Ikälisät

Suuren ikäluokan edustajaa loukkaa paljon käytetty "väestön ikääntyminen"-termi. Sillähän tarkoitetaan, että nyt on olemassa suurempi joukko ihmisiä kuin aiemmin, jotka ovat vanhenemassa yhtä aikaa kuin koskaan aiemmin. Tällä asialla on elämöity ja mekkaloitu jo kauan. Tilastonikkarit ovat laskeneet, että vähenevä väki ei pysty maksamaan näitä eläkkeitä. Miten niin eivät pysty? Eikös näitä eläkerahastoja ole suuret ikäluokat itse kartuttaneet? Näinhän se on nähtävä! Vai mihin ne suuren ikäluokan maksamat eläkerahat ovat menneet? Siis ne ylimääräiset.

Käytetty ilmaisu väestön ikääntymisestä on toisaalta loukkaava ilmaan heitetty huitaisu. Tosiasiassa väestö on aina ikääntynyt ja nekin ikääntyvät, jotka näitä tilastollis-poliittisa ilmaisuaja käyttävät. Taas on suuri ikäluokka aiheuttamassa ongelmia.

Nyt on kuitenkin huomattu, että suureen ikäluokkaan mahtuu paljon osaavaa väkeä. On alettu kannustaa ilmeisesti eläkekustannusten ja työvoimapulan pelossa vanhempaa väkeä jatkamaan työntekoa. Mikäs siinä. Mutta tässä on paljon esteitä. Suurimmassa osaassa työpaikkoja on pomoja, jotka haluavat uutta nuorta katseltavaa työpaikoilleen. Vanhoista pitää päästä eroon. Oli miten oli, on loukkaavaa jankuttaa vöestön ikääntymisestä ja eläkepommista, koska työntekijä on nykyisin eläkkeensäkin ansainnut. On sitten toinen asia, jos halutaan, että työntekijä jatkaa työsään. Kyllä silloin pitäisi kohtelun olla arvoisensa mukaista ja ao. henkilön saada tuntea, että on saanut jonkinlaisen ylennyksen, oli se sitten missä muodossa tahansa. Jollekin se voisi olla vaikkapa ikkunallinen työhuone.

Arvot hakusessa

Arvottomuus ja periaatteettomuus
Huolestuttavinta on se, että ihmisillä ei nykyisin ole arvoja, joiden saattamana asioita hoidettaisiin. Arvot, jos niitä on, ovat muuttuneet negatiivisiksi ja työn teonkin kannalta vahingollisiksi. Mitä nämä arvot sitten ovat? Aika yleisesti ihmisen tekemisiä mitataan moraalisilla käsitteillä - oikein väärin. Tietysti kirjoitettu lakikin säätelee arvokäyttäytymistä, lain rikkoja tekee väärin ja tekoa nimitetään rikokseksi. Mutta on paljon arvosääntöjä, joita ei ole pakko noudattaa. Esimerkiksi hyvät tavat ja toisen huomioiminen on lueteltu kauan hyvinä eettisinä sääntöinä. Mutta nämä säännöt toteutuvat ainakin Suomessa yhä vähemmän. Useat vanhat hyvät periaatteet ovat kääntyneet päälaelleen. Näyttäisi siltä, että ihmiset ovat saaneet ikään kuin idean "hakea jännitystä elämäänsä" tai "elämänsisältöä" huonon käytöksen tai sääntöjen rikkomisen avulla. Yleisesti tämä on näkynyt koulukurittomuutena, holtittomana liikennekäyttäytymisenä, mutta ikävä kyllä myös työpaikoilla työtoverien huonona kohteluna. Narsistinen, toisen huomioimaton ja hyvin tahallinen työpaikkakulttuuri on vallannut alaa. Syy tällaiseen on seuraava: kun se on mahdollista, niin sitä tehdään. Jos pankkivirkailijalla olisi ilman seuraamuksia mahdollisuus varastaa toisten rahoja, useat niin tekisivät.

Piittaamattomuus
Jos kaikki olisivat piittaamattomia säännöistä, yhteiskunta romahtaisi. Kumma kyllä ihmiset vaativat, että esimerkiksi joukkuepeleissä noudatetaan sääntöjä, ainakin oman joukkueen kannalta, mutta itse rikkovat normeja ja hyviä tapoja joka päivä.
Näyttää myös siltä, että ei oikein kukaan tiedä tai valista nykyisin, mikä on hyvää suomen kieltä. Onko suomen kieli muutoksen kourissa vai onko kyseessä piittaamattomuus? Varmasti kieli kehittyy ja muuttuu, mutta ainakin omaan kielikorvaani vastenmieliseltä tuntuu ilmiö on suomalaisen ä- kirjamen muuttuminen epäämääräiseksi a:n ja ä:n välimuodoksi, kaikkein törkeimmillään sanotaan lause: "Mämmin määrä pääsiäisruokana on vähentynyt; siis jopa radiotoimittajat ja varsinkin nuoremmat": Mammin maara paasiaisruokana on vahentynyt". Tulkitsen tämän eräänlaiseksi hyperkorrektiudeksi eli mauttomaksi hienosteluksi. On erittäin vastenmielistä ylipäänsä, että radiotoimittajat eivät kiinnitä huomiota puhuttuun kieleen. Mielestäni myöskin puhekielen käyttö " mä" ja "sä"- ilmaisut ovat radiotoimittajalta epäkunnioituksen ilmaisua kuulijoita kohtaan.Jos joku nykyisin on kadoksissa tai piilossa, hänen sanotaan piilottelevan. piilottelevan siis mitä, niin itseään. Kyllä oma kielikorvani sanoo edelleen, että, jos joku on kadoksissa omasta syystään, hän piileskelee. Nykyisin median mukaan poliitikot ja valtiot kinaavat asioista, poliisit vaanivat puskissa. Kaiken huippu on se, että SÄ teet vähän kaikkea, vaikka et teekään. Tämä "sässättelyksi" nimittämäni tyyli liittyy tilanteisiin, joissa on aivan pikkuisen negatiivinen lataus. Tavallaan varsinainen prosessi siirretään kuuntelijalle:" Jos sä kuolet alle kuuskymppisenä, sulla on elimellinen vika tai huono tuuri!". Tuskin aivan näin "uskalletaan" sanoa, mutta eipä paljon puutukaan. Jo tapauksessa kaikennäköinen tekeminen ikään kuin siirretään toisen tekemäksi tai asiat toisen omistamaksi ja tilanne on usein jännitteinen, haastattelutilanne. Tästä on ikävä kyllä tullut suomen kieleen vastenmielinen käytäntö. Kun fiksut ihmiset käyttävät tätä ilmaisua, kuulostaa heidän sanomansa usein hölmöltä.
Piittaamattomuus ilmenee työelämässä monin tavoin. Esimerkiksi tavallista puhetta ei oteta tosissaan, aivan kuin puhuisi puille. Eli toisen kuunteleminen ja kuullun ymmärtäminen ei kuulu arkipäivään, korkeintaan ylioppilaskokeisiin ja se on taas eri juttu. Kenen sitten pitäisi kuunnella: no ainakin esimiesten. Mutta kun ei. Mistä tällaiset esimiehet nykyisin sikiävät?