Täällä Euroopan laitaosassa on osattu tai jouduttu ottamaan vastaan ”amerikanaaltoja” halusimme tai emme. USA on muodostanut suuren järjestyneen ja sivistyneen yhteiskunnan ja ennen kaikkea suuren markkina-alueen tyyssijan jo kauan. Amerikkalainen hyvinvointi ja tuotanto on muodostanut rahalle vastineen ja toisin päin dollareita paljon omistava on aina saanut kaikkea mitä rahalla on tarjolla. Viime aikoina rahasta on tullut itseisarvo, ei välttämättä se, mitä sillä saa. Rahalla saa rahaa. Mutta rahalla spekuloijat ovat unohtaneet, että rahan takana ei ole mitään, jos ei joku tee myös työtä. Eikä työ ole ainoa arvoa, eikä varsinkaan silloin kun kuluttaja käyttää rahaa. Voisi luulla, että kuluttajalla on arvomaailma, kun hän rahallaan jotain ostaa. Asunnnon hankinta esimerkiksi perustuu turvallisuuteen ja kodin, henkisen ja fyysisen elämän tyyssijan ostamiseen. Ei voida kiistää etteikö koti ja asunto olisi perusarvo. Koti on hyvä esimerkki siitä, että rahan taustalla on muitakin arvoja kuin pelkkä rahan omistaminen, numeroiden määrä tilillä ja sen vaihtoarvo osakemarkkinoilla.
Ihminen on valitettavasti taloudenkin kanssa pohjimmiltaan paha ja ahne. Vapaa markkinatalous sairastuu siksi, että se on vapaa ja ihminen ahne. Rahan liikkeitä ei kontrolloida tarpeeksi, jolloin rahan arvo alkaa heilahdella ja lopulta siitä kärsivät kaikki. Syntyy enemmän tai vähemmän suuri vyöry jota voi verrata vaikkapa tsunamiin. Kaikkein eniten kärsivät ne , jotka ovat uskoneet rahalla olevan ihmiselle normaalia arvoa. Talouden laantuessa loppuu työ ja saattaa mennä koti alta.
Mitä tavallinen palkansaaja voi oppia tästä. Jotain pitäisi. Olisiko se kuitenkin se , että velka on aina velkaa ja jos sitä otettaan, niin maltillisesti ja muu rahan käyttö tulee asettaa sen mukaisesti.
Erikoinen ilmiö vapaassa markkinataloudessa on se, että suunnitelmataloutta vieroksutaan muuten kuin ruttoa, mutta kun taloudessa ja pankeilla alkaa tulla kato eteen, valtio tulee suoraan hätiin ja lupaa tukea pankkeja ja tarpeen tullen perustaa roskapankin. Yksinkertaista. Ei vaadita paljon mielikuvitusta. Mutta normaalitilanteessa sitten valtiovallan (nykyinen) periaate on se, että kun ollaan vapaassa markkinataloudessa yhtiöitetään ja ulkoistetaan kaikki, mitään valtion vastuuta ei ole. Omistajanohjauskin on vain katteettomia puheita. Taitaa olla niin, sen jälkeen kun Suomi on liittynyt NATOon, niin täällä on ulkoistettu lähes kaikki, siis armeijakin. Valtiovaltakin on pian pelkkä Eu:n nukkekabinetti.
Mutta palatkaamme niihin amerikanaaltoihin! Amerikkalaisuudesta parhaiten Suomessa tunnetaan viihde, kiitos television ja amerikkalaisten sarjojen. Lienee niin, että lähes kaikki amerikkalaiset kaupalliset tuotteen ovat jollakin tavalla rantautuneet meillekin. Suomessa ei ole koskaan todennäköisesti kuitenkaan haluttu nähdä tai nähty USA:ta oikein, ymmärtäen amerikkalaista sielua ja sydäntä, sitä, mitä Amerikka pitää pyhänä ja tärkeänä. Siinä missä amerikkalainen uudisraivaaja rukoili ja luki Raamattua ja teki peltoa, suomalainen kiroili ja iski suota kuokallaan. Tällainen kuvahan meillä on itsestämme, mutta amerikkalaisen tunnistamme milloin mistäkin muusta kuin uskonnon näkökulmasta, puhutaan NATOsta, puhutaan taloudesta, puhutaan presidentistä, puhutaan Amerikka-myönteisyydestä, Marilynistä, Hardwardista, suuresta maailmasta, Elviksesta, Hollywoodista. Tosiasiassa usko Jumalaan ja maallistuminen on edelleen vedenjakaja Amerikassa. Olkoonkin niin, että ns. tosiuskovaiset kuuluvat oikeistoon abortinvastustamisineen, niin evankelisella uskolla on tärkeä merkitys amerikkalaisuudessa.
Voisi kysyä, miksi suomalaisuudessa uskolla ja kristinuskolla ole merkitystä? Päästiinkohän suomalaisen identiteetin ytimeen. Suomalaisilla taitaa olla usko Jumalaan vasta silloin tosi, kun on hädän hetki, jos silloinkaan. Mutta onhan suurin osa kansasta tietoisia kristinuskon perussanomasta ja suuri osa kuuluu vielä luterilaiseen kirkkoon. Siltikään usko ei ole osana suomalaista identiteettiä kuten amerikkalaisilla. Vai olisiko niin, että suomalaisten perusarvo on kieltää arvot ja ajatella välttämättömin, tärkeintä on olla vähän tyytymätön siihenkin, mitä sattuu olemaan, kaikkea pitäisi olla, mutta jos on, niin sekään ei ole mitään. Olisiko niin, että täällä euroopan laitamailla rehottaa vieläkin villi kansa, joka vain murahtelee alkeellisesti vähän kaikelle. Tarvitaan ehkä vielä 100 vuotta, jotta ollaan opittu sivistyneille tavoille.
lauantai 1. marraskuuta 2008
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Jokela-vastuu-Kauhajoki
Kun jotain sellaista tapahtuu kuin Jokelassa tai Kauhajoella, ei kai kukaan voi jäädä kylmäksi. Normaalit liturgiat näissä asioissa ovat: meidän kaikkien on vastuu, jokaisen tulee katsoa peiliin. Sitten aletaan kysellä, mikä on mennyt vikaan kun nuoret voivat näin pahoin, onko Internet kaiken syy, mikä on väkivaltapelien osuus. Pääministeri löysi ilmiölle selityksen. Kyseessä on uudenlainen rikos, massamurha. Ja siinä hän oli oikeassa. Rikoksestahan aina tappamisessa on kysymys. Näissä tapauksissa on eräs mutta. Kumpikin tekijä teki itsemurhan. Emme tiedä sovittivatko he tekonsa. Kuolemaanhan heitä Suomessa ei olisi tuomittu, mutta pitkään elinkautiseen, mutta lopullinen tuomio jää arvoitukseksi. Se on varma, että he itse tajusivat jo astuneensa tämän yhteiskunnan ulkopuolelle, kun lähtivät tappolinjalle.
Mutta itse olen aiemminkin näissä kirjoituksissa peräänkuuluttanut johtajan vastuuta. Itse tämä vastuun käsite on mielenkiintoinen. Olen joskus mielessäni miettinyt, että ihmisillä on erilaisia vastuukertoimia. Ja olen ollut huomaavinani, että jos mittari on 0:sta 10.een, niin normaali vastuukerroin on siellä ykkösen tietämissä. Niin, miten se mitataan. Täytyy ensin tietää, mitä vastuu on. Itse käsitän vastuun ottamisella tekoa, jossa on loppuun asti ajateltu ihmisen tai ihmisten kohtalo, tarve tai asema tai terveys. Vastuuta ei valitettavasti voi olla ilman moraalia, sellaista rakennetta, jossa tiedetään ja tiedostetaan selvästi, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mikä on oikein mikä väärin, kuinka suuri osa itsellä on tekojen kohdalla. Jos omat vanhemmat ovat vastuullisia, heidän sanoihinsa voi luottaa he ajattelevat lapsensa parasta tai ylipäänsä sitä, missä lapsi liikkuu, mitä tekee, mitä kuuluu, miten koulussa menee, keskustelevat lapsen kanssa ja kertovat tarpeeksi ajoissa elämän realiteetit lapselleen. Lapsi tarvitsee vanhempiaan, poika isäänsä vielä nuoruusiässä.
Kaikkein tärkeimpänä itse pidän vuorovaikutusta, yhteyden löytymistä lapsen ja vanhempien välillä. On hyvä muistaa myöskin, että lapsella on lain turva, lapsi on yksilö ja hänellä on ihmisarvo. Vaikka lapsi syntyy vanhempiensa toimesta, he eivät omista lastaan, vastuu heillä sen sijaan on. Koulun johtaja toimii osittain lakien ja säädösten pohjalta. Koulun johtaja-rehtori voi kyllä määrätä ovia suljettavaksi, tutkia, kenellä on aseenkantolupa, tarkkailla oppilaita. keskiasteen koulussa oletetaan opiskelijoiden olevan jo kypsiä huolehtimaan itsestään. Silti johtaja voisi muodostaa toimivia ryhmiä, aktivaatiotoimijoita, tutoreita. Ehkä tämä toiminta jo sinänsä sulattaisi joidenkin aggressioita. Valitettavan usein rehtori koulussa kokee saavuttaneensa edun, viran, jossa vaan ollaan ja päästään helpommalla, kun opetusvelvoite on pienempi kuin tavallisena opettajana ollessa. Laiska kana tuottaa mätiä munia, jos ollenkaan.
Yhteiskunnan poliittisilla johtopaikoilla päätetään suurista linjoista. Jokelan tapauksen jälkeen olisi luullut, että ministeriö tiukentaa tuntuvasti ampuma-asesäädöksiä ja aseenkantoluvan saantia käsiaseisiin. Jotain kaikille selvää signaalia siihen suuntaan, että jotain selvää radikaalia on tehty, olisi pitänyt tapahtua. Tätä signaalia ei tullut. Siksi voidaan sanoa, että vastuuta ei kannettu. Yleensä, kun tällainen sitten huomataan, moka, vastuuttomuus, niin asianomainen ministeri tekee johtopäätöksensä. Tässä tapauksessa Anne Holmlund odottaa, että muut sen hänelle sanoisivat. Sitä olemme jääneet odottamaan. Kokoomus-puolueen puheenjohtaja luottaa, ihme kyllä, edelleen Holmlundin kykyyn.Lyhyesti voidaan sanoa, että vastuun ketju jakautuu vanhempien, valtion, koulun sekä yksilön kesken. Vanhempien tulisi opastaa lapsensa hyville tavoille, yhteiskunnan tulisi hoitaa asiat niin, että aseita ei nuorille ajautuisi, naapurien ja tuttavien tulisi olla huolissaan asioista, koulu pitäisi säätää toimimaan niin, että se olisi ankara suojelevassa mielessä ja lempeä vuorovaikutusmielessä. Jos koulussa on pelisäännöt ja kuri, jää opettajille ja muullekin henkilökunnalle enemmän aikaa ja intoa harrastaa oppilaiden kanssa vuorovaikutteisuutta ja jopa ylimääräisten harrastusryhmien toiminnan vetämiseen. Kuri antaisi myönteistä tilaa myönteisyyden kasvulle. Tällä hetkellä sitä ei ole. Rahalla ei helpoteta oppilaita. Viranomaisten tulisi kerrankin kysyä opettajien mielipidettä vähän kaikessa.
Mutta itse olen aiemminkin näissä kirjoituksissa peräänkuuluttanut johtajan vastuuta. Itse tämä vastuun käsite on mielenkiintoinen. Olen joskus mielessäni miettinyt, että ihmisillä on erilaisia vastuukertoimia. Ja olen ollut huomaavinani, että jos mittari on 0:sta 10.een, niin normaali vastuukerroin on siellä ykkösen tietämissä. Niin, miten se mitataan. Täytyy ensin tietää, mitä vastuu on. Itse käsitän vastuun ottamisella tekoa, jossa on loppuun asti ajateltu ihmisen tai ihmisten kohtalo, tarve tai asema tai terveys. Vastuuta ei valitettavasti voi olla ilman moraalia, sellaista rakennetta, jossa tiedetään ja tiedostetaan selvästi, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mikä on oikein mikä väärin, kuinka suuri osa itsellä on tekojen kohdalla. Jos omat vanhemmat ovat vastuullisia, heidän sanoihinsa voi luottaa he ajattelevat lapsensa parasta tai ylipäänsä sitä, missä lapsi liikkuu, mitä tekee, mitä kuuluu, miten koulussa menee, keskustelevat lapsen kanssa ja kertovat tarpeeksi ajoissa elämän realiteetit lapselleen. Lapsi tarvitsee vanhempiaan, poika isäänsä vielä nuoruusiässä.
Kaikkein tärkeimpänä itse pidän vuorovaikutusta, yhteyden löytymistä lapsen ja vanhempien välillä. On hyvä muistaa myöskin, että lapsella on lain turva, lapsi on yksilö ja hänellä on ihmisarvo. Vaikka lapsi syntyy vanhempiensa toimesta, he eivät omista lastaan, vastuu heillä sen sijaan on. Koulun johtaja toimii osittain lakien ja säädösten pohjalta. Koulun johtaja-rehtori voi kyllä määrätä ovia suljettavaksi, tutkia, kenellä on aseenkantolupa, tarkkailla oppilaita. keskiasteen koulussa oletetaan opiskelijoiden olevan jo kypsiä huolehtimaan itsestään. Silti johtaja voisi muodostaa toimivia ryhmiä, aktivaatiotoimijoita, tutoreita. Ehkä tämä toiminta jo sinänsä sulattaisi joidenkin aggressioita. Valitettavan usein rehtori koulussa kokee saavuttaneensa edun, viran, jossa vaan ollaan ja päästään helpommalla, kun opetusvelvoite on pienempi kuin tavallisena opettajana ollessa. Laiska kana tuottaa mätiä munia, jos ollenkaan.
Yhteiskunnan poliittisilla johtopaikoilla päätetään suurista linjoista. Jokelan tapauksen jälkeen olisi luullut, että ministeriö tiukentaa tuntuvasti ampuma-asesäädöksiä ja aseenkantoluvan saantia käsiaseisiin. Jotain kaikille selvää signaalia siihen suuntaan, että jotain selvää radikaalia on tehty, olisi pitänyt tapahtua. Tätä signaalia ei tullut. Siksi voidaan sanoa, että vastuuta ei kannettu. Yleensä, kun tällainen sitten huomataan, moka, vastuuttomuus, niin asianomainen ministeri tekee johtopäätöksensä. Tässä tapauksessa Anne Holmlund odottaa, että muut sen hänelle sanoisivat. Sitä olemme jääneet odottamaan. Kokoomus-puolueen puheenjohtaja luottaa, ihme kyllä, edelleen Holmlundin kykyyn.Lyhyesti voidaan sanoa, että vastuun ketju jakautuu vanhempien, valtion, koulun sekä yksilön kesken. Vanhempien tulisi opastaa lapsensa hyville tavoille, yhteiskunnan tulisi hoitaa asiat niin, että aseita ei nuorille ajautuisi, naapurien ja tuttavien tulisi olla huolissaan asioista, koulu pitäisi säätää toimimaan niin, että se olisi ankara suojelevassa mielessä ja lempeä vuorovaikutusmielessä. Jos koulussa on pelisäännöt ja kuri, jää opettajille ja muullekin henkilökunnalle enemmän aikaa ja intoa harrastaa oppilaiden kanssa vuorovaikutteisuutta ja jopa ylimääräisten harrastusryhmien toiminnan vetämiseen. Kuri antaisi myönteistä tilaa myönteisyyden kasvulle. Tällä hetkellä sitä ei ole. Rahalla ei helpoteta oppilaita. Viranomaisten tulisi kerrankin kysyä opettajien mielipidettä vähän kaikessa.
maanantai 8. syyskuuta 2008
Entisen ministerin syntymäpäiväterveiset!
Pirkko Työläjärvi lopetti uransa Turun ja porin läänin maaherrana. Sosiaali-ja terveysministerinä Työläjärvi oli kahteen otteeseen ( 1975-76, 1977-79). Uutispäivä Demarin syntymäpäivähaastattelussa huomioni kiinnittyi toteamukseen, että entistä ministeriä "ärsyttävät ihmiset, jotka toistavat sitkeästi, että kasvatus on kotien tehtävä." Tässä tarkoitettaneen lapsia ja nuoria, koska vanhempia ihmisiä on vaikea kasvattaa, vaikka saatetaankin puhua aikuiskasvatuksesta. Yleensä silloin tarkoitetaan aikuiskoulutusta. Minua itseäni ärsyttää, että ministeritason ihmisen ajatuspohja perustuu ärsytys-tunteille. Joku muu peruste pitäisi olla ajatuksilleen. Vaikuttaa vähintään narsisitiselta piehtaroinnilta maailman ilmiöiden keskellä. Siinä mielessä Työläjärvi on oikeassa, että koulun antama opetus ja säännöt ovat kasvamista yhteiskuntaan ja sinänsä kasvatustyötä. Mutta, kun Työläjärven ajatus ei sinänsä sisällä mitään muuta ainakaan lehtitiedon mukaan, saa sen käsityksen, että kasvatusta pitäisi tehdä vartavasten jossain muuaallakin kuin kotona ja vastuu lasten kasvatuksesta olisi myös jossain muualla kuin kotona. Näin oli ennen Neuvototasavaltojen liitossa. Lapset omisti yhteiskunta, mutta ei ole Suomessa, eikä koskaa ole ollutkaan. Vastuu on vanhemmilla. Jos niin ei olisi, pitäisi valtion perustaa kasvatuslaitoksia, jossa ongelmanuoret saisivat käydä asumassa, kun kotona ei mene hyvin. Ja kaikilla ei mene. Lapset ovat vanhempien armoilla tai kasvatuksen piirissä, miten vaan. Vasta nuoret pystyvät irtiottoihin ja yleensä paetaan kavereiden luo. Ei tietenkään olisi hassumpi idea perustaa myös nuorille hoivakoteja. Mutta luulenpa, että tällaista yhteiskunnan holhoamista ei nykyinen maan poliittinen johto tule ikinä hyväksymään.
Huono-osaisten lasten ja nuorten tulee saada kyllä tukea ja heillä pitää olla jokin taho, johon ottaa yhteyttä, tai joihin naapurit voivat ottaa yhteyttä, jos pahoinpitelyä, nälkää tai onnetonta menoa kohdataan. Tällaisen turvaverkon muodostaa sosiaaliviranomainen. Hyvässä tapauksessa lapsi tai nuori saa sijaiskodin. Silloin vastuu on tällä taholla. Uskon, että koulu voi tehdä jotain, mutta tärkein esimerkki on kodissa. Milloin Suomessa jaetaan jokaiseen kotiin hyvien tapojen opas. Se olisi Eu-aikaa, koska keskieuroopassa kuitenkin vielä jopa teititellään.
Huono-osaisten lasten ja nuorten tulee saada kyllä tukea ja heillä pitää olla jokin taho, johon ottaa yhteyttä, tai joihin naapurit voivat ottaa yhteyttä, jos pahoinpitelyä, nälkää tai onnetonta menoa kohdataan. Tällaisen turvaverkon muodostaa sosiaaliviranomainen. Hyvässä tapauksessa lapsi tai nuori saa sijaiskodin. Silloin vastuu on tällä taholla. Uskon, että koulu voi tehdä jotain, mutta tärkein esimerkki on kodissa. Milloin Suomessa jaetaan jokaiseen kotiin hyvien tapojen opas. Se olisi Eu-aikaa, koska keskieuroopassa kuitenkin vielä jopa teititellään.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat - Suomen koululaitoksessa
Lähes joka kolmannelta suomalaisopettajalta puuttuu ominaisuuksia, joita ammatti vaatii, väittävät opettajien valintakokeita kehittävät Pekka Kosonen ja Pekka Räihä.
Tutkijoiden mielestä nykyopettajan työssä on tärkeää osata kohdata toinen ihminen, sietää erilaisuutta ja luoda suhteita muun muassa vanhempiin.
"Tämä asiantuntijuus pitäisi opettajalla olla. Muuten tulee ongelmia", Kosonen sanoo.
( HS 23.8.08 )
Näin lausuvat jälleen tutkijat. Ja väitän, että näistä kumpainenkaan ei ole ollut päivääkään opetustehtävissä murrosikäisten kanssa. No nyt ollaan keksimässä vihdoin, minkälainen on hyvä opettaja. Oletus tutkijoiden kohdalla on se, että syys ongelmiin koulussa ei olekaan oppilaissa, vanhemmissa, vaan opettajissa. Joka kolmas opettaja on väärällä alalla tutkijoiden mielestä. Voisi kysyä, myös kuinka moni lääkäri on oikealla alalla, kuinka moni johtaja tai päällikkö on oikealla paikallaan. Joku kysely muistaakseni osoitti hiljattain, että työpaikoilla alaiset ovat noin 80%:ssa tapauksessa tyytymättömiä johtajiinsa. Pitäisikö johtajien tai lääkärien lähteä opettajiksi? Ehkä pitäisi, mutta eivät lähde!
On tietenkin hyvä, jos opettajien valinnassa voidaan karsia ehdottomasti alalle sopimattomat pois. Asia vaan on niin, että suomalainen keskimäärin ei ole kovin vuorovaikutustaitoinen, jota ominaisuutta tutkijat mm. peräävät, eli jos tämä kriteeri pitää täyttää amerikkalaiseen small talk –tyyliin, niin , mahtaako löytyä suomalaisten hakijoiden joukosta tutkijoiden kriteerein tarpeeksi opettajaksi opiskelijoita. En yhtään kiistä etteikö tämä ominaisuus ole tärkeä. Mutta se ei missään tapauksessa ole tärkein. Jääkiekkovalmentajalta vaaditaan, että hän pystyy ottamaan huomioon tehokkaan peliajan kuluessa 12 pelaajaa, siis oman ja vastapuolen. Opettajalta vaaditaan, että pystyy ns. tehokkaan peliajan kuluessa huomioimaan 20-30 oppilasta, joilla ei ole edes pelisääntöjä, tai tuskin monet ymmärtävät niitä noudattaa. Peliajan rikkomisesta kun koulussa ei seuraa juuri mitään. Vertaan tässä jääkiekko-ottelun tehominuutteja oppituntiin, koska molemmat sisältävät samankaltaisen ajankäytön välttämättömyyden. Peli on pelattava. Olisi tietysti ihanteellista, että opettajat eivät olisi tuntevia ihmisiä ollenkaan, vaan robotteja, jotka eivät välittäisi kuulemistaan haistatteluista sekä vanhempien ärhentelyistä tuon taivaallista.
Tutkijat väittävät, että alalle hakeudutaan väärin motiivein: on vallanhalua ja tarve esiintyä. No, mitä pahaa näissä motiiveissa on opettajaksi hakeutuvan kohdalla? Mikä se motiivi pitäisi olla? Opettajaura ei ensinnäkään houkuttele miehiä tarpeeksi alalle ja harvoilla alalle hakeutuvilla on vääriä motiiveja! Miksi miehet eivät hakeudu alalle? Eivätkö opettajat esimerkiksi Englannin koululaitoksessa ole kautta aikojen ole olleet pääsääntöisesti miehiä. Väitän, että opetustoimi työpaikkana ei houkuttele miehiä siksi, että koululaitoksessa ei ole pelisääntöjä. Naiset hakeutuvat opetusalalle sen ihmisläheisyyden ja kasvatuselementin takia. Muut motiivit ovat sivutekijöitä.
Ei niitä hyviä opettajia juuri löydy, vaikka seulalla siivilöitäisiin. Jokainen muistaa omalta kouluajaltaan, että hyviä opettajia oli yksi tai kaksi. Mielestäni hyvä opettaja, jonka muistan oli luotettava, kärsivällinen, hyvin asiansa osaava ja tuntinsa valmistellut. Eivätkö nämä ole enemmän moraalikysymyksiä kuin opettajan henkilökohtaisia ominaisuuksia? On selvää, että koululaitoksessa aina joku opettaja kautta aikojen on käyttänyt valtaa väärin, ollut epäoikeudenmukainen sekä polttanut päreensä.Olisi ihme, jos ei olisi. Kovin paikka oppilaan kannalta on se, jos opettajan oikeustaju pettää. Tällaisia opettajia koulu ei kaipaa, eikä taida kaivata mitkään muutkaan tahot!
On kohtuutonta vaatia, että joku jaksaisi tehdä työtä satojen keskenkasvuisten kanssa pelkästään vuorovaikutustaidoilla. Kyllä koulu vaatisi tarkennettuja pelisääntöjä ja myös sanktioita rikkeistä. Jos opettajan valta lisääntyy, niin kontrollinkin tulee lisääntyä vastaavasti. Paras ratkaisu olisi, että sanktioiden määräämiseen osallistuisivat oppilaat.
Vaikka työolosuhteet opettajilla vaatisivat kohennusta, ei palkkakaan työn vaativuuteen nähden kovin kaksinen ole. Eikä tilanne tulevien tarkistustenkaan jälkeen juuri muutu. Jos maahan voidaan perustaa yksityisiä kouluja, joissa opettaja voi esittää palkkatoivomuksen/ koulussa ns. pidetty opettaja saa palkankorotuksia työurallaan niitä vaatimalla, sitten voidaan alkaa puhua ammatin houkuttelevuudesta.
----------------------
Tasavallan presidentti Tarja Halonen esitti Pekingin kisojen aikana, että yksi lauantai kuukaudessa voitaisiin käyttää taito- ja taideaineiden opiskeluun. Presidentillä lienee mukavia muistoja ajoilta, jolloin lauantait olivat koulupäiviä. Silloinhan lauantai oli usein lyhyt koulupäivä, neljä oppituntia, joista saattoi kaksi olla ns. kaksoistunti urheilua ja liikuntaa ja mahdollisesti jotain muita ”harjoitusaineita”. Erkki Kangasniemi OAJ:stä on ehättänyt oitis tyrmäämään idean, ja ainakaan lehtitiedoissa ei ollut perusteluja. Tosiasiassa me elämme maailmassa jo, jossa ns vapaa lauantai on saavutettu etu ja kansalaiset eivät siitä hevin luovu. Uskon, että toteutuessaankin tästä lauantaista tulisi yleinen lintsauspäivä ja ihan vanhempien luvalla, ikävä kyllä. Mutta presidentin ideaa voisi kehittää siihen suuntaan, että innokkaimmat ja lahjakkaimmat voisivat ”päästä” tällaisiin ryhmiin, jotka kokoontuisivat milloin ryhmälle ja vetäjälle sopii. Toiminta olisi vapaaehtoista ja kerhotyyppistä.Vetäjän roolihan tässä korostuu, mistä saadaan näillä palkoilla joku pätevä asiaa hoitamaan.Luulen, että mikään ei muutu tässä asiassa.
Tutkijoiden mielestä nykyopettajan työssä on tärkeää osata kohdata toinen ihminen, sietää erilaisuutta ja luoda suhteita muun muassa vanhempiin.
"Tämä asiantuntijuus pitäisi opettajalla olla. Muuten tulee ongelmia", Kosonen sanoo.
( HS 23.8.08 )
Näin lausuvat jälleen tutkijat. Ja väitän, että näistä kumpainenkaan ei ole ollut päivääkään opetustehtävissä murrosikäisten kanssa. No nyt ollaan keksimässä vihdoin, minkälainen on hyvä opettaja. Oletus tutkijoiden kohdalla on se, että syys ongelmiin koulussa ei olekaan oppilaissa, vanhemmissa, vaan opettajissa. Joka kolmas opettaja on väärällä alalla tutkijoiden mielestä. Voisi kysyä, myös kuinka moni lääkäri on oikealla alalla, kuinka moni johtaja tai päällikkö on oikealla paikallaan. Joku kysely muistaakseni osoitti hiljattain, että työpaikoilla alaiset ovat noin 80%:ssa tapauksessa tyytymättömiä johtajiinsa. Pitäisikö johtajien tai lääkärien lähteä opettajiksi? Ehkä pitäisi, mutta eivät lähde!
On tietenkin hyvä, jos opettajien valinnassa voidaan karsia ehdottomasti alalle sopimattomat pois. Asia vaan on niin, että suomalainen keskimäärin ei ole kovin vuorovaikutustaitoinen, jota ominaisuutta tutkijat mm. peräävät, eli jos tämä kriteeri pitää täyttää amerikkalaiseen small talk –tyyliin, niin , mahtaako löytyä suomalaisten hakijoiden joukosta tutkijoiden kriteerein tarpeeksi opettajaksi opiskelijoita. En yhtään kiistä etteikö tämä ominaisuus ole tärkeä. Mutta se ei missään tapauksessa ole tärkein. Jääkiekkovalmentajalta vaaditaan, että hän pystyy ottamaan huomioon tehokkaan peliajan kuluessa 12 pelaajaa, siis oman ja vastapuolen. Opettajalta vaaditaan, että pystyy ns. tehokkaan peliajan kuluessa huomioimaan 20-30 oppilasta, joilla ei ole edes pelisääntöjä, tai tuskin monet ymmärtävät niitä noudattaa. Peliajan rikkomisesta kun koulussa ei seuraa juuri mitään. Vertaan tässä jääkiekko-ottelun tehominuutteja oppituntiin, koska molemmat sisältävät samankaltaisen ajankäytön välttämättömyyden. Peli on pelattava. Olisi tietysti ihanteellista, että opettajat eivät olisi tuntevia ihmisiä ollenkaan, vaan robotteja, jotka eivät välittäisi kuulemistaan haistatteluista sekä vanhempien ärhentelyistä tuon taivaallista.
Tutkijat väittävät, että alalle hakeudutaan väärin motiivein: on vallanhalua ja tarve esiintyä. No, mitä pahaa näissä motiiveissa on opettajaksi hakeutuvan kohdalla? Mikä se motiivi pitäisi olla? Opettajaura ei ensinnäkään houkuttele miehiä tarpeeksi alalle ja harvoilla alalle hakeutuvilla on vääriä motiiveja! Miksi miehet eivät hakeudu alalle? Eivätkö opettajat esimerkiksi Englannin koululaitoksessa ole kautta aikojen ole olleet pääsääntöisesti miehiä. Väitän, että opetustoimi työpaikkana ei houkuttele miehiä siksi, että koululaitoksessa ei ole pelisääntöjä. Naiset hakeutuvat opetusalalle sen ihmisläheisyyden ja kasvatuselementin takia. Muut motiivit ovat sivutekijöitä.
Ei niitä hyviä opettajia juuri löydy, vaikka seulalla siivilöitäisiin. Jokainen muistaa omalta kouluajaltaan, että hyviä opettajia oli yksi tai kaksi. Mielestäni hyvä opettaja, jonka muistan oli luotettava, kärsivällinen, hyvin asiansa osaava ja tuntinsa valmistellut. Eivätkö nämä ole enemmän moraalikysymyksiä kuin opettajan henkilökohtaisia ominaisuuksia? On selvää, että koululaitoksessa aina joku opettaja kautta aikojen on käyttänyt valtaa väärin, ollut epäoikeudenmukainen sekä polttanut päreensä.Olisi ihme, jos ei olisi. Kovin paikka oppilaan kannalta on se, jos opettajan oikeustaju pettää. Tällaisia opettajia koulu ei kaipaa, eikä taida kaivata mitkään muutkaan tahot!
On kohtuutonta vaatia, että joku jaksaisi tehdä työtä satojen keskenkasvuisten kanssa pelkästään vuorovaikutustaidoilla. Kyllä koulu vaatisi tarkennettuja pelisääntöjä ja myös sanktioita rikkeistä. Jos opettajan valta lisääntyy, niin kontrollinkin tulee lisääntyä vastaavasti. Paras ratkaisu olisi, että sanktioiden määräämiseen osallistuisivat oppilaat.
Vaikka työolosuhteet opettajilla vaatisivat kohennusta, ei palkkakaan työn vaativuuteen nähden kovin kaksinen ole. Eikä tilanne tulevien tarkistustenkaan jälkeen juuri muutu. Jos maahan voidaan perustaa yksityisiä kouluja, joissa opettaja voi esittää palkkatoivomuksen/ koulussa ns. pidetty opettaja saa palkankorotuksia työurallaan niitä vaatimalla, sitten voidaan alkaa puhua ammatin houkuttelevuudesta.
----------------------
Tasavallan presidentti Tarja Halonen esitti Pekingin kisojen aikana, että yksi lauantai kuukaudessa voitaisiin käyttää taito- ja taideaineiden opiskeluun. Presidentillä lienee mukavia muistoja ajoilta, jolloin lauantait olivat koulupäiviä. Silloinhan lauantai oli usein lyhyt koulupäivä, neljä oppituntia, joista saattoi kaksi olla ns. kaksoistunti urheilua ja liikuntaa ja mahdollisesti jotain muita ”harjoitusaineita”. Erkki Kangasniemi OAJ:stä on ehättänyt oitis tyrmäämään idean, ja ainakaan lehtitiedoissa ei ollut perusteluja. Tosiasiassa me elämme maailmassa jo, jossa ns vapaa lauantai on saavutettu etu ja kansalaiset eivät siitä hevin luovu. Uskon, että toteutuessaankin tästä lauantaista tulisi yleinen lintsauspäivä ja ihan vanhempien luvalla, ikävä kyllä. Mutta presidentin ideaa voisi kehittää siihen suuntaan, että innokkaimmat ja lahjakkaimmat voisivat ”päästä” tällaisiin ryhmiin, jotka kokoontuisivat milloin ryhmälle ja vetäjälle sopii. Toiminta olisi vapaaehtoista ja kerhotyyppistä.Vetäjän roolihan tässä korostuu, mistä saadaan näillä palkoilla joku pätevä asiaa hoitamaan.Luulen, että mikään ei muutu tässä asiassa.
torstai 14. elokuuta 2008
Aalto-korkeakoulu
Aikoinaan , kun innovaatioyliopisto oli ns ”vaiheessa”, kysyttiin myös vanhojen taikkilaisten eli alumnien mielipiteitä uudesta uljaasta symbioosista. Omana mielipiteenäni kirjoitin kommenttisarakkeisiin mm: mikään ei välttämättä muutu, tai pahimmassa tapauksessa Taideteollisesta korkeakoulusta tulee teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston alaosasto. Joka tapauksessa näyttää nyt siltä, että Suomessa taiteesta aletaan joltain osin vääntää tiedettä. Jokainen ajatteleva tietää, että se ei ole mahdollista. Mikä sitten sai Taikin ja sen keulakuvan , sisustusarkkitehti Yrjö Sotamaan myöntymään tällaiseen? Oliko syynä se, että Taikissa ei ole onnistuttu tekemään sellaista tutkimustyötä kuin korkeakoulussa olisi oletettu tehtävän vai se, että oletettiin tilanteen korjautuvan, kun Taik liitetään osaksi huippuyliopistoa?
Yhteistyöhankkeita muiden korkeakoulujen kanssa olisi voitu tehdä kauan sitten: Taikin opetusohjelma olisi voinut lähestyä moniltakin osin tieteitä, mistä olisi ollut hyötyä silloin ja varsinkin nyt. Taide ei ole pelkästään ”taiteilua”. Se on myös tekniikkaa ja tietämistä. Näin Taikin tutkimuskin olisi saanut todellisia tuloksia, jotka olisivat tukeneet niitä tavoitteita, joita muotoilualalle voidaan asettaa. Nyt pitää keksiä pyörä uudelleen. Pitää määritellä, mitä on taiteen opettaminen. Kuka sen tekee niin hyvin, että tiedeyhteisön jäsenet vakuuttuvat. Kyllähän tämä on selvinnyt jo aikoja sitten: taidetta ja muotoilua ei voi opettaa; joka niin väittää, puhuu keisarin uusista vaatteista.
Taikin koulutusohjelmassa olisi pitänyt aikoja sitten painotetusti olla mm seuraavanlaisia pakollisia tukiaineita: psykologia ( hahmopsykologia),fysiikka ja kemia, matematiikka, markkinointi, historia ,kansatiede, kirjallisuus ja tietenkin kielten opetus. Jos oppilailla olisi ollut opetusohjelmassaan vaatimus suorittaa vaikkapa aprobaturin verran kolmesta aineesta kielten lisäksi, olisi nyt jo oppimateriaalia Taidekorkeakouluun soveltuen olemassa. Nyt on myöhäistä. Taideteollista korkeakoulua ei pystytä liittämään innovaatiokorkakouluksi tällaisella taikatempulla. Taiteen sijainti opetuskentässä ei muutu siitä mihinkään. Olisi varmasti ollut parempi, jos taidekorkeakoulu olisi jatkanut sellaisenaan ”huippuyksikkönä”, jollaisen nimen se oli omalla alallaan saanut, nyt menee pohja koko oppilaitoksen pitkältä ja omintakeiselta kehitykseltä.
Mutta mitä ihmettä koko hankkeella oikein haetaan? Onko tässä kyse Kalliomäen- Sarkomaan ja kumppanien haavekuvasta, joka hajoaa, kun arki tulee vastaan. Ja kun se arki sitten koittaa, aiotaanko ”huippu”-visio toteuttaa nostamalla ja tiukentamalla oppilasvalinnoissa kriteereitä, niin, että Aalto-korkeakouluun pääsevät vain huippuyksilöt, kenties vaatimuksena mm Mensan testien läpäisy. Tämä on tietysti mahdollista, silloin pitää opetuksenkin olla über - huippua ja mistä nämä huippulahjakkaat opettajat saadaan? Eiköhän tässä käy niin, että opettajat ovat samoja, mitä tähänkin mennessä. Mikään ei siis muutu! Vai oliko koko operaation tarkoitus viedä rahat Taikilta tieteelle ja toisaalta toimia siten, että tiedeyhteisö pääsee ratsastamaan suomalaisen muotoilun perinteillä. Onhan nimikin Aalto- korkeakoulu.
Innovaatio-yliopiston uuden hallituksen taide-edustajana onkin ainoana arkkitehti Aalto ”haamuna” nimen muodossa, muut ovat eläviä:
Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta, Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunila ja MIT:n taloustieteen professori Bengt Holmstöm, Boston Universityn rehtori Robert A. Brown, Euroopan tiedesäätiön puheenjohtaja Marja Makarow, Svenska Handelhögskolanin professori Saku Mantere ja Nokian johtaja Anni Valtonen.
Vääristääkö Nokia-lumo koko suomalaisen opetuksen kehdosta hautaan. Ei kai nyt sentään täällä niin tyhmiä olla? Vai ollaanko sittenkin!
Yhteistyöhankkeita muiden korkeakoulujen kanssa olisi voitu tehdä kauan sitten: Taikin opetusohjelma olisi voinut lähestyä moniltakin osin tieteitä, mistä olisi ollut hyötyä silloin ja varsinkin nyt. Taide ei ole pelkästään ”taiteilua”. Se on myös tekniikkaa ja tietämistä. Näin Taikin tutkimuskin olisi saanut todellisia tuloksia, jotka olisivat tukeneet niitä tavoitteita, joita muotoilualalle voidaan asettaa. Nyt pitää keksiä pyörä uudelleen. Pitää määritellä, mitä on taiteen opettaminen. Kuka sen tekee niin hyvin, että tiedeyhteisön jäsenet vakuuttuvat. Kyllähän tämä on selvinnyt jo aikoja sitten: taidetta ja muotoilua ei voi opettaa; joka niin väittää, puhuu keisarin uusista vaatteista.
Taikin koulutusohjelmassa olisi pitänyt aikoja sitten painotetusti olla mm seuraavanlaisia pakollisia tukiaineita: psykologia ( hahmopsykologia),fysiikka ja kemia, matematiikka, markkinointi, historia ,kansatiede, kirjallisuus ja tietenkin kielten opetus. Jos oppilailla olisi ollut opetusohjelmassaan vaatimus suorittaa vaikkapa aprobaturin verran kolmesta aineesta kielten lisäksi, olisi nyt jo oppimateriaalia Taidekorkeakouluun soveltuen olemassa. Nyt on myöhäistä. Taideteollista korkeakoulua ei pystytä liittämään innovaatiokorkakouluksi tällaisella taikatempulla. Taiteen sijainti opetuskentässä ei muutu siitä mihinkään. Olisi varmasti ollut parempi, jos taidekorkeakoulu olisi jatkanut sellaisenaan ”huippuyksikkönä”, jollaisen nimen se oli omalla alallaan saanut, nyt menee pohja koko oppilaitoksen pitkältä ja omintakeiselta kehitykseltä.
Mutta mitä ihmettä koko hankkeella oikein haetaan? Onko tässä kyse Kalliomäen- Sarkomaan ja kumppanien haavekuvasta, joka hajoaa, kun arki tulee vastaan. Ja kun se arki sitten koittaa, aiotaanko ”huippu”-visio toteuttaa nostamalla ja tiukentamalla oppilasvalinnoissa kriteereitä, niin, että Aalto-korkeakouluun pääsevät vain huippuyksilöt, kenties vaatimuksena mm Mensan testien läpäisy. Tämä on tietysti mahdollista, silloin pitää opetuksenkin olla über - huippua ja mistä nämä huippulahjakkaat opettajat saadaan? Eiköhän tässä käy niin, että opettajat ovat samoja, mitä tähänkin mennessä. Mikään ei siis muutu! Vai oliko koko operaation tarkoitus viedä rahat Taikilta tieteelle ja toisaalta toimia siten, että tiedeyhteisö pääsee ratsastamaan suomalaisen muotoilun perinteillä. Onhan nimikin Aalto- korkeakoulu.
Innovaatio-yliopiston uuden hallituksen taide-edustajana onkin ainoana arkkitehti Aalto ”haamuna” nimen muodossa, muut ovat eläviä:
Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta, Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunila ja MIT:n taloustieteen professori Bengt Holmstöm, Boston Universityn rehtori Robert A. Brown, Euroopan tiedesäätiön puheenjohtaja Marja Makarow, Svenska Handelhögskolanin professori Saku Mantere ja Nokian johtaja Anni Valtonen.
Vääristääkö Nokia-lumo koko suomalaisen opetuksen kehdosta hautaan. Ei kai nyt sentään täällä niin tyhmiä olla? Vai ollaanko sittenkin!
perjantai 18. heinäkuuta 2008
Ihmisen kasvatuksesta
Hämeenlinnassa on päästy käräjille saakka lastenhoidon tiimoilla. Asiaa kommentoitiin asiantuntijavoimin myös TV:ssä A- Studiossa. Ei voinut välttyä A-studion kallistumisesta hivenen jutun asianomistajien puoleen päiväkodin ko. työntekijöitä vastaan. Ongelmaa tunnuttiin suurenneltavan vaikkapa mainitsemalla tässäkin yhteydessä tuo mörkö seksuaalinen hyväksikäyttö. Tuliko vastareaktio käräjäoikeuden päätöksestä, joka vapautti työntekijät syytteistä vai oltiinko muuten vaan "hellallettas"- linjalla. Tarkastellaanpa asiaa hiukan vielä. Lain periaate on nykyisin, että lapseen eivät edes omat vanhemmat saa käydä käsiksi. Olisi kuitenkin aika merkillistä, jos pieniä lapsia ei saisi ohjailla ja jopa tarttumalla siirtää toiseen paikkaan. Ja ei siinä tosiaan mitään rikollista ole. Toisaalta myös lastenpäivähoitopaikoissa on johtavalla henkilöllä vastuu pelisäännöistä. Tätä tuskin voidaan liikaa korostaa! Muuten, tämä esimiehen vastuu koskee kaikkia työpaikkoja, joissa jotain ristiriitoja on! Jos peilisäännöt on luotu, on paljon helpompi "pelata". Lasten päivähoidon kuviot pitäisi toki ammattihenkilökunnalle olla selvillä muutenkin. Vanhemmille pitäisi tiedottaa lapsen poikkeavasta käyttäytymisestä. Toisaalta yhteistyö vanhempien kanssa ei ole päväkodeissa eikä koko kasvatusketjussa ongelmatonta. Näyttää nimittäin siltä, että vanhemmat ajattelisivat nykyin, että kun maksetaan veroja tai muut maksut, niin heidän rakkautensa hedelmä on turvassa päivähoidossa ja koulussa. Ja niinhän pitäisi olla. Vanhemmat kuitenkin unohtavat, että lapsen ja kasvavan ihmisen käytös heijastaa myös kotioloja. Vanhemmat odottavat, että rahaa vastaan ratkotaan kaikki ongelmat myös ne, joita lapsi rahaa mukanaan vaikkapa erotilanteen myötä. Opettajia parjataan ja heistä valitetaan yhä enemmän. Yläkouluikäisten ongelmat ovat jo toista luokkaa kuin päivähoitopaikoissa. Stressaavia ja kuluttavia työpaikkoja kaikki tyynni! Miksi opettajiksi sitten ryhdytään? Vastaus: jo kauan on ajateltu, että lasten ja nuorten ohjaamista voi harjoittaa lähes kuka vaan. Rehtorien ja päiväkodin johtajien velvollisuus on saada henkilöstö täyteen keinolla millä hyvänsä. Eikä niin sanotut tuttavavakaupatkaan tuntityöläisten kohdalla ole koskaan poissuljettuja. Onhan niitä ollut maailman sivu. Aikansa ylioppilaskin kestää lastenhoitoa, kun siitä tulee ihan mukavasti palkkaa ja aikansa joku ns. ammatillinen asiantuntija voi tienata elantoaan opettamalla, kun oman alan työt eivät luonteelle sovi. Olisi aika jo saada sekä oppilaiden että vanhempien kannalta pätevä, pedagogisen koulutuksen saanut henkilö jokaisessa tapauksessa avoimeen paikkaan. Tämä pitäisi viedä lainsäädännön tasolle. Lääkärit ovat oikeutetusti kieltäytyneet terveyskeskusten stressaavasta liukuhihnatyöstä. vertaus onnahtaa tietenkin siinä, että lääkärintoimeen ei voi valita ketä vaan. Mutta opettajaksi voidaan. Eihän ongelmaan helppoa ratkaisua ole, mutta kun OAJ:kään ole suostunut asiaa sen kummemmin koskaan pohtimaan. En ainakaan ole kuullut. Puhutaan vain palkoista. Miten OAJ kehtaa ajaa epäpätevien asiaa. Yksi ratkaisu olisi tehdä avoimet paikat palkkansa puolesta niin alhaisiksi, että kiinnostus tällaiseen tilapäiseen "hanttihommaan" lopahtaisi. Opetusta ja lasten päivähoitoa ei annettaisi periaatteessa epäpätevien hoitoon.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
Rattaiden voitelua
Lain mukaan työvoima on valtion suojeluksessa. Mitähän tämä käytännössä mahtaa tarkoittaa? Vain kaunista korulausettako? Lain tulkinta vaan ei toteudu missään nykyisen taloudellisen menon keskellä. Ihmiset ensinnäkin voivat huonosti työssään, on kiusaamista, huonoja johtajia, joitten arvoa nykymeno vain korostaa. Viis työntekijöistä, kunhan joku on nokkamies ja puhuu sitten tarvittaessa vaikka TV:ssä. Myötäeläminen ja siihen liittyvä vastuuntunto on kadonnut. Tuntuu kuin jokainen valtiovallan edustaja puhuisi Suomen hyvinvoinnista pelkillä korulauseilla. Jos valtio jotakuta suojelee, niin Fortumin johtajan ja vastaavien huimia bonustuottoja. Nyt on käynyt ilmi, että firmat sponsoroivat kansanedustajien kampanijointia. Eihän siinä mitään, mutta tämä tuki on salattu osittain, jotta edustajan oma kuva ja ansio olisi juhlallisempi. No tiedä salaamisen syitä, mutta koomista kyllä edustajat ovat toimineet omaa säätämäänsä lakia vastaan.
Vaikka valtiolla olisi yhtiössä sananvaltaa, ei työllistäminen ole enää ”muotia”. Nyt on olemassa toinen ja juhlallisempi arvopohja asialle: on molokki, jota kumartaa ja se on yhtiön pörssiarvot ja siellä menestyminen. Eikä tässä kaikki: osinkotuloja käytetään jo palkanmaksuun eräiden lääkäri- ja asianajofirmojen työtekijöiden kohdalla. Ovelaa verokiertoa. Kuka nyt veroja rakastaisi.
Mutta sivun mennen sanoen: kyllä verottaja sinänsä voisi lähestyä joskus asiakaskuntaansa jotenkin perustellumminkin mm kertoen, mitä kaikkea tavallinen veronmaksaja veroilleen vastineeksi saa!
Poliitikkojen tehtävähän se olisi. Mutta kun ei tietoa heru oikein mitenkään. Varsinkin autoilijat olisivat kiinnostuneita tietämään, mitä heidän autoilustaan maksamilla veroilla tehdään. Rahat tuskin ovat korvamerkittyjä. Saisivat olla, eikä ainoastaan autoilijoilta lypsetyt verorahat.
Mielenkiintoinen tämä autovero. Se on ollut voimassa VÄLIAIKAISESTI 50 vuotta. Autoveroon liittyy myös arvonlisävero eräiltä osin kahteen kertaan. Jos auto tuodaan EU:n ulkopuolelta, autosta maksetaan MAAHANTUONNIN ARVONLISÄVERO ja sitten kun se myydään kaupassa, siitä maksetaan jälleen arvonlisävero. Sitä paitsi arvonlisävero ( entinen liikevaihtovero) sananmukaisesti liittyy kauppaan, mutta mitä kauppaa autolla käydään, kun se tuodaan maahan? Tällainen verottaminen tuntuu kansalaisten järjen aliarvioimiselta.
Kaiken kaikkiaan autoveron stabiliuteen liittyy jotain kovin kummallista. Yksi selitys on se, että autojen myyntitahot ovat kannattaneet korkeita autojen hinta, saadaanhan katteet tällä tavalla prosentuaalisesti korkeammiksi. Kun auton hintaskaala on suuri, kate on pieni summa, mutta riittävä. Onko verosuunnittelijoita voideltu aika ajoin. Tämä epäilys herää, kun on viimeaikojen vaalirahoituskeskustelua seurannut.
Lain mukaan työvoima on valtion suojeluksessa. Mitähän tämä käytännössä mahtaa tarkoittaa? Vain kaunista korulausettako? Lain tulkinta vaan ei toteudu missään nykyisen taloudellisen menon keskellä. Ihmiset ensinnäkin voivat huonosti työssään, on kiusaamista, huonoja johtajia, joitten arvoa nykymeno vain korostaa. Viis työntekijöistä, kunhan joku on nokkamies ja puhuu sitten tarvittaessa vaikka TV:ssä. Myötäeläminen ja siihen liittyvä vastuuntunto on kadonnut. Tuntuu kuin jokainen valtiovallan edustaja puhuisi Suomen hyvinvoinnista pelkillä korulauseilla. Jos valtio jotakuta suojelee, niin Fortumin johtajan ja vastaavien huimia bonustuottoja. Nyt on käynyt ilmi, että firmat sponsoroivat kansanedustajien kampanijointia. Eihän siinä mitään, mutta tämä tuki on salattu osittain, jotta edustajan oma kuva ja ansio olisi juhlallisempi. No tiedä salaamisen syitä, mutta koomista kyllä edustajat ovat toimineet omaa säätämäänsä lakia vastaan.
Vaikka valtiolla olisi yhtiössä sananvaltaa, ei työllistäminen ole enää ”muotia”. Nyt on olemassa toinen ja juhlallisempi arvopohja asialle: on molokki, jota kumartaa ja se on yhtiön pörssiarvot ja siellä menestyminen. Eikä tässä kaikki: osinkotuloja käytetään jo palkanmaksuun eräiden lääkäri- ja asianajofirmojen työtekijöiden kohdalla. Ovelaa verokiertoa. Kuka nyt veroja rakastaisi.
Mutta sivun mennen sanoen: kyllä verottaja sinänsä voisi lähestyä joskus asiakaskuntaansa jotenkin perustellumminkin mm kertoen, mitä kaikkea tavallinen veronmaksaja veroilleen vastineeksi saa!
Poliitikkojen tehtävähän se olisi. Mutta kun ei tietoa heru oikein mitenkään. Varsinkin autoilijat olisivat kiinnostuneita tietämään, mitä heidän autoilustaan maksamilla veroilla tehdään. Rahat tuskin ovat korvamerkittyjä. Saisivat olla, eikä ainoastaan autoilijoilta lypsetyt verorahat.
Mielenkiintoinen tämä autovero. Se on ollut voimassa VÄLIAIKAISESTI 50 vuotta. Autoveroon liittyy myös arvonlisävero eräiltä osin kahteen kertaan. Jos auto tuodaan EU:n ulkopuolelta, autosta maksetaan MAAHANTUONNIN ARVONLISÄVERO ja sitten kun se myydään kaupassa, siitä maksetaan jälleen arvonlisävero. Sitä paitsi arvonlisävero ( entinen liikevaihtovero) sananmukaisesti liittyy kauppaan, mutta mitä kauppaa autolla käydään, kun se tuodaan maahan? Tällainen verottaminen tuntuu kansalaisten järjen aliarvioimiselta.
Kaiken kaikkiaan autoveron stabiliuteen liittyy jotain kovin kummallista. Yksi selitys on se, että autojen myyntitahot ovat kannattaneet korkeita autojen hinta, saadaanhan katteet tällä tavalla prosentuaalisesti korkeammiksi. Kun auton hintaskaala on suuri, kate on pieni summa, mutta riittävä. Onko verosuunnittelijoita voideltu aika ajoin. Tämä epäilys herää, kun on viimeaikojen vaalirahoituskeskustelua seurannut.
lauantai 17. toukokuuta 2008
Jääkiekosta
Jääkiekko on mukaansatempaava peli. Suomikin luonnonjään pohjoisena maana on tullut vähitellen mukaan tähän kanadalaisten hallitsemaan joukkuepeliin. Mutta ovatko suomalaiset joukkuepelaajia? Tätähän kysyttiin takavuosina. Ainakin jääkiekossa on tullut esiin selvästi, että nimenomaan joukkuepelaamisella suomalainen jääkiekko on noussut MM-peleissä kärkitasolle. Suomi on kerran , 1995, yltänyt maailmanmestaruuteen. On paljon kysytty , oliko ansio voittoon osaltaan silloisen ruotsalaisvalmentajan. On päivän selvää, että valmentajan tarkkanäköisyys ja vastustajan pelin tunteminen on äärimmäisen tärkeää.
Suomella on ollut viime vuosina MM-kisoissa myös NHL:ssä uraa luoneita pelaajia, jotka ovat tarkkoja, nopeita ja hyviä joukkuepelaajia ja ovat napsineet paljon tehopisteitä omassa rahakkaassa ammatissaan. Samoja tehopisteitä kaipaisi myös MM-lätkässä. Nyt jää vähän sellainen vaikutelma, että pojat tulevat harrastelemaan ja näyttämään itseään jäälle.Se, mitä suomalainen jääkiekkoilu pelaajatasolla kipeimmin kaipaisi, olisivat voimakkaat ja nopeat yksilöpelaajat, jotka osaisivat tehdä maaleja, mutta olisivat samalla vahvoja joukkuepelaajia. Näitä virtuooseja on liian vähän tai ei ollenkaan, vaikea sanoa eikä tämän tapaista pelityyliä kannateta, mutta ainakin yksi tämän lajin edustaja : Antti Pihlström sai katsojien huiman tuen.
Suomella on ollut viime vuosina MM-kisoissa myös NHL:ssä uraa luoneita pelaajia, jotka ovat tarkkoja, nopeita ja hyviä joukkuepelaajia ja ovat napsineet paljon tehopisteitä omassa rahakkaassa ammatissaan. Samoja tehopisteitä kaipaisi myös MM-lätkässä. Nyt jää vähän sellainen vaikutelma, että pojat tulevat harrastelemaan ja näyttämään itseään jäälle.Se, mitä suomalainen jääkiekkoilu pelaajatasolla kipeimmin kaipaisi, olisivat voimakkaat ja nopeat yksilöpelaajat, jotka osaisivat tehdä maaleja, mutta olisivat samalla vahvoja joukkuepelaajia. Näitä virtuooseja on liian vähän tai ei ollenkaan, vaikea sanoa eikä tämän tapaista pelityyliä kannateta, mutta ainakin yksi tämän lajin edustaja : Antti Pihlström sai katsojien huiman tuen.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Ikälisät
Suuren ikäluokan edustajaa loukkaa paljon käytetty "väestön ikääntyminen"-termi. Sillähän tarkoitetaan, että nyt on olemassa suurempi joukko ihmisiä kuin aiemmin, jotka ovat vanhenemassa yhtä aikaa kuin koskaan aiemmin. Tällä asialla on elämöity ja mekkaloitu jo kauan. Tilastonikkarit ovat laskeneet, että vähenevä väki ei pysty maksamaan näitä eläkkeitä. Miten niin eivät pysty? Eikös näitä eläkerahastoja ole suuret ikäluokat itse kartuttaneet? Näinhän se on nähtävä! Vai mihin ne suuren ikäluokan maksamat eläkerahat ovat menneet? Siis ne ylimääräiset.
Käytetty ilmaisu väestön ikääntymisestä on toisaalta loukkaava ilmaan heitetty huitaisu. Tosiasiassa väestö on aina ikääntynyt ja nekin ikääntyvät, jotka näitä tilastollis-poliittisa ilmaisuaja käyttävät. Taas on suuri ikäluokka aiheuttamassa ongelmia.
Nyt on kuitenkin huomattu, että suureen ikäluokkaan mahtuu paljon osaavaa väkeä. On alettu kannustaa ilmeisesti eläkekustannusten ja työvoimapulan pelossa vanhempaa väkeä jatkamaan työntekoa. Mikäs siinä. Mutta tässä on paljon esteitä. Suurimmassa osaassa työpaikkoja on pomoja, jotka haluavat uutta nuorta katseltavaa työpaikoilleen. Vanhoista pitää päästä eroon. Oli miten oli, on loukkaavaa jankuttaa vöestön ikääntymisestä ja eläkepommista, koska työntekijä on nykyisin eläkkeensäkin ansainnut. On sitten toinen asia, jos halutaan, että työntekijä jatkaa työsään. Kyllä silloin pitäisi kohtelun olla arvoisensa mukaista ja ao. henkilön saada tuntea, että on saanut jonkinlaisen ylennyksen, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jollekin se voisi olla vaikkapa ikkunallinen työhuone.
Käytetty ilmaisu väestön ikääntymisestä on toisaalta loukkaava ilmaan heitetty huitaisu. Tosiasiassa väestö on aina ikääntynyt ja nekin ikääntyvät, jotka näitä tilastollis-poliittisa ilmaisuaja käyttävät. Taas on suuri ikäluokka aiheuttamassa ongelmia.
Nyt on kuitenkin huomattu, että suureen ikäluokkaan mahtuu paljon osaavaa väkeä. On alettu kannustaa ilmeisesti eläkekustannusten ja työvoimapulan pelossa vanhempaa väkeä jatkamaan työntekoa. Mikäs siinä. Mutta tässä on paljon esteitä. Suurimmassa osaassa työpaikkoja on pomoja, jotka haluavat uutta nuorta katseltavaa työpaikoilleen. Vanhoista pitää päästä eroon. Oli miten oli, on loukkaavaa jankuttaa vöestön ikääntymisestä ja eläkepommista, koska työntekijä on nykyisin eläkkeensäkin ansainnut. On sitten toinen asia, jos halutaan, että työntekijä jatkaa työsään. Kyllä silloin pitäisi kohtelun olla arvoisensa mukaista ja ao. henkilön saada tuntea, että on saanut jonkinlaisen ylennyksen, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jollekin se voisi olla vaikkapa ikkunallinen työhuone.
lauantai 1. maaliskuuta 2008
Arvot hakusessa
Arvottomuus ja periaatteettomuus
Huolestuttavinta on se, että ihmisillä ei nykyisin ole arvoja, joiden saattamana asioita hoidettaisiin. Arvot, jos niitä on, ovat muuttuneet negatiivisiksi ja työn teonkin kannalta vahingollisiksi. Mitä nämä arvot sitten ovat? Aika yleisesti ihmisen tekemisiä mitataan moraalisilla käsitteillä - oikein väärin. Tietysti kirjoitettu lakikin säätelee arvokäyttäytymistä, lain rikkoja tekee väärin ja tekoa nimitetään rikokseksi. Mutta on paljon arvosääntöjä, joita ei ole pakko noudattaa. Esimerkiksi hyvät tavat ja toisen huomioiminen on lueteltu kauan hyvinä eettisinä sääntöinä. Mutta nämä säännöt toteutuvat ainakin Suomessa yhä vähemmän. Useat vanhat hyvät periaatteet ovat kääntyneet päälaelleen. Näyttäisi siltä, että ihmiset ovat saaneet ikään kuin idean "hakea jännitystä elämäänsä" tai "elämänsisältöä" huonon käytöksen tai sääntöjen rikkomisen avulla. Yleisesti tämä on näkynyt koulukurittomuutena, holtittomana liikennekäyttäytymisenä, mutta ikävä kyllä myös työpaikoilla työtoverien huonona kohteluna. Narsistinen, toisen huomioimaton ja hyvin tahallinen työpaikkakulttuuri on vallannut alaa. Syy tällaiseen on seuraava: kun se on mahdollista, niin sitä tehdään. Jos pankkivirkailijalla olisi ilman seuraamuksia mahdollisuus varastaa toisten rahoja, useat niin tekisivät.
Piittaamattomuus
Jos kaikki olisivat piittaamattomia säännöistä, yhteiskunta romahtaisi. Kumma kyllä ihmiset vaativat, että esimerkiksi joukkuepeleissä noudatetaan sääntöjä, ainakin oman joukkueen kannalta, mutta itse rikkovat normeja ja hyviä tapoja joka päivä.
Näyttää myös siltä, että ei oikein kukaan tiedä tai valista nykyisin, mikä on hyvää suomen kieltä. Onko suomen kieli muutoksen kourissa vai onko kyseessä piittaamattomuus? Varmasti kieli kehittyy ja muuttuu, mutta ainakin omaan kielikorvaani vastenmieliseltä tuntuu ilmiö on suomalaisen ä- kirjamen muuttuminen epäämääräiseksi a:n ja ä:n välimuodoksi, kaikkein törkeimmillään sanotaan lause: "Mämmin määrä pääsiäisruokana on vähentynyt; siis jopa radiotoimittajat ja varsinkin nuoremmat": Mammin maara paasiaisruokana on vahentynyt". Tulkitsen tämän eräänlaiseksi hyperkorrektiudeksi eli mauttomaksi hienosteluksi. On erittäin vastenmielistä ylipäänsä, että radiotoimittajat eivät kiinnitä huomiota puhuttuun kieleen. Mielestäni myöskin puhekielen käyttö " mä" ja "sä"- ilmaisut ovat radiotoimittajalta epäkunnioituksen ilmaisua kuulijoita kohtaan.Jos joku nykyisin on kadoksissa tai piilossa, hänen sanotaan piilottelevan. piilottelevan siis mitä, niin itseään. Kyllä oma kielikorvani sanoo edelleen, että, jos joku on kadoksissa omasta syystään, hän piileskelee. Nykyisin median mukaan poliitikot ja valtiot kinaavat asioista, poliisit vaanivat puskissa. Kaiken huippu on se, että SÄ teet vähän kaikkea, vaikka et teekään. Tämä "sässättelyksi" nimittämäni tyyli liittyy tilanteisiin, joissa on aivan pikkuisen negatiivinen lataus. Tavallaan varsinainen prosessi siirretään kuuntelijalle:" Jos sä kuolet alle kuuskymppisenä, sulla on elimellinen vika tai huono tuuri!". Tuskin aivan näin "uskalletaan" sanoa, mutta eipä paljon puutukaan. Jo tapauksessa kaikennäköinen tekeminen ikään kuin siirretään toisen tekemäksi tai asiat toisen omistamaksi ja tilanne on usein jännitteinen, haastattelutilanne. Tästä on ikävä kyllä tullut suomen kieleen vastenmielinen käytäntö. Kun fiksut ihmiset käyttävät tätä ilmaisua, kuulostaa heidän sanomansa usein hölmöltä.
Piittaamattomuus ilmenee työelämässä monin tavoin. Esimerkiksi tavallista puhetta ei oteta tosissaan, aivan kuin puhuisi puille. Eli toisen kuunteleminen ja kuullun ymmärtäminen ei kuulu arkipäivään, korkeintaan ylioppilaskokeisiin ja se on taas eri juttu. Kenen sitten pitäisi kuunnella: no ainakin esimiesten. Mutta kun ei. Mistä tällaiset esimiehet nykyisin sikiävät?
Huolestuttavinta on se, että ihmisillä ei nykyisin ole arvoja, joiden saattamana asioita hoidettaisiin. Arvot, jos niitä on, ovat muuttuneet negatiivisiksi ja työn teonkin kannalta vahingollisiksi. Mitä nämä arvot sitten ovat? Aika yleisesti ihmisen tekemisiä mitataan moraalisilla käsitteillä - oikein väärin. Tietysti kirjoitettu lakikin säätelee arvokäyttäytymistä, lain rikkoja tekee väärin ja tekoa nimitetään rikokseksi. Mutta on paljon arvosääntöjä, joita ei ole pakko noudattaa. Esimerkiksi hyvät tavat ja toisen huomioiminen on lueteltu kauan hyvinä eettisinä sääntöinä. Mutta nämä säännöt toteutuvat ainakin Suomessa yhä vähemmän. Useat vanhat hyvät periaatteet ovat kääntyneet päälaelleen. Näyttäisi siltä, että ihmiset ovat saaneet ikään kuin idean "hakea jännitystä elämäänsä" tai "elämänsisältöä" huonon käytöksen tai sääntöjen rikkomisen avulla. Yleisesti tämä on näkynyt koulukurittomuutena, holtittomana liikennekäyttäytymisenä, mutta ikävä kyllä myös työpaikoilla työtoverien huonona kohteluna. Narsistinen, toisen huomioimaton ja hyvin tahallinen työpaikkakulttuuri on vallannut alaa. Syy tällaiseen on seuraava: kun se on mahdollista, niin sitä tehdään. Jos pankkivirkailijalla olisi ilman seuraamuksia mahdollisuus varastaa toisten rahoja, useat niin tekisivät.
Piittaamattomuus
Jos kaikki olisivat piittaamattomia säännöistä, yhteiskunta romahtaisi. Kumma kyllä ihmiset vaativat, että esimerkiksi joukkuepeleissä noudatetaan sääntöjä, ainakin oman joukkueen kannalta, mutta itse rikkovat normeja ja hyviä tapoja joka päivä.
Näyttää myös siltä, että ei oikein kukaan tiedä tai valista nykyisin, mikä on hyvää suomen kieltä. Onko suomen kieli muutoksen kourissa vai onko kyseessä piittaamattomuus? Varmasti kieli kehittyy ja muuttuu, mutta ainakin omaan kielikorvaani vastenmieliseltä tuntuu ilmiö on suomalaisen ä- kirjamen muuttuminen epäämääräiseksi a:n ja ä:n välimuodoksi, kaikkein törkeimmillään sanotaan lause: "Mämmin määrä pääsiäisruokana on vähentynyt; siis jopa radiotoimittajat ja varsinkin nuoremmat": Mammin maara paasiaisruokana on vahentynyt". Tulkitsen tämän eräänlaiseksi hyperkorrektiudeksi eli mauttomaksi hienosteluksi. On erittäin vastenmielistä ylipäänsä, että radiotoimittajat eivät kiinnitä huomiota puhuttuun kieleen. Mielestäni myöskin puhekielen käyttö " mä" ja "sä"- ilmaisut ovat radiotoimittajalta epäkunnioituksen ilmaisua kuulijoita kohtaan.Jos joku nykyisin on kadoksissa tai piilossa, hänen sanotaan piilottelevan. piilottelevan siis mitä, niin itseään. Kyllä oma kielikorvani sanoo edelleen, että, jos joku on kadoksissa omasta syystään, hän piileskelee. Nykyisin median mukaan poliitikot ja valtiot kinaavat asioista, poliisit vaanivat puskissa. Kaiken huippu on se, että SÄ teet vähän kaikkea, vaikka et teekään. Tämä "sässättelyksi" nimittämäni tyyli liittyy tilanteisiin, joissa on aivan pikkuisen negatiivinen lataus. Tavallaan varsinainen prosessi siirretään kuuntelijalle:" Jos sä kuolet alle kuuskymppisenä, sulla on elimellinen vika tai huono tuuri!". Tuskin aivan näin "uskalletaan" sanoa, mutta eipä paljon puutukaan. Jo tapauksessa kaikennäköinen tekeminen ikään kuin siirretään toisen tekemäksi tai asiat toisen omistamaksi ja tilanne on usein jännitteinen, haastattelutilanne. Tästä on ikävä kyllä tullut suomen kieleen vastenmielinen käytäntö. Kun fiksut ihmiset käyttävät tätä ilmaisua, kuulostaa heidän sanomansa usein hölmöltä.
Piittaamattomuus ilmenee työelämässä monin tavoin. Esimerkiksi tavallista puhetta ei oteta tosissaan, aivan kuin puhuisi puille. Eli toisen kuunteleminen ja kuullun ymmärtäminen ei kuulu arkipäivään, korkeintaan ylioppilaskokeisiin ja se on taas eri juttu. Kenen sitten pitäisi kuunnella: no ainakin esimiesten. Mutta kun ei. Mistä tällaiset esimiehet nykyisin sikiävät?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)