Ihmisen tai yksilön tärkein tehtävä on itsestään
huolehtiminen. Jos sitä ei tee, on jotain pahasti vialla. Huolehtimismekanismi
on ihmisen sisään kirjoitettu tarve. Koko asian motivaatio on asiassa
itsessään, fyysinen huolenpito itsestään syntyy luontaisesti, mikäli Maslowin
ns tarvehierarkiaa on uskominen. Maslowin hierarkia esitetään usein
pyramidikaaviona, jossa kerroksittain etenevät järjestyksessä fysiologiset tarpeet, turvallisuuden tarpeet yhteenkuuluvuuden ja
rakkauden tarpeet, arvonannon tarpeet ja itsensä toteuttamisen tarpeet viimeisenä havainnollistetaan.
Ensimmäinen tarve lienee ravinnon saanti ja nälän tunteen
poistaminen, nälkä ajaa tekemään jotain, sama koskee pohjoisissa olosuhteissa
taistelua kylmää vastaan. Muodikkaisiin
vaatteisiin pukeutuminen saattaa kuulua jo
korkeampaan hierarkiaan samoin kuin hienostoravintolassa syönti.
Nykyaika ainakin hyvinvointivaltioissa on tarvehierarkian
kannalta monimutkainen. Suomessa on ollut kylmä kesä, mutta ihmisten pitää
saada pukeutua shortseihin ja t-paitoihin. Vaatekaupat eivät edes tarjoa
pitkähihaisia sisäpaitoja. On tullut muotiin, että kuljetaan t-paidoissa,
polkupyörällä ajetaan shortseissa säässä kuin säässä. Ikään kuin
puolustusmekanismit olisivat kadoksissa. Itse en suostu lähtemään ulos
helleasussa, kun on 14 astetta C ulkolämpötilana. Yleistä trendiä ei voi kuin
ihmetellä. Polkupyöräilijät ja osin mopoilijat sitä paitsi ajavat polven
yläpuolelle ulottuvissa housuissa, ajoasu ei ole turvallisuudenkaan kannalta
asiallinen, onnettomuuden sattuessa polvet ovat verillä. Vaikka turvallisuus on
yksi ihmisen tarve, tällaisissa asioissa ei osata tai haluta sitä siis
ajatella. Mitä mopoiluun ja yleensä harrastuksiin tulee, ollaan varmasti jo
itsensä toteuttamisen vaiheessa. Valitettavasti mopoilijat toteuttavat itseään
ajattelematta muita ihmisiä, tärkeintä on, että ääni kuuluu ja mahdollisimman
kovaa.
Sosiaalisten tarpeiden tyydyttäminen sosiaalisen median
kautta on nyt muodissa ja in. Roikutaan netissä, keskustellaan ja ollaan
”tuttavia”, vaikka nimimerkin kautta. Outoa, että tämä riittää ja joillekin
näyttää käyneen niin. ”Some” on tullut jäädäkseen. Ihmiset eivät tapaa, ihminen
näkee vain kylmän ruudun Henkilökohtainen kohtaaminen on vaikeata. Ja jos netti
ei kiinnosta, niin tarvitaan jokin muu
väline. Kännykkä on ainakin yksi sellainen. Livekohtaamisen vaivannäkö ja
suhtautuminen toisen maailmaan jää pois, näin kommunikoinnista tulee eräällä
tavalla helppoa, mutta todella köykäistä.
Sosiaalisuus on tarve, mutta sen toteutuminen on sitten
taas toinen juttu. Suomalaiset ovat huonoja tässä lajissa paljosta
some-aktiivisuudesta huolimatta. Jokin aika sitten radiossa oli joitakin ns. asiantuntijoita keskustelemassa suomalaisten
sosiaalisuudesta. Psykiatri Ben Fuhrman
kiisti suomalaisten epäsosiaalisuuden.
Olen ehdottomasti ja edelleen sitä mieltä itse, että suomalaiset ovat jöröä ja
huonosti kommunikoivaa kansaa, ko radio-ohjlemassa asiaa yritettiin vesittää.
On tietenkin selvää, että yksittäisiä poikkeuksia on joka paikassa, mutta
keskimäärin tämänlaatuiselta asia näyttäisi. Toki moni on löytänyt kontakteja
virallista yhdistyksissä,
yhtiökokouksissa joukkue-urheilussa, on sitten eri asia, miten smal talk siellä
sujuu. Eräs amerikkalainen pariskunta valitti jokin aika sitten
loukkaantuneena, että suomalaiset naapurit eivät edes tervehdi. Näinhän se
yleisesti menee. Kun ei ole tapoja, on vaikea olla edes muodollisesti
sosiaalinen.
Välitön ja myönteinen kommunikointi olisi suomalaisille
paljon väärtti. Siinä itsensä toteuttaminen ja itsestään huolehtiminen toimisi
eräänlaisena terapiana ja ilmaisena elvyttäjänä.
Toki kannattaa
miettiä, mitä kertoo ja sanoo. Internet on tässä mielessä julma: asiat jäävät
kiertämään ikuista kiertoaan Internet-avaruudessa. Onhan Sanassakin sanottu,
että ”joutuu tilille jokaisesta turhasta sanasta”. Täysi avoimuus ei aina
olekaan paras vaihtoehto, mutta ehdottomasti se johtaisi oikeudenmukaisimpaan
lopputulokseen. Näinhän olisi käynyt myös Kreikan kohdalla, jos laskelmat
olisivat olleet oikeat EU:iin liityttäessä. Näin on joka tapauksessa,
leimautumisesta huolimatta. Itse miellän reilun pelin ja avoimuuden samaan
nippuun. Ja kun siihen liitetään vielä asiallisuus, niin aletaan olla lähellä
ihannetta.
Suomalainen kyräily on monen tekijän summa: siihen liittyy
vertailuja, paljon tunteita, epäluuloja, laskelmointia jopa laiskuutta ja
sitten ne huonot tavat.
Eihän se kommunikointi ja tavatkaan yksin riitä, tarvitaan
myös luottamus, jota nykyinen pääministeri Sipilä on korostanut.
Luottamus, sen niminen elokuva tehtiin 1976, elokuvan
ohjasi Edvin Laine, toisena ohjaajana ollessa venäläisen kollegan. Onko
luottamus todella samaa kuin 70-luvun idänretoriikka: hoetaan tiettyjä
positiivisia asioita naapureiden ja ihmisten kesken: osittainhan se sitä on.
Hyvillä ihmis -ja naapurisuhteilla on aina positiivinen
vaikutus.
