurovision laulukilpailujen kohdalla, niitä nimitetään yleisesti
”Euroviisuiksi”. Ymmärrettävää kyllä ,että tästä kilpailusta tuli ”viisut”,
Suomihan on menestynyt heikosti.
Puuttumatta eri kanavien tarjontaan yksityiskohtaisemmin,
painottaisin asiaohjelmien tärkeyttä. Tiedettä kyllä tulee radio-ohjelminakin,
mutta huonostipa aihetta mainostetaan tai asialliset puheohjelmat tulevat
väärään aikaan. Toki kaikki on netistä uudelleen kuunneltavissa ja hyvä niin.
Tarkoitan ja
painotan nyt radiota, joka opettaisi ihmisiä kuuntelemaan rakentavia ohjelmia
hyvään aikaan. Parasta aikaa vie esimerkiksi Radio Puheesta urheilu.
Nyt ei oikein tiedä, mistä asiaohjelmia kuuntelisi.
Ykköseltä tulee niitä satunnaisesti ja yleensä oopperaa. Viralliselta kanavalta
tulee uutiset puolen tunnin välein, mutta väliin on kuunneltava poppia. Jos
sulkee radion, saattaa jokin tärkeä tiedote jäädä kuuntelematta.
Ruotsinkieliset - ja nuortenkanavat ovat oma lukunsa.
Mitä tulee reporadio-aikaan, itse pääjohtaja oli avoimesti
vastaamassa radiossa kansalaisten kysymyksiin. Nykyisestä pääjohtajasta en
tiedä, kuinka paljon hän on esimerkiksi TV:ssä ollut esillä, mutta radion
puolella en ole kuullut kuin ohimennen, ehkä kerran. Mistään avoimuudesta ei
ollut silloinkaan kyse.
Radio ei saa olla viihdelaitos verorahoilla maksettuna.
Kyllä sen pitäisi olla rakentava instituutio
ja laadukkaasti toimitettu.
Yksityiskanavat eivät tuoneet juurikaan piristystä
radiotarjontaan. Kukaan muotitietoinen ei kuitenkaan ”kehtaa” ilmoittaa
kuuntelevansa Yleisradion ohjelmia.
Ihmisten ajasta kilpaillaan. Ihmiset äänestävät jaloillaan,
vaikka kirkosta on erottu, on siihen ollut muitakin syitä kuin kirkollisveron
tuoma lisämeno. Kirkon pääsanomaa ei ole kuultu, kirkon johtohahmot ja
”modernit” edustajat puhuvat vain suvaitsevaisuudesta.
Jos lehti jää tilaamatta, ei voi syyttää pelkästään
Yle-veroa. Paitsi, että lehtimaksuihin roiskaistiin alvi, lehdet eivät ole
sisällöllisesti parantuneet. Toimittajien naamavärkeistä on tullut tärkein
uutinen, otsikot ovat huonontuneet, ns. artistit ja julkkikset ovat myös päivälehtien palstoilla kysyttyä riistaa,
jos uutiskynnys vähänkin ylittyy.
Hyviä ns. yleisaikakausilehtiä ei yksinkertaisesti ole. Vika
Suomessa ei ole yksin lehtien. Kun jokin suuri juorulehti menestyy, on syy
yksinkertaisesti siinä, että tällaisella sisällöllä on kysyntää. Mutta olen
silti pitkään ihmetellyt, kun kaikkea uutta tälläkin rintamalla kokeillaan,
miksei monipuolista perhelehteä ole: siis kuvitettuja maailmanuutisia,
mielenkiintoisia juttuja, jotain kaikille ja kaikkea jokaiselle.
Onko niin, että, kun jotain kirjallisuuslehteä tehdään
puoliväkisin ja perinteitä kunnioittaen, hyvää yleislehteä ei tehdä, koskia sen
pitäisi saada suuri levikki? Ja onko niin, että suuret syövät ennen pitkää
pienet.
Radion kuuntelun tärkeydestä kertoo Jyväskylän Yliopiston Järvi-radiolle
antama tunnustus. Perusteluina mainitaan monipuolisuus ja monenikäisten,
monenlaisten arvomaailmojen huomioonottaminen. Olisiko niin, että nyt tuli
kanava, joka pystyi ajamaan Yleisradion ohi? Kuuntelijoiden halukkuudesta
kuunnella suosittua ohjelmaa kuvastaa se, että ollaan valmiita maksamaan 10
euroa toivekappaleelta. Onnittelut Järviradiolle.
Muu media lienee kateudesta vihreä, koska edes Turun seudun
suurin lehti, joka on hyvin asiallinen päivälehti ( ilman toimittajien suuria
naamakuvia ) ei ole julkaissut uutista.
