Koti, uskonto ja isänmaa

Saksalaisen sanonnan mukaan heillä on kolme perusarvoa: koti, kirkko ja kapakka.( Kinder, kuche , Kneipe). Saksalaisille tämä sopii, kun isänmaa meni rytinällä ja jäljelle jäi kapakka, joka on varmasti hyvä paikka pohtia, miksi niin kävi ja paljon muuta. Saksalaiset ovat kekseliästä ja aikaansaapaa väkeä. Ja uskaltavat myös protestoida. Heille ei sopinut, että Nokia lähtee Bochumista ja moni uhosi boikotoivansa lopun ikäänsä Nokian puhelimia. Toisaalta, olisiko vastaavasti meidän kiukuteltava sitä, ettei Uudessakaupungissa valmisteta Mersuja?
Vaikka maa pommitettiin raunioiksi, niin saksalainen vain nousi ja heillä on sitä henkeä: he jaksavat keskustella avoimesti TV-ohjelmissaan kaikenlaisesta sellaisesta, mistä meillä alati vaietaan. He jaksavat surra itsemurhan tehnyttä vaikkapa jalkapallomaalivahtia suurin joukoin. Onko sitten ihme, jos innostuivat Aatun puheista.
Koti, uskonto ja isänmaa. Suomalaiset perusarvotko? Ainakin maa jäi sotien jälkeen itsenäiseksi, tosin osan menettäneenä. Koti perusarvona on sellaisenaan tärkeä pohjoisessa maassa, vaikka sitä ei perusarvoksi olisi julistettukaan. Usein jäädään kotiin, vaikka olisi paljon kiinnostavia menoja tarjolla. Ja kaikesta huolimatta niitä on. Siksi tilaisuuksien järjestäjän kannattaisi miettiä, mikä on se täky ja houkutin , joka on vetovoimaltaan suurempi kuin koti ja sen sohva. Osan saa liikkeelle halpistarjouksella, mutta kulttuuriväkeen sekään ei tehoa. Kuka lähtee konserttiin arki-iltana tai perjantai tai lauantai-iltana, jolloin suomalaisilla on saunapäivä? Koti on tärkeä paikka. Valitettavasti koti on myös saanut oman vahtinsa, TV:n, joka on lumonnut viisi vuosikymmentä. TV:n mukana menivät puhdetyöt ja kaikki se henkinen askartelu, joka olisi ollut mahdollista ilman TV:tä. Mutta kuka voisi kuvitella kotia ilman TV:tä nykyisin? Kouluaikainen matematiikanopettajani sanoi, että TV on kansakunnan syöpä. No varmasti niinkin, mutta onneksi yksilö voi tehdä valintoja. TV:tä ja kotia ei pitäisi liittää tosiinsa. Ehkäpä Internetin tulo on taittanut hieman TV:n vallasta ja hyvä niin. Joka tapauksessa harrastuksiin paneutuva joutuu asettamaan TV:n ja kodin uuteen asemaan. Mutta kaiken kaikkiaan koti on pohjoiselle suomalaiselle lähes pyhä paikka. Ja onhan se laissakin määrätty. Kodin rauhaa ei saa ulkopuolinen häiritä.
Uskonnon harjoittaminenkin on turvattu laissa. Suomi on luterilainen maa, jossa usko ei ole vain yksilön , vaan myös yhteisöjen asia. Kuitenkaan mielestäni Suomessa ei oikein kukaan ole osannut perustellusti kertoa ainakaan minulle, mikä on kollektiivisesti ajatellen kirkon ja uskonnon merkitys. Itse kyllä tiedän uskon merkityksen itselleni. Myönnän rukoilevani ja sillä on minulle merkitystä ,ja uskon näin ollen Jumalan olemassaoloon sekä lunastukseen. Jotenkin omituiselta tuntuu, että sotilaat olisivat taistelleet tällaisen uskon puolesta. Vai taistelivatko? Kuka mittaa, mikä on toisen usko?
Tästä edellisestä seuraa ajattelu, että Suomi maana ja alueena olisi jotenkin kuin ”valittu kansa”. Tosiasia on , että Suomi alueena on ankea – ja köyhä. Joka niemessä ja notkossa ja saarelmassa on hävettävän huonokuntoisia rakennuksia. Mutta en haluaisi olla Suomessa maahanmuuttajakaan. On aika paljon nykyisin, että on Suomen kansalainen, tänne olisi vaikka kuinka paljon tulijoita. Meillä suomalaisilla on emomaa , joka meitä kaipaa, jos maailman turuilla sattuu jotakin. Isänmaa-pala siis pala maata, onhan sitä vielä tarjolla jokaiselle.
Mutta palatakseni saksalaisten luonteeseen: soisi suomalaistenkin ilmaisevan itseään enemmän. Ehkä Suomessa sittenkin puuttuu kuuntelijoita. Puhujat puhuvat , mutta kuka kuuntelee?
Jokainen varmaan kuitenkin tietää, mitä haluaa kuulla - tai lukea. Koti on paikka jossa sitä elämää eletään, kuunnellaan tai ollaan kuuntelematta, luetaan, katsellaan ja luodaan hyvinvointia.
Valitettavasti koti Suomessa ei ole hyvä paikka kaikille. Kannattaisikohan käydä kirkossa, jospa sieltä löytyisi rauha, jonka kantaa kotiinkin?

Isät ja pojat

Nyt, kun on tultu aikaan, jolloin keskustellaan joko lapsen kahdesta äidistä tai isästä, on kuulunut ääniä, että lapsi tarvitsee siis ainakin yhden isän. Mutta toisaalta on tullut esiin myös, että isä voi olla kaikkea muuta kuin hyvä. Tämähän tuli esiin Herlinien perhepaljastusten myötä. Pojan suhteessa isään on aina jännitteensä. Normaalissa perheessä poika kilpailee isän kanssa samasta naisesta: äidistä. Eihän tämä kilpailu mitenkään tietoista välttämättä ole, mutta alitajuista, tiedostamatonta varmaan kyllä. Kait isä voi olla myös pahis. Esimerkiksi isän aggressiivisuus voi kanavoitua monella tavalla. Isä voi olla vaativa valmentaja kentän laidalla ruoskien poikaansa yhä parempiin suorituksiin. Isä voi asettaa ammatillisia päämääriä jälkeläiselleen, jotka ohjelmoidaan jo pienestä pitäen. Isä voi ottaa melkein jumalan roolin. Ikävintä on se, että isä alkaa rangaista lasta kuten jumala. Ja vielä pahemmaksi menee, jos alkoholi astuu mukaan, koska silloin menee kontrolli. Lapsen kurittaminen tai ojentaminen muuttuu epäjohdonmukaiseksi. Alkoholistiperhettä pidetään säännönmukaisesti pahimpana. Mutta kyllä pahuus voi kukoistaa isä poika suhteissa muutenkin. Jos joku on perinyt isältään mittavan omaisuuden ja silti julkisesti sanoo isänsä olleen täysi nolla, on uskottava, että näin varmasti on – pojan kannalta. Lapsi nimittäin luonnostaan suojelee vanhempiaan myös myöhemmällä iällä. Siksi kynnyksen ylittäminen merkitsee, että jotain on ollut pahasti vialla. Hyvän isän mittari ei olekaan omaisuus ja asema. Mutta on selvää, että isän nuorempi sukupolvi arvostelee kaikkea, myös tätä omaisuutta ja asemaa. Jos niitä isällä ei ole, kyllä nuori tulee miettineeksi ja vertailleeksi isäänsä muihin. Kuka ja millainen sitten on hyvä isä ja mikä on kaikkein pahin isä. Hyvä isä lienee osallistuva, maltillinen ja kiinnostunut pojan maailmasta. Hyvä isä kasvattaa myös sukupuolikysymyksissä. Hyvä isä avaa maailmaa varovasti, jotta sinne on parempi kurkistaa. Hyvä isä on kiinnostunut pojan ammatillisista kysymyksistä ja auttaa tarvittaessa. Pahinta on sittenkin välinpitämättömyys. Lapsi ei ole itseohjautuva kone vaan tarvitsee vanhemman tukea. Poika tarvitsee isän. On sitten toinen asia, jos poika on niin arvosteleva, että oma isä ”ei kelpaa”. Kaikki nämä kelpaamiskysymykset saattavat olla valitettavia näkökulmavirheitä. Stereotypioita on luoto jo kauan. Tosiasia on se, että kaikki poika- isä –suhteet ovat tapauskohtaisia. Jos sekä isä sekä poika ovat mutkattomia luonteeltaan ja ajattelultaan, ja molemmat osapuolet pystyvät kommunikoimaan, on lopputuloskin mutkaton ja hyvä.
Isän ehkä vähiten tiedostettu merkitys on kuitenkin siinä, että voi poika voi projisoida omaa ihmisyyttään vanhempaansa, isäänsä. Ja sen puutteen tajuavat vain ne, joilla isää ei ole ollut. Silloin syntyy kuva ihanteesta, jota kukaan ei ole.

Demokratia ja vastuu

Suomessa on hyvä elää ja on lottovoitto , kun on käynyt niin, että on syntynyt tänne. Suomessahan on demokratia ja elämme oikeusvaltiossa.
Demokratiassa on yksi huono puoli. Kukaan ei todellisuudessa ota vastuuta mistään. Ja juuri sen takia Suomessa ei pitäisi älämöidä esimerkiksi Venäjän kehittymättömästä demokratiasta. Demokratiassa olisi paljon kehitettävää länsimaissakin. Suomessa ollaan presidentin valtaa kaventamassa. Kukaan ei ole oikein esittänyt perusteita sille, miksi näin pitäisi menetellä. Pelätäänkö, että Suomessa presidentti noin niin kuin teoriassa voisi tehdä vallankaappauksen armeijan ylipäällikkönä. Enpä usko, että Suomessa moinen koskaan onnistuisi.
Kun nykyisin puhutaan lamasta, niin mennäänpä takaisin edellisen laman aikaan. Seuraukset tietävät liiankin karvaasti etenkin ne, jotka maksavat löysän rahan velkoja vieläkin. Katastrofi oli tosiasia kaikista velkasaneerauksista huolimatta. Kuka kantaa vastuun? Tietenkin on ihmisiä, jotka käyttävät rahaa holtittomasti, ajavat liikenteessä piittaamattomasti ( vilkun käyttö mm aina vain vähenee esim. moottoriteillä), mutta kansalaisvalistus olisi paikallaan. Ihmisiä patistetaan kuluttamaan, mutta eikö yksilön kannalta olisi järkevää valistaa edelleen esimerkiksi rahankäytössä. Eipä olisi pahitteeksi, vaikka pakollinen avioliitto-ja lastenkasvatuskoulukin olisi. Valistustoiminta pitäisi laillistaa ja konkretisoida. Yleisradiolla on perinteisesti ollut valistajan rooli. Mihin katosivat liikenneradio, sosiaalinen kirjelaatikko, luontoillasta nyt puhumattakaan? Hyviin asioihin tulee ihmisiä patistaa. Joskus tarvitaan myös tahoa, joka sanoo, missä kaappi seisoo. Kyllä se demokratiassakin voi olla presidentti. Pitäisi olla myös seurauksia ja toimenpiteitä eikä vain pelkkää sananlouskutusta.
Nyt on tullut osto-ja myyntidemokratiaa, valtaa voidaan rahoittaa eli ostaa jotain. Eihän mikään taho rahaa syydä puolueelle, jos ei jotain vastapalveluksia odottaisi. No presidentti on lausunut mielipiteensä asiasta. Mitä olisi Urho tehnyt? Eikö hän olisi harkinnut aktuellipoliitikkojen harkintakykyä ja vähintään myllyttänyt? Kun ei ole kissaa, niin hiiret hyppivät. Urho puuttui 70-luvulla liikennekuolemiinkin ja kiitos sen, nyt ajetaan valoilla, asia, jonka kaikki ovat hiljaisesti hyväksyneet, koska se selvästi parantaa liikenneturvallisuutta.
----------

Nyt sitten tiedetään, että Tyrvään kirkosta tuli ”norsukirkko”. Kukaan ei kehtaa arvostella ”pyhiä” maalauksia. Niitä ei tehdä uusiksi, ellei jotain ihmettä tapahdu. Ja turhaahan se arvostelu tässä tapauksessa onkin. Huonot arkkitehtooniset asiat ja kirkkoon maalatut maalaukset ovat ja pysyvät.

Mutta vapaus vallitkoon, ei Jumala siitä muutu vaikka ihmiset selittävät miten asioita. Kannattaisi kuitenkin vilkaista Raamattuunkin aina, kun näiden asioiden kanssa painii.

Mutta jos pitää valita nihkeän demokratian ja Stalinistisen kaaoksen ja pahuuden välillä, kiitos mieluummin pidetään edes tällainen demokratia ja kehitetään sitä.

Positiiviset ja negatiiviset pyörittäjät

Kuten tunnetaan ja tiedetään maailmamme on polarisoitunut. Sähkövaraukset ovat positiivisia tai negatiivisia, ihmisiäkin on tasan kahta lajia: naisia ja miehiä, valoa on joko tai, on mutaa ja valkoista sekä kylmä ja lämmin.
Jos asiaa ajatellaan yhteisöllisesti tai yhteiskunnallisesti meillä on kahdenlaista toimintaa: on negatiivisiin asioihin liittyvää ja sitten positiivisiin asioihin liittyvää.
Sitä negatiiviseen pooliin liittyvää on paljon ja se myös kiinnostaa. Joskus herää kysymys, miksi ilmiöt ovat niin nurjia ja omalla tavallaan epäoikeudenmukaisia. Otetaanpa esimerkiksi tapahtumat: henkilö puukottaa toista: tämä tapahtuma työllistää välittömästi poliisin, sairasauton kuljettajan, lääkärin , sairaanhoitajan, lakimiehen ja lopulta vanginvartijan, vankilapsykologin ja vankilapapin- ja tietenkin useat lehtien toimittajat. Ehkä tässä eivät ole edes kaikki. Mutta ajatellaanpa sitten positiivisella alueella opettajaa, joka valmistelee tuntinsa ja häärää kasvatettavien oppilaiden kanssa. Tämä toiminta työllistää lopulta korkeintaan toimistotyöntekijän, ehkä kouluterveydenhoitajan, ja koulukyydin kohdalla kuljettajan. Herää kysymys, kumpi taho on siis merkittävämpi, tuo negatiivinen toiminta vai positiivinen toiminta? Jos tästä tehtäisiin gallup-kysely, suuri joukko vastaisi melko varmasti, että opettajan toiminta on arvokkaampaa puuhaa kuin murhamiehen. Tietysti voidaan sanoa, että kysymyksenasettelu on väärä, mutta eikö toisaalta näin tule pohtia. Yleinen suuntaus on mennyt juuri tämän tyyppisten painotuksien myötä siihen, että moni kunniaton asia on aivan ok. Ja onhan se kovin mielenkiintoistakin: kun joku käryää dopingista, joku seurustelee salaa jonkun kanssa, nähty jossain. Mitäs nyt opettajat, nehän vaan ovat ja nostavat palkkaa ja pitävät pitkiä lomia.

Tällaista pohtimista tulisi käydä siksi, että positiiviset arvot nostettaisiin esiin, joku häveliäisyyden taso alkaisi olla todellisuutta. Näin alkaisi löytyä energiaa myös positiiviselle puolelle: alettaisiin miettiä harrastuksia, yhteisöllistä toimintaa, mainostettaisiin näitä fiksulla tavalla eikä lälläri-tyyliin kuin hartausohjelmia mitenkään viimeksi mainittujakaan unohtamatta.
Tarkistamisen paikkaa olisi myös positiivilla markkinoilla. Kirkon juuri lanseeraama ”kirkkovene”- teema on tavallisen tallaajan kannalta kyllä jotain aivan uskomatonta. Kirkko muka herättää keskustelua kuvalla, joka on ikiajat löytynyt vessojen seinille kaiverrettuna ja piirrettynä ja jonka nimeä nuoriso mättää työkseen.
Henkinen ja hengellinen sokeus on tosiasia. Ne haastattelut ja kyselyt, joita toimittajat ovat tehneet kirkon edustajille, ovat poikkeuksetta sisältäneet ihmettelyä rivien välistä: eikö kirkolla ole muuta tuotavaa kuin tällainen v***n kuva. Eikö kirkolla ole enää muuta keinoa kuin kikkailla mainostoimistojen kanssa. Nämä mainosmaakarit kun eivät muuta osaakaan kuin vääntää vitsiä ja ”herättää ajatuksia”. Itse asiaan ei näytä riittävän mielikuvitusta. Tämä on sokeutta ja tavallisen ihmisen aliarviointia.
Ei kaikki negatiivinen sittenkään kiinnosta, kun se on ujutettu väärään paikkaan. Tällaisessa on aina kyse hyvästä mausta.

Oinosen puheet.

Ihmettelen niitä reaktioita, jotka kansanedustaja Pentti Oinosen puheista nousivat. Kieltämättä puheen sisältö oli kärjekäs. Kenellekään ei tullut mieleen, että moni ”tavallinen” ajattelee näin eli: ”onpa aikoihin eletty”. Joskus 6-70 luvulla olisi ollut utopistista törkypuhetta, että homot ja lesbot menevät naimisiin virallisesti, puhumattakaan siitä että he sen lisäksi voisivat ADOPTOIDA LAPSEN. Jos joku olisi vakavasti esittänyt tämän suuntaisia virallisia kannanottoja, olisi asiaa paheksuttu voimakkaasti. Tätä taustaa vasten Oinosen lausuman sisältö on tulkittavissa siten, että mitä tahansa järjenvastaista voi odottaa muka yleisen hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden nimissä nyt ja tulevaisuudessa.
Koirat ovat lemmikkejä, joista useimmat omistajat käyttävät inhimillistä nimitystä ”hän”. Uskomatonta, eläin rinnastetaan ihmiseen, sillä eläimiä pitäisi oikeakielisesti nimittää pronominilla ” se”. Sen sijaan ihmisistä enimmäkseen käytetään sanontaa ”se”. Eikö tämä ole ihmisen halveksuntaa siinä missä Oinosen puheetkin? On selvää, että humaani näkökulma puhuu ihmisen oikeuksista. Siis kaikilla kansanluokilla pitäisi olla oikeus terveeseen ja normaaliin elämään. On käsittämätöntä kuitenkin, että homot ja lesbot saavat erikoiskohtelua, joka normaalin eli heteroväestön pitää ymmärtää. Voisiko ajatella toisin päin: homojen ja lesbojen tulisi ymmärtää, kuinka vastenmieliseltä pahimmoillaan tällaiset ilmiöt tavallisista ihmisistä tuntuvat! Oinonen toi esiin heteroväestön tunteet. Kai nyt jokainen ymmärtää, että lapsia syntyy vain heterosuhteessa ja siitähän biologisissa normaaliperheissä on kysymys. On siis järjenvastaista tukea homo –ja lesbosuhteisia liittoja. En tiedä kuka vedättää, onkohan kirkonkaan piirissä ajateltu, kuinka hölmöstä asiasta on kysymys. Terve yhteiskunta sietää ja suvaitsee erilaisia ihmisryhmiä, mutta terve yhteiskunta tukekoon normaaleja lapsiperheitä.
On todennäköistä, että homoliittojen lapsi joutuu kiusatuksi. Siinä Oinonen oli myös oikeassa.

Suorittava työ

Ihminen on mukavuutta rakastava perusluonteeltaan. Työnkin pitäisi olla mukavaa, Suomessa mielellään vielä sisätyötä. Ulkona on epämukavaa työskennellä myös kesällä. Itse olen ollut aikoinaan rakennuksen purkutyössä, liikennelaskennassa, jonka tosin voi tehdä pienessä kopissa , mutta työaika saattoi olla vaikkapa kello neljä yöllä, lapioimassa hevosen kuivaa lantaa, puutarhatyöntekijänä hautausmaalla, panimotyöntekijänä sekä jäätelövarastolla, jonka olosuhteet vastasivat osittain ulkotyötä. Kaikissa näissä töissä oli joku pomo. Vähän tätä pomoa näkyi. Esimerkiksi panimolla pomo istui ruskeassa työtakissa pitkin päivää toimistossa, josta sai valvoa, mitä korihisseillä tehtiin. Kerran päivässä pomo teki pienen kävelykierroksen.
Jos orkesteri soittaa kapellimestari edessään, voi olla, että orkesterista saa irti jotakin lisävolyymeja ja vaimennuksia oikeassa paikassa. Mutta orkesteri , jossa on pelkkä kapellimestari ,ei soi, mutta orkesteri voi soittaa ilman kapellimestaria ja jopa niin, että kapellimestarin paikalla voi olla kuka tahansa. Jostain syystä orkesterinjohtaja saa paremman rahallisen korvauksen kuin soittaja. Sama pätee kaikkiin työyhteisöihin. Pomo saa paremman korvauksen kuin suorittavan työn tekijä. Kun kuitenkin työntekijätkin ovat vuosikausia osanneet jo vaatia omaansa, niin lopulta isojen firmojen pomoilla oli lyödä varsinainen valttikortti pöytään: bonukset, jotka eivät sitten pieniä olleetkaan. Omituiselta tuntuu, että mikään moraalinen seula ei ole lopulta tuominnut ja tehnyt jotain bonusjärjestelmälle.

Ilman suorittavaa työtä yhteiskunta ei pyörisi. Se on aivan varma. No sanotaan, että joskus liikennelakkojen aikoina jotkut linjat ajetaan ”esimiesvoimin”. Mikseivät esimiehet aja muulloin, mihin heitä tarvitaan, jos he pystyvät lakon aikana ajamaan?

Suomi on nykyisin pälliköiden luvattu maa. Kuntiin ja yrityksiin on siunaantunut jos jonkinlaisia päälliköä. Herää kyllä eittämättä kysymys, tarvitaanko työelämässä näin runsasta päällikkökuntaa. Ja suora vastaus on tässä blogissa, että nykyisellään ei tarvita. Parhaimmillaan päällikkö voisi paremman palkkansa edestä kannustaa, kuunnella ja tukea alaisiaan työssään. Kannustus voisi ratkaisevasti korvata ne kuuluisat pari lisävuotta, joita 63- vuotiaiden työntekijöiden hartijoille on päätetty sälyttää. Kaksi vuotta on loppupäässä työhistoriaa pitkä aika. Vertaa sitä vaikka vankeustuomioon. Valitettavasti kannustukset , empatiat ja ja työntekijän kuulemiset ovat äärimmäisen harvinaisia. Ylimielisyys, vallan näyttäminen, ”trategioiden” vääntäminen ja kokouksissa asioiden märehtiminen on päälliköiden arkipäivää. Kun ei tiedetä eikä haluta tietää, mitä suorittavan työn tekijät tekevät ja minkälaista tukea he tarvitsisivat, on helppo paeta omiin projekteihin, työmatkoihin, messuille, ja taas kokouksiin. Ei ole kuvaa siitä, mitä omassa päällikköydessään pitäisi lopulta tehdä. Osa alkaa sitten sen oikean hiostamisen. Ja valitettavasti, vaikka kuinka maan hallitus on päättänyt työelämän pidentämisestä, päälliköt mielellään ottavat nuoria ja silmää miellyttäviä ja tottelevaisia uusia työntekijöitä ja hiostavat vanhat eläkkeelle. Ylekin saneerasi Jungerin tullessa päälliköksi ”eläkejärjestelyin ” väkeä vanhemmasta päästä.

Mutta työnantajiakin on ymmärrettävä. Usein kuulee parjausta, että työnaja tekee sitä ja sitä ja ei ymmärrä sitä ja sitä. Tosiasia vaan on se, että työantaja on se, joka on työpaikan perustanut, siis tuotantovälineet, suunnitelmat, rakennuksen usein työterveyshuollon ja ehkä muitakin etuja. Työntekijäkin on velvoitetttu ajattelemaan toista osapuolta, työnantajaa ja hänen vaikeuksiaan. Vättäisin, että, jos tätä empatiaa olisi puolin ja toisin enemmän ja ”potut pottuina”-mentaliteetti unohdettaisiin, olisi vähemmän porua ja asioista voitaisiin keskustella asiallisesti, ehkä usein päästäisiin taloudelliseti parempiin, molempia osapuolia tyydyttäviin ratkaisuihin.

Raha, raha ja raha!

Luit aivan oikein, otsikossa ei lue kolmeen kertaa rauha, vaikka suomen kielellä läheltä liippaakin. Maailmassa kahinoidaan ja soditaan ja kyllä rauhasta saisi puhua tässäkin blogissa koko tämänkin kirjoituksen verran. Mutta mennäänpäs aasinsillan kautta siihen toiseen asiaan nimittäin raha. Sanotaan , että raha rauhoittaa ja tällä tarkoitetaan, että kun sitä on sopivasti, ei ole niin paha oli kuin olisi ilman sitä. Tämä tietenkin on totta. Mutta asia, joka on yhä enenevässä määrin uutinen, on maailman talous. Tuskin tavallinen suomalainen ymmärtää, mistä on kysymys. Korot laskevat ja normaaleilla vakuuksilla varmasti saada pankistakin lainaa. Mihin maailman rahat ovat yhtäkkiä kadonneet? Kyllähän ne jossain ovat, mutta maailmalla eivät pankeissa eivätkä kuluttajilla. Raha vaan on karkumatkalla jossain, josta siitä ei ole hyötyä.

Hypätäänpäs maailmantaloudesta aivan kotimaisiin ympyröihin. Kunta on Suomessa alue, jolla on oma taloudellinen hallintonsa. Kunnalla on oikeus periä veroja. Kun rahasta ja tuotosta alettiin puhua edellisen taloudellisen kriisin aikaan alkaen v.90, kunnissa alettiin pohtia, että jokainen kunnan sisäinen yksikkö pitäisi nimetä tulosyksiköksi. Hienoa. Kunnan piti tuottaa tulosta, vaikka mitään kaupallista toimintaa ei ole. No tietenkin vähitellen kunnankin palvelut alkoivat maksaa vuosi vuodelta enemmän verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, mutta mistään TULOKSESTA taloudellisessa mielessä ei voi puhua. Johtajien palkkoja on kyllä kunnissakin säännöllisin väliajoin muistettu korottaa. Myös edustusmenot ovat hulppeita. Kaikenkarvaisia päälliköitä riittää kunnissa ja niitä on lisätty. Valtion puolella hiljan on aloitettu tuottavuusohjelma. Hienoa sekin. Ja mitä tuotetaan: uusia innovaatioita, valtiojohtoisia yrityksiä, autoteollisuutta. No ei. tuottavuusohjelma on sitä, että eri valtionyksiköistä pannaan pois ihmisiä. Tuottavuusohjelma on työttömyystehdas.

Nyt on kohta kaksikymmentä vuotta puhuttu rahasta ja sen puutteesta ja siitä, että kaikki on kallista ja varsinkin ihmisten työ ja olemassaolo maksavat. Jotkut puhuvat mielellään myös tulevaisuudesta, kun ihmiset ikääntyvät ( huom! kaikki vanhenevat) ja siten luovat ongelmia. Minä en yhtään ihmettele, jos jonkun hieman sairas logiikka päättää harventaa väestöä. Karmea on ajatus, mutta älkää hyvät poliitikot , media ja uutisoijat jatkako enää tähän malliin. Lisää epätoivoa on tulossa. Uskokaa jo, median väki ja poliitikot, että RAHA EI OLE MIKÄÄN ARVO ITSESSÄÄN. Niin tiedän, että se joillekin on, mutta eikö tunnetun Roope- Ankankin elämänasenteessa ole jotain sairasta. Ja poliitikot, presidentti ja media! Jos puhutte työllisyydestä ja sen parantamisesta, niin perustakaa niitä yrityksiä itse. Eduskunta ehtisi hyvin johtaa ja ideoida kymmentä valtion yritystä ja säätää samalla lakeja. Palkatkaa kolmas avustaja! On asioita, jotka valtion pitäisi hoitaa peruspalveluna, ilman että markkinavoimat niitä heilauttelisivat. Valtion yritykset voisivat aivan hyvin tuottaa tappiotakin. Ei se tappiokaan olisi siinä pääasia, vaan se, että ihmiset ovat työssä ja voivat rakentaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan. Valtio voisi tehdä lannoitteita, vaatteita, autoja, rautatiekalustoa, linja-autokalustoa, laivoja, tietokoneita, kelloja, printtereitä, printterimusteita, aseita ja vaatteita armeijalle, lentokoneita armeijalle, helikoptereita armeijalle, leluja lapsille jne. Mutta älkää puhuko kannattavuudesta ja rahasta. Painakaa vaikka suomen markkoja, joita käyttettäisiin suomalaisen, valtion teollisuuden rahoittamiseen. Suomen markan käyttö olisi sitä, että sillä saisi ostaa vain kotimaisia tuotteita, myös elintarvikkeita. Siis kotimarkkinateollisuus käyntiin. Suomalainen voisi elää suomalaisesta työstä sekä syödä suomalaista ruokaa. Eli olisi todella suomalainen.

Tämä jatkuva rahasta ja talouden kriisistä puhuminen on hyväpalkkaisten oman syyllisyyden kääntämistä huono-osaisten syyksi. Kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä, niin puhutaan rahatalouden kriisistä, vaikka sitä ei todellisuudessa hyväosaisilla koskaan ole ollutkaan.