PITKÄ KUUMA KESÄ JA MAAPALLON YKKÖSMAA

On tullut aiemminkin todettua jonkun keksimä hokema, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tämä lausahdus tarkoittaisi ympäripyöreästi sitä, että jos saisi valita, niin syntyisi Suomeen. Ja jos on uusimpia tietoja uskominen, niin se olisi jopa upeata, koska Suomi on rankattu maailman parhaimmaksi asuttavaksi maaksi. Ansioina tärkeimpinä on pidetty koulutusta ja terveydenhuoltoa. Saavutukset ovat peräisin lähinnä 70-luvulla politiikasta. Oli tahtoa antaa kaikille samat mahdollisuudet.
Mutta pieneksi kansaksi on yllättävän paljon poliittista tahtoa löytynyt myös muiden asioiden kehittämiseen; kunkin tärkeän alueen kehittämisestä tasapuolisesti on vuosikymmenet pidetty huolta.
90-luvun onnettoman laman jälkeen yleiseksi teemaksi on kuitenkin väkisin tullut raha ja pääoma.
Ja vaikka Lama sivuutettiinkin, pääomatahojen rahanahneudelle ei tullut loppua. Hyvinvoinnin kuvaksi on tullut isot bonukset ja johtajien palkat.Johtamisesta itseisarvona on alettu rahan ohesa puhua yhä enemmän. Työn arvo ja työpaikkademokratia ja tavallisen ihmisen kuuleminen on painunut unholaan. Mutta miten Suomea pitäisi kehittää?
Syvällisemmät tahot kuten filosofi Himasen ja maailmaa Japaninkin näkövinkkelistä katsonut Teppo Turkki pitävät tärkeimpänä maan kulttuurin ja identiteetin kehittämistä ja siihen kiinnittäytymistä. Miten tämä yhtälö rahan kanssa toimii. Ei nykyään vielä mitenkään. Kulttuuri oli pitkälle 70-80 luvulle vielä vasemmistolaista. Nyt ollaan tultu murrosvaiheeseen. Laivaan on vaihdettu kone ja laiva kulkee, mutta puhe rahasta jatkuu. Kehut Suomen suhteen tulivat huonoon aikaan. On helppo tuudittautua siihen, että nyt on kaikki kohdallaan, kun muualtakin niin sanotaan. Mutta juuri nyt pitäisi oikeastaan kaikki puhe rahasta unohtaa ja alkaa tehdä tekoja, saada aikaan tekemisen meininki, muuten ollaan kohta henkisessä tyhjiössä. Kun kanta-Suomeen asutettiin satojatuhansia karjalan-siirtolaisia, ei kannattanut ruveta puhumaan rahasta, vaan oli tehtävä jotain. Muistamme tässä Vennamon Veikon aikaansaaneena miehenä. Mutta onhan meillä Nokia, niin on, ja ennen oli puuteollisuus.
Kun se tekemisen meininki lähtee käyntiin, raha on sivuseikka, näinhän kävi, kun sotaan lähdettiin isoa naapuria vastaan. Varmasti niihin aikoihin moni pakkasessa sotinut mies olisi pitänyt lottovoittona syntyä vaikkapa Hawaijille. Mutta varsinkin jatkosodan aikaan, kun toimeen tartuttiin, niin jotain aikaansaatiin. Jatkosota Saksan rinnalla näytti jopa ”menestykseltä” kunnes energia loppui ja alettiin elää asemasotaa , siis tavallaan tuli lama ja sitten vyöry yllätti. Jostain kumman syystä siihenkään vyöryyn ei oltu osattu varautua. Oli hankittu asemia, valtaa, rakennettu hienoja työhuoneita eli korsuja. Yleinen piittaamattomuus tuli ja samalla turmio. Vastuullisiakaan ei liiemmin ollut. Tässäkö ON Suomen ja suomalaisten todellinen koko kuva. Vaikka joillakin menee hyvin, niin se tehdään joidenkin kustannuksella. Suomessakin on paljon henkilöitä, jotka tulevat pelkällä asemallaan toimeen ja hyvin. Tässä asemasodassa ei ole tekemisen meininkiä, se syntyy vasta pakkotilanteessa, kun muutoksen paikka tulee ja kaikilla on hätä. Onneksi nyt on rauha tällä haavaa, toivoisi, että rauhantahtoa löytyisi vähän enemmän eli puhetta rauhasta mieluummin kuin rahasta. Mitä suomalaiset tekevät Afganistanissa, kenen etua he palvelevat? Kyllä militantit ovat saaneet liikaa jalkaa oven väliin! Maassa tarvitaan varmasti ”hankalien” naapurien kurissa pitämiseksi kunnon asevoimat, mutta miesten ja ikäluokkien kouluttaminen saman kaavan mukaan vuosikymmenestä toiseen ruokkii vain militaarisuutta.
Kaukaa katsottuna Suomi voi näyttää auvoiselta onnelalta varsinkin ”mainonnan” lisääntyessä maahanmuuttajia tuppaa yhä enemmän eikä vähiten idästä. Nyt pitäisi jonkun tahon olla viisas ja ajan hermolla ja alkaa lukea sekä historiaa, nykyhetkeä että tulevaisuutta oikein . Kaikella on hyvät ja huonot puolensa, mutta oikea kulttuurikuva pitäisi löytyä. Se ei enää ole Ryysyrannan Jooseppi, eikä se ole romaanikerjäläinenkään. Kyllä se on koto Suomen koko kuva uusin silmin nähtynä. Pitäisi alkaa syntyä tekemisen meininki, pelkkä poterossa olo ei riitä. Mutta kuka aloittaa? Kyllä sen äänen jossain pitäisi kuulua ja on se kuulunutkin. Osa porukoista on kyllä älynnyt, että pelkkä puhuminen ei lämmitä, on katsottava myös tosiasioita silmiin ja osattava uudistua.
On hienoa, että Suomessa tulee syksy ja talvi ja kuumat ja puuduttavat helteet menevät näillä leveysasteilla ohi. On hienoa, että maassa on taattu laki ja oikeus ja yhteiskuntajärjestys sekä peruskoulutus, sananvapaus ja yksilönvapaus. Mutta voidaan kysyä, mitä pian tapahtuu terveyspalvelujen kohdalla ja onko toimeentulo niin taattu kaikilla ( poislukien romanikerjäläiset, joka on oma ongelmansa), miten nuoriin ihmisiin saadaan iskostettua motivaatiota tekemiseen , ja vaikkapa urheiluun ja vastuuseen? Pitääkö kohtalon kovistella, ennekuin ryhdistäydytään, onko tilanne näennäisen hyvä ja oliko hyvinvointipisteet lopulta ansaitut vai peräti poliittisen usakytkennän kautta tilaustyötä. Kaikki näyttää olevan mahdollista, kun on seurattu näytelmää nimeltä” Vaalirahoitus”.