Positiiviset ja negatiiviset pyörittäjät

Kuten tunnetaan ja tiedetään maailmamme on polarisoitunut. Sähkövaraukset ovat positiivisia tai negatiivisia, ihmisiäkin on tasan kahta lajia: naisia ja miehiä, valoa on joko tai, on mutaa ja valkoista sekä kylmä ja lämmin.
Jos asiaa ajatellaan yhteisöllisesti tai yhteiskunnallisesti meillä on kahdenlaista toimintaa: on negatiivisiin asioihin liittyvää ja sitten positiivisiin asioihin liittyvää.
Sitä negatiiviseen pooliin liittyvää on paljon ja se myös kiinnostaa. Joskus herää kysymys, miksi ilmiöt ovat niin nurjia ja omalla tavallaan epäoikeudenmukaisia. Otetaanpa esimerkiksi tapahtumat: henkilö puukottaa toista: tämä tapahtuma työllistää välittömästi poliisin, sairasauton kuljettajan, lääkärin , sairaanhoitajan, lakimiehen ja lopulta vanginvartijan, vankilapsykologin ja vankilapapin- ja tietenkin useat lehtien toimittajat. Ehkä tässä eivät ole edes kaikki. Mutta ajatellaanpa sitten positiivisella alueella opettajaa, joka valmistelee tuntinsa ja häärää kasvatettavien oppilaiden kanssa. Tämä toiminta työllistää lopulta korkeintaan toimistotyöntekijän, ehkä kouluterveydenhoitajan, ja koulukyydin kohdalla kuljettajan. Herää kysymys, kumpi taho on siis merkittävämpi, tuo negatiivinen toiminta vai positiivinen toiminta? Jos tästä tehtäisiin gallup-kysely, suuri joukko vastaisi melko varmasti, että opettajan toiminta on arvokkaampaa puuhaa kuin murhamiehen. Tietysti voidaan sanoa, että kysymyksenasettelu on väärä, mutta eikö toisaalta näin tule pohtia. Yleinen suuntaus on mennyt juuri tämän tyyppisten painotuksien myötä siihen, että moni kunniaton asia on aivan ok. Ja onhan se kovin mielenkiintoistakin: kun joku käryää dopingista, joku seurustelee salaa jonkun kanssa, nähty jossain. Mitäs nyt opettajat, nehän vaan ovat ja nostavat palkkaa ja pitävät pitkiä lomia.

Tällaista pohtimista tulisi käydä siksi, että positiiviset arvot nostettaisiin esiin, joku häveliäisyyden taso alkaisi olla todellisuutta. Näin alkaisi löytyä energiaa myös positiiviselle puolelle: alettaisiin miettiä harrastuksia, yhteisöllistä toimintaa, mainostettaisiin näitä fiksulla tavalla eikä lälläri-tyyliin kuin hartausohjelmia mitenkään viimeksi mainittujakaan unohtamatta.
Tarkistamisen paikkaa olisi myös positiivilla markkinoilla. Kirkon juuri lanseeraama ”kirkkovene”- teema on tavallisen tallaajan kannalta kyllä jotain aivan uskomatonta. Kirkko muka herättää keskustelua kuvalla, joka on ikiajat löytynyt vessojen seinille kaiverrettuna ja piirrettynä ja jonka nimeä nuoriso mättää työkseen.
Henkinen ja hengellinen sokeus on tosiasia. Ne haastattelut ja kyselyt, joita toimittajat ovat tehneet kirkon edustajille, ovat poikkeuksetta sisältäneet ihmettelyä rivien välistä: eikö kirkolla ole muuta tuotavaa kuin tällainen v***n kuva. Eikö kirkolla ole enää muuta keinoa kuin kikkailla mainostoimistojen kanssa. Nämä mainosmaakarit kun eivät muuta osaakaan kuin vääntää vitsiä ja ”herättää ajatuksia”. Itse asiaan ei näytä riittävän mielikuvitusta. Tämä on sokeutta ja tavallisen ihmisen aliarviointia.
Ei kaikki negatiivinen sittenkään kiinnosta, kun se on ujutettu väärään paikkaan. Tällaisessa on aina kyse hyvästä mausta.