Rautalankamalli

Jos panisin lehteen ilmoituksen, että jaan ilmaiseksi kahvia siellä ja siellä torilla siihen ja siihen aikaan, menestys olisi taattu. Paikalla olisi joukoittain ihmisiä, median edustajia ja kaikenlaisia uteliaita ihmisiä. Sen sijaan tällaiset blogit ja kirjoitukset tuskin tekevät suurempaa vaikutusta kuin että joku toteaa vain ”so what ”. Sanojen ja tekojen synkronin mekaniikka onkin eräs salaisuus, jonka ymmärtäminen vie ja veisi asioita huomattavasti eteenpäin, mikäli se toimisi. Otetaan pari esimerkkiä: kansalaisille jaettaisiin terveellisen syömisen ja laihduttamisen ohjeet terveysministeriön toimesta ja samalla joku ideanikkari keksisi, miten sanojen sisältö muuttuisi todelliseksi tekemiseksi. Todellinen huolenpito ja vastuu onkin sitä, että mietitään, miten päämäärä saavutetaan. Ei riitä, että päämäärä ja tavoite vain asetetaan. Tähän asiaan on suomenkielessä myös ilmaisu: ”väännetään rautalangasta malli”. Siis yleisesti tiedetään , mitä pitäisi tehdä, mutta kuinka moni viitsii vääntää mallin ja saattaa sen toisen tietoon. Jos tätä tehtäisiin, sosiaalisuus ja hyvinvointi lisääntyisivät huomattavasti. Kaikilla on jokin rautalankamalli, useat ovat jossain osaavia ja eksperttejä. Valitettavasti näitä rautalankamalleja ei voi ostaa, niiden esittäminen pitäisi tehdä arjessa, ihmisten keskellä ja työpaikoilla. Kaikenlaisia tutkimuksia tehdään esimerkiksi työhyvinvoinnista, mutta, mitään muuta ei sitten tapahdukaan. On selvää, että rautalankamallin vääntäminen vaatisi jonkinlaista empatiaa, ” small talkia ” sekä kiinnostusta yleensä elämisestä. Ehkä kokonaisen ihmiskuvan pitäisi muuttua. Toisen valistaminen lähisuhteissa ei pitäisi olla armonopala ja nenänvartta pitkin katsottu toimenpide saateajatuksella”onpas tyhmä, kun ei ymmärrä”. Rautalankamallin vääntäminen kannattaisi myös mainosmaailmassa, ei vitsin vääntäminen. Ihmisen motivaatio oppimiseen ja kuuntelemiseen lisääntyy aina esimerkkien avulla.
Heittäydy sosiaalisuuteen!
Valitettavsti suomalaiset ovat asenteellisia ja kovapäisiä. Mitä me tiedämme esimerkiksi oikeasti naapurimaistamme. kenellä olisi vastuu kertoa? Tämäkin blogi jää ”so what” tasolle, jollei joku avainhenkilö sisäistä asiaa – valitettavasti näin käy useimmille nettikirjoituksille: oletetaan, että jokin joukko hyppii ilosta, kun on saanut lukea jotakin viisasta.
Hyvää syksyä!