Koti, uskonto ja isänmaa

Saksalaisen sanonnan mukaan heillä on kolme perusarvoa: koti, kirkko ja kapakka.( Kinder, kuche , Kneipe). Saksalaisille tämä sopii, kun isänmaa meni rytinällä ja jäljelle jäi kapakka, joka on varmasti hyvä paikka pohtia, miksi niin kävi ja paljon muuta. Saksalaiset ovat kekseliästä ja aikaansaapaa väkeä. Ja uskaltavat myös protestoida. Heille ei sopinut, että Nokia lähtee Bochumista ja moni uhosi boikotoivansa lopun ikäänsä Nokian puhelimia. Toisaalta, olisiko vastaavasti meidän kiukuteltava sitä, ettei Uudessakaupungissa valmisteta Mersuja?
Vaikka maa pommitettiin raunioiksi, niin saksalainen vain nousi ja heillä on sitä henkeä: he jaksavat keskustella avoimesti TV-ohjelmissaan kaikenlaisesta sellaisesta, mistä meillä alati vaietaan. He jaksavat surra itsemurhan tehnyttä vaikkapa jalkapallomaalivahtia suurin joukoin. Onko sitten ihme, jos innostuivat Aatun puheista.
Koti, uskonto ja isänmaa. Suomalaiset perusarvotko? Ainakin maa jäi sotien jälkeen itsenäiseksi, tosin osan menettäneenä. Koti perusarvona on sellaisenaan tärkeä pohjoisessa maassa, vaikka sitä ei perusarvoksi olisi julistettukaan. Usein jäädään kotiin, vaikka olisi paljon kiinnostavia menoja tarjolla. Ja kaikesta huolimatta niitä on. Siksi tilaisuuksien järjestäjän kannattaisi miettiä, mikä on se täky ja houkutin , joka on vetovoimaltaan suurempi kuin koti ja sen sohva. Osan saa liikkeelle halpistarjouksella, mutta kulttuuriväkeen sekään ei tehoa. Kuka lähtee konserttiin arki-iltana tai perjantai tai lauantai-iltana, jolloin suomalaisilla on saunapäivä? Koti on tärkeä paikka. Valitettavasti koti on myös saanut oman vahtinsa, TV:n, joka on lumonnut viisi vuosikymmentä. TV:n mukana menivät puhdetyöt ja kaikki se henkinen askartelu, joka olisi ollut mahdollista ilman TV:tä. Mutta kuka voisi kuvitella kotia ilman TV:tä nykyisin? Kouluaikainen matematiikanopettajani sanoi, että TV on kansakunnan syöpä. No varmasti niinkin, mutta onneksi yksilö voi tehdä valintoja. TV:tä ja kotia ei pitäisi liittää tosiinsa. Ehkäpä Internetin tulo on taittanut hieman TV:n vallasta ja hyvä niin. Joka tapauksessa harrastuksiin paneutuva joutuu asettamaan TV:n ja kodin uuteen asemaan. Mutta kaiken kaikkiaan koti on pohjoiselle suomalaiselle lähes pyhä paikka. Ja onhan se laissakin määrätty. Kodin rauhaa ei saa ulkopuolinen häiritä.
Uskonnon harjoittaminenkin on turvattu laissa. Suomi on luterilainen maa, jossa usko ei ole vain yksilön , vaan myös yhteisöjen asia. Kuitenkaan mielestäni Suomessa ei oikein kukaan ole osannut perustellusti kertoa ainakaan minulle, mikä on kollektiivisesti ajatellen kirkon ja uskonnon merkitys. Itse kyllä tiedän uskon merkityksen itselleni. Myönnän rukoilevani ja sillä on minulle merkitystä ,ja uskon näin ollen Jumalan olemassaoloon sekä lunastukseen. Jotenkin omituiselta tuntuu, että sotilaat olisivat taistelleet tällaisen uskon puolesta. Vai taistelivatko? Kuka mittaa, mikä on toisen usko?
Tästä edellisestä seuraa ajattelu, että Suomi maana ja alueena olisi jotenkin kuin ”valittu kansa”. Tosiasia on , että Suomi alueena on ankea – ja köyhä. Joka niemessä ja notkossa ja saarelmassa on hävettävän huonokuntoisia rakennuksia. Mutta en haluaisi olla Suomessa maahanmuuttajakaan. On aika paljon nykyisin, että on Suomen kansalainen, tänne olisi vaikka kuinka paljon tulijoita. Meillä suomalaisilla on emomaa , joka meitä kaipaa, jos maailman turuilla sattuu jotakin. Isänmaa-pala siis pala maata, onhan sitä vielä tarjolla jokaiselle.
Mutta palatakseni saksalaisten luonteeseen: soisi suomalaistenkin ilmaisevan itseään enemmän. Ehkä Suomessa sittenkin puuttuu kuuntelijoita. Puhujat puhuvat , mutta kuka kuuntelee?
Jokainen varmaan kuitenkin tietää, mitä haluaa kuulla - tai lukea. Koti on paikka jossa sitä elämää eletään, kuunnellaan tai ollaan kuuntelematta, luetaan, katsellaan ja luodaan hyvinvointia.
Valitettavasti koti Suomessa ei ole hyvä paikka kaikille. Kannattaisikohan käydä kirkossa, jospa sieltä löytyisi rauha, jonka kantaa kotiinkin?