Suomessa Tavarataloketju Anttila on ollut käsite ellei
instituutio, jonka kanssa kaikki ovat olleet tekemisissä. Kahdella sukupovella
on paljon muistoja, periaatteessa positiivisia. Anttila on luonut sen kuuluisan
ysihintansa ja oli pitkään ensimmäinen ns. halpatavaratalo, josta sai
edullisesti kohtuullisen kunnollista tavaraa.
Mihin perustui Anttilan menestys, miksi Kalle Anttila (
Kaarlo E. Anttila ) myi liikkeensä TUKO:lle, mitä tapahtui myynnin jälkeen,
miten KESKO sai Anttilan haltuunsa? Nämä kysymykset nousevat pintaan Anttilan
konkurssin jälkeen, oliko Anttilan konkurssi tarpeellinen? sanommeko hyvästit
Anttila-tavarataloketjulle?
Nykyisen Anttilan taustalla oli jo menestyksen havinaa.
Kalle Anttilan isä oli urheilija ja menestyi kaksissa olympialaisissa
kultamitalin arvoisesti. Hän oli harvinainen tapaus voittaessaan peräkkäisissä
olympialaisissa molemmissa painilajeissa: perinteisessä sekä vapaapainissa.
Perheessä oli tavallaan kaksi Kallea,
isä oli virallisesti Kaarlo ja poika oli Kaarle, joka siis oli varsinaisesti
nykyisen, siis konkurssiin menevän Anttila-tavaratalon perustaja. Kalle-isä Anttila oli vaatturi ja myös
myöhemmin menestyvä liikemies
lopullisessa kotikaupungissaan Helsingissä. Isä- Anttila oli luonteeltaan ns.
pihi mies, mutta lastensa huoltamisessa, urheiluun kannustamisessa ja
koulutuksessa hän ei pihistellyt.
Kalle Anttila lähti Amerikkaan 1949 opiskelemaan ja sattui
työskentelemään myös rahaa ansaitakseen eräässä suuressa amerikkalaisessa
postimyyntiliikkeessä. Kalle Anttila syttyi ajatukselle ja päätti perustaa
Suomeen samanlaisen. Ja niin se alkoi, kupongeista ja patjoista ja tavarapulan
vallitsemassa Suomessa. Seuraava versio oli SOLPA Kansan Tavaratalo, johon oli
kuluttajan opas, siis postimyyntiluettelo. Näin siis alkoi postimyynti Kalle
Anttilan itse kärrätessä tavaroita postiin Messeniuksenkadulta. Seuraava
luettelo julkaistiin Anttila-nimellä, 1963 avattiin Turkuun tavaratalo. Loppu
on sujuvaa historiaa. Kalle Anttila oli itse aika vaatimaton ihminen ,mutta
idearikas, henkilökunnan kanssa hyvin toimeentuleva. On selvää, kun Anttilasta
tuli markkinahäirikkö Suomessa myydessään tavaraa halvemmalla, syntyi klikki,
joka alkoi boikotoida Anttilaa. Kalle keksi keinot kiertää näitä, tavarat
tulivat suoraan Anttiloihin, laskut kiersivät toisaalta. Ulkomaiset tuotteet ja
tukkuostot tulivat nopeasti ohjelmaan. Tennispalatsin tavaratalo Helsingissä
oli avattu jo 1960. Anttilan liikeketju toimi, sinne oli itse Kalle luonut
hyvän työilmapiirin. Suomessa elintaso ja ostovoima lisääntyivät kiihtyvällä
vauhdilla. Anttilaan hankittiin tavara- ja rahavirtaa kontrolloiva
tietokonejärjestelmä, joka oli hyvin edistyksellistä tuohon aikaan, Kalle
Anttila itse paneutui siihen paljon ja ostotoiminta, joka oli ollut hänen
vastuullaan siirtyi Anttilan talon sisällä toimineen ja jo johtoryhmään
edenneen Uolevi Mannisen johtoon. Hän otti järjestääkseen hieman jo sekaisin
menneen organisaation uudelleen ja päällekkäisyyksiä ja henkilöresursseja
vähennettiin 15 %. Anttila laajeni liikaa ja omaa pääomaa oli liian vähän,
tuonnista osa piti maksaa käteisellä, laajenemisen kompastuskivenä oli myös
investointivero. Kalle Anttila itsekin ymmärsi lopulta, että muita vaihtoehtoja
ei ollut kuin, että hänen oli myytävä Anttilansa, niin kauan kuin se on
mahdollista. Anttilan tavarataloketju myytiin Tukolle1.1. 1976. Kyse oli
yksinkertaisesti pakosta ei Kalle Anttilan omasta kyllästymisestä
liiketoimintaan tai bisneksen tekemisestä liikkeen myynnillä.
Uolevi Mannisesta tulee toimitusjohtaja Anttilaan, Kalle
Anttila siirtyy syrjään, mutta myöhemmin käy ilmi, että hän olisikin halunnut
jatkaa jossain tehtävissä. Aika pian hän liikkeen myynnin jälkeen muutti
Floridaan ja hoiti siellä mitä erilasisimpia bisneksiä. Kalle Anttila sairastui
jossakin vaiheessa vakavasti ja kuoli 1993, hänet on haudattu Suomeen.
Anttila oli Uolevi Mannisen johdossa ja Tukon omistuksessa
20 vuotta, se on pitkä aika. Tavallinen ostaja ja asiakas tuskin huomasi
omistajavaihdoksen saumakohtaa. Syy on se, että Anttilan periaatteet ja talon
sisäinen henki oli nyt Anttilan jo tunteneen pelimiehen käsissä, joka halusi
kaikin voimin pitää Anttilassa saman , hyvän toimintakulttuurin, mikä siellä
oli ollut. Ja toiminta jatkui, kunnes Mannisesta tuli TUKO:n pääjohtaja,
Anttilan johdon otti käsiinsä jo talossa 1967 asti mukana ollut Antti Lilja.
Valitettavasti Lilja onnistui kuormittamaan Anttilan taloutta väärään aikaan
päälliköillä.
90-luvulle tultaessa Anttilan oli siis Tukon omistuksessa,
mutta nyt alkoi Tukon ahdinko. Alkoi monimutkainen peli, jossa osana olivat
pankit ja politiikka. Tukoa yritettiin väkisin yhdistää Tradekaan, mutta se ei
onnistunut. Osaltaan pelistä kertoo se, että Tuko maksoi pankkilainoistaan 1,5
% enemmän marginaalia kuin esimerkiksi Kesko. Mannisen huomautukset pankeille
eivät tuottaneet tulosta, ei tullut edes vastauksia. Joka tapauksessa Tuko oli
tukalassa tilanteessa. Ajatuksia oli mennä pörssiin tai saada ulkomaisia
kytkyjä, pääoman tarve oli huutava. Keskossa tiedettiin hyvin tilanne ja
lopulta Kesko teki tarjouksen 1995 ja Tuko ja sen myötä Anttila siirtyi
Keskolle 1996, jonka hallussa Anttila oli saman verran ajassa kuin Tukonkin eli
20 v.
Uolevi Manninen pohti kirjassaan Anttilan kohtaloa ja
tulevaisuutta ja hänen mielipiteensä oli se, että Anttila tarvitsisi
tulisieluisen , asialleen paneutuvan johtajan. Manninen piti ongelmana sitä,
että kauppiasvetoinen Kesko ja Anttila eivät synkronoidu, kuten pitäisi ja
Anttila voi liikaa hukkua Keskon organisaatioon.
Ennen Anttilan konkurssia liikeketju oli siis 20 vuotta
Keskon omistuksessa, se on kuitenkin kunnioitettava aika siihen nähden, että
Anttila ei uudistunut ja erikoistunut niin kuin sen olisi pitänyt. Ja siihen
nähden, että oli syntynyt paljon jo sellaisia kauppoja, jotka myivät lähes
samoja hyödykkeitä halvemmalla, siis alennushalleja. Ja siihen nähden, että
myös Citymarketit, jotka ovat kauppiasvetoisia, ovat myyneet kaiken aikaa samaa
tavaraa kuin Anttila. Anttilan vahva brändi ei riittänytkään ja alkoi
haalistumistaan haalistua kunne 2016 koitti se hetki, jolloin oli eletty
velaksi liian kauan.
Itse henkilökohtaisesti en pääse eroon ajatuksesta, että
Keskon sisäinen kilpailu saattoi pudottaa Anttilan pois pelistä. Anttilan
tarina on loppu. Asiakkailla on paljon hyviä muistoja siitä, että Anttilasta löysi
aina jotakin mukavaa edullisesti.
Lähde: Uolevi Manninen: ”Irtiotto” WSOY 1997.
Uolevi Manninen ( 1937-2009 ) oli aikanaan Anttilan ja Tukon
johtamisen lisäksi Suomen olympiajoukkueessa Tokiossa koripallonpelaajana.
