Suomessa on kaiketi ollut aina sellainen mielikuva, että me
olemme musikaalinen kansa, onhan meillä esimerkiksi Sibelius ja maailmalla
menestyneet kapellimestarit. Mutta ja iso MUTTA, Eurovision laulukilpailut
todistavat, että emme olekaan ilmeisesti musiikkikansaa. Vai todistaako?
Suomella on ollut kilpailussa mukana tasokkaita ja laadukkaita esityksiä ja
laulajia, mutta ei, joku mörköjuttu sitten upposi. Siitäkös kansanriemu nousi.
Voittokappaleen salaisuus oli melodiassa, kaiken sen kauhuleffamaisuuden
keskeltä nousi kaunis kukkanen, melodia. Muistelen, että alkuaikoina, silloin
kun Laila Kinnunen ja ”Valoa ikkunassa” oli esillä, silloin ja myöhemmin pitkin
vuosia samat maat äänestivät toisiaan: laksempöök, junaittiit kingdoom,
svitserländ, vraans… ten puääng , ne kolmella- neljällä kielellä toistettiin.
Sitten siinä välissä sen jälkeen, kun nuo edellä mainitut olivat useampaan
kertaan voittaneet, oli Tanskan ja
Ruotsinkin vuoro, joka saikin Abballaan ( sillin mainostamisen! lisäksi)
suuren jytkyn, Abbasta tuli maailmalla hitti. Miksi Suomi parka on joutunut
tähän Eurovision laulukilpailu ( nyk. näppärästi euroviisu ) tuskankierteeseen.
Pari sukupolvea on meillä nukkunut pois näkemättä minkäänlaista
valonpilkahdusta näissä karkeloissa. Eikä tulevatkaan todennäköisesti tule
näkemäänkään. Joku asia on tässä systeemissä pahasti vialla! Jossain vaiheessa
kilpailua uudistettiin, niin, että kappaleen sai esittää myös englanniksi. Ei
auttanut Suomea. Sitten tulivat kulissit ja vihdoin nappasi, tuli mörköbiisi.
Mutta kauan se kesti. Vuosien mittaan on spekuloitu salaliitoista ja
sopimuksista. Aina on harmittanut yhtä paljon, Suomella on ollut oma orkesteri
ja hienot lavasteet. Viimeisimpään, eräänlaiseen floppiin, Yle oli satsannut
paljon, lukuja ei kerrota. Nykyisin tuntuu siltä, että rahaa on mällätä milloin
mihinkin, kansa kun pakolla maksaa Yle-veroa.Päästäänkö siitä koskaan eroon,
kuten autoverostakaan, se on oma spekulaation ja odottamisen asia. Euroviisut
ja häviökulttuuri alkaa olla osa suomalaista identiteettiä. Häviäminen ruokkii
itseään ja samana keväänä tuli kylmää kyytiä jääkiekon MM-turnauksessa, joka on
ollut yleensä sellainen rinta rottingilla odotettu, että mitalia ja hurraata
pukkaa. Mutta ei, floppi tuli ja oikein Sveitsille hävittiin. Niin, yks kaks
tällainen vähäinen heittopussimaa jääkiekossa alkaa olla suurien joukossa.
Olipa yllätys, mutta ei välttämättä tarvinnut olla, kun ajattelee
kokonaisuutta: Sveitsi on vakavarainen maa, kellojen kulta-aitta, rahojen aarreaitta
ja todellinen demokratia. Siinä, missä pinnalle pulpahtaneet kansaedustajat
heittävät jatkuvasti Suomessa kansalaisäänestykset eduskunta-aloitteiksi yli
laidan, siinä Sveitsissä kansanäänestyksillä ratkaistaan asioita ilman
pulinoita. Eikö tuollaisella maalla ole hyvä arvopohja synnyttää mitä vaan, jos
tahtoa riittää. Oma kokemukseni rinteillä asuvasta sveitsiläisestä perheestä on
vähintään myönteinen verrattuna esimerkiksi saksalaisiin.
Suomessa on vuosia kiillotettu omaa kuvaa maailmalla; on
tehty matkailunedistämisprojekteja ja menty ”muodin mukaan”. Suomessa on
mediassa ja ”jossakin” on aina ajateltu, mitä muut meistä ajattelevat tai
sanovat. Todennäköisesti nämä ovat haihatteluja ja ulkomaankauppa käydään
tuotteilla ei Suomi-kuvalla.
Jos on ajateltu, että me olemme musiikkikansaa, niin
vähintään olemme myös urheilukansaa. Ehkä olemme olleet, mutta emme ole enää ja
tätä vauhtia emme tule koskaan olemaankaan. Ja mihin tämä väite perustuu?
Siihen, että suunta vain on sellainen, mitä vielä oli jokin aika sitten
jäljellä, siitä on enää vanhenevat samat yrittäjät esillä, esimerkiksi Tero
Pitkämäki, Janne Ahonen lienevät viimeiset tähdet Suomen urheilun taivaalla ns.
näyttävissä lajeissa. Satunnaista menestystä on toki , mm hiihdossa ja
esimerkiksi sählyssä. Mutta todellisuudessa näyttävät lajit on maailmalla niin
kilpailtuja, että näillä metodeilla ja panostuksella ( tarkoitan vaivannäköä )
ei tule mitaleja mistään. Syyt ovat
sekä pienessä materiaalissa että pitkään jatkuneessa ”pehmo” linjassa. Turhaa on
luetella näitä asioita, kaikki ajattelevat ihmiset ne tietävät.
Huolestuttavinta on se, että jotkut asiat alkavat olla todella sekaisin:
ihmisiä tuomitaan ilmaistuista ajatuksista esimerkiksi 40 päiväsakkoon,
mielipiteitä poistetaan somesta, puhutaan yhteisönormeista, eikä kukaan tiedä,
mitä ne ovat. Voiko joku sitten odottaa tällaisessa ilmapiirissä asioiden
jalostuvan. Monessa olemme takapajulla jo, meillä on jossakin joku ”hieno”
eliitti, joille tavallinen kansa on toisarvoinen, demokratia ei toimi kuten
esimerkiksi Sveitsissä. Puuttuko meiltä arvojohtaja?
