Jokela-vastuu-Kauhajoki

Kun jotain sellaista tapahtuu kuin Jokelassa tai Kauhajoella, ei kai kukaan voi jäädä kylmäksi. Normaalit liturgiat näissä asioissa ovat: meidän kaikkien on vastuu, jokaisen tulee katsoa peiliin. Sitten aletaan kysellä, mikä on mennyt vikaan kun nuoret voivat näin pahoin, onko Internet kaiken syy, mikä on väkivaltapelien osuus. Pääministeri löysi ilmiölle selityksen. Kyseessä on uudenlainen rikos, massamurha. Ja siinä hän oli oikeassa. Rikoksestahan aina tappamisessa on kysymys. Näissä tapauksissa on eräs mutta. Kumpikin tekijä teki itsemurhan. Emme tiedä sovittivatko he tekonsa. Kuolemaanhan heitä Suomessa ei olisi tuomittu, mutta pitkään elinkautiseen, mutta lopullinen tuomio jää arvoitukseksi. Se on varma, että he itse tajusivat jo astuneensa tämän yhteiskunnan ulkopuolelle, kun lähtivät tappolinjalle.
Mutta itse olen aiemminkin näissä kirjoituksissa peräänkuuluttanut johtajan vastuuta. Itse tämä vastuun käsite on mielenkiintoinen. Olen joskus mielessäni miettinyt, että ihmisillä on erilaisia vastuukertoimia. Ja olen ollut huomaavinani, että jos mittari on 0:sta 10.een, niin normaali vastuukerroin on siellä ykkösen tietämissä. Niin, miten se mitataan. Täytyy ensin tietää, mitä vastuu on. Itse käsitän vastuun ottamisella tekoa, jossa on loppuun asti ajateltu ihmisen tai ihmisten kohtalo, tarve tai asema tai terveys. Vastuuta ei valitettavasti voi olla ilman moraalia, sellaista rakennetta, jossa tiedetään ja tiedostetaan selvästi, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mikä on oikein mikä väärin, kuinka suuri osa itsellä on tekojen kohdalla. Jos omat vanhemmat ovat vastuullisia, heidän sanoihinsa voi luottaa he ajattelevat lapsensa parasta tai ylipäänsä sitä, missä lapsi liikkuu, mitä tekee, mitä kuuluu, miten koulussa menee, keskustelevat lapsen kanssa ja kertovat tarpeeksi ajoissa elämän realiteetit lapselleen. Lapsi tarvitsee vanhempiaan, poika isäänsä vielä nuoruusiässä.
Kaikkein tärkeimpänä itse pidän vuorovaikutusta, yhteyden löytymistä lapsen ja vanhempien välillä. On hyvä muistaa myöskin, että lapsella on lain turva, lapsi on yksilö ja hänellä on ihmisarvo. Vaikka lapsi syntyy vanhempiensa toimesta, he eivät omista lastaan, vastuu heillä sen sijaan on. Koulun johtaja toimii osittain lakien ja säädösten pohjalta. Koulun johtaja-rehtori voi kyllä määrätä ovia suljettavaksi, tutkia, kenellä on aseenkantolupa, tarkkailla oppilaita. keskiasteen koulussa oletetaan opiskelijoiden olevan jo kypsiä huolehtimaan itsestään. Silti johtaja voisi muodostaa toimivia ryhmiä, aktivaatiotoimijoita, tutoreita. Ehkä tämä toiminta jo sinänsä sulattaisi joidenkin aggressioita. Valitettavan usein rehtori koulussa kokee saavuttaneensa edun, viran, jossa vaan ollaan ja päästään helpommalla, kun opetusvelvoite on pienempi kuin tavallisena opettajana ollessa. Laiska kana tuottaa mätiä munia, jos ollenkaan.
Yhteiskunnan poliittisilla johtopaikoilla päätetään suurista linjoista. Jokelan tapauksen jälkeen olisi luullut, että ministeriö tiukentaa tuntuvasti ampuma-asesäädöksiä ja aseenkantoluvan saantia käsiaseisiin. Jotain kaikille selvää signaalia siihen suuntaan, että jotain selvää radikaalia on tehty, olisi pitänyt tapahtua. Tätä signaalia ei tullut. Siksi voidaan sanoa, että vastuuta ei kannettu. Yleensä, kun tällainen sitten huomataan, moka, vastuuttomuus, niin asianomainen ministeri tekee johtopäätöksensä. Tässä tapauksessa Anne Holmlund odottaa, että muut sen hänelle sanoisivat. Sitä olemme jääneet odottamaan. Kokoomus-puolueen puheenjohtaja luottaa, ihme kyllä, edelleen Holmlundin kykyyn.Lyhyesti voidaan sanoa, että vastuun ketju jakautuu vanhempien, valtion, koulun sekä yksilön kesken. Vanhempien tulisi opastaa lapsensa hyville tavoille, yhteiskunnan tulisi hoitaa asiat niin, että aseita ei nuorille ajautuisi, naapurien ja tuttavien tulisi olla huolissaan asioista, koulu pitäisi säätää toimimaan niin, että se olisi ankara suojelevassa mielessä ja lempeä vuorovaikutusmielessä. Jos koulussa on pelisäännöt ja kuri, jää opettajille ja muullekin henkilökunnalle enemmän aikaa ja intoa harrastaa oppilaiden kanssa vuorovaikutteisuutta ja jopa ylimääräisten harrastusryhmien toiminnan vetämiseen. Kuri antaisi myönteistä tilaa myönteisyyden kasvulle. Tällä hetkellä sitä ei ole. Rahalla ei helpoteta oppilaita. Viranomaisten tulisi kerrankin kysyä opettajien mielipidettä vähän kaikessa.